MTV väkivalta-aallon piinaamassa Tukholmassa: Viime yö oli rauhallinen – kaupunkiin saapuu satoja poliiseja lisää

2:31img
Miten politiikassa on reagoitu poliisin poikkeukselliseen julistukseen? Katso koko raportti Tukholmasta.
Julkaistu 22.01.2023 11:29

Salla Laurila

Viime yö Tukholmassa sujui rauhallisesti. MTV:n rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén raportoi Ruotsista, jossa Tukholman poliisi ilmoitti olevansa "erityisessä tilanteessa" väkivalta-aallon vuoksi.

– Poliisi sai eteläiseen Tukholmaan yöllä parikin hälytystä räjähdyksistä, mutta kun poliisi meni paikalle, siellä ei todettu tapahtuneen mitään. Viime yö on ollut rauhallinen. Kuten kuvasta näkyy, nyt Tukholman keskusta on suorastaan kuolemanhiljainen, Palmén raportoi Huomenta Suomessa.

Satoja poliiseja on tulossa avuksi Tukholmaan muualta maasta väkivalta-aallon vuoksi. 

Palmén kuvailee, että perjantainen julistus oli poikkeuksellinen poliisilta. Palmén mainitsee, että ”erityinen tilanne” oli poliisissa päällä esimerkiksi yllättävän pakolaisaallon yhteydessä vuonna 2015 ja vuonna 2017 Tukholman terrori-iskun aikaan.

– Erityistä tilannetta käytetään Ruotsissa verrattain harvoin. Väkivaltatapauksissa sitä ei ole tiettävästi käytetty aiemmin, Palmén sanoo.

Lue myös: MTV Tukholmassa: Poliisilta poikkeuksellinen julistus väkivalta-aallon kourista – Aftonbladet: Tänään uusi ampumatapaus

MTV Uutiset Tukholman väkivalta-aallon viimeisimmällä murhapaikalla – näin poliisi puuttuu rikoskierteeseen

Tuoreimmat aiheesta

Tukholma