Kommentti: KAJ lyö löylyä ja saunottaa koko Euroopan – Erika Vikman jää alalauteelle

1:59imgKAJ nousi ilmiöksi Ruotsissa – toukokuussa on Euroopan vuoro.
Julkaistu 08.03.2025 23:50
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

KAJ-yhtyeen sensaatiomainen voitto Ruotsin euroviisukarsinnoissa sinetöi Suomen aseman yhtenä, ellei kaikkein kiinnostavimpana viisumaana juuri nyt, kirjoittaa MTV Uutisten uutispäällikkö Jukka Auramies.

Baselin Euroviisuissa kilpailee kaksi suomalaista esiintyjää – ja toinen heistä edustaa The Viisumaata, Ruotsia.

Tätä on todella sulateltava hetki.

Vielä muutama vuosi sitten jos Ruotsista olisi kysytty, mitä he ajattelevat Suomen euroviisuhistoriasta, olisi saatettu vitsinä murjaista Hard Rock Hallelujah tai kenties joku olisi hifistellyt ja muistellut Anneli Saaristoa vuodelta 1989. Mutta vuosi 2023 muutti kaiken, kun pieni vihreä mies tanssi ja hurmasi koko Euroopan. Käärijä oli lähellä voittaa Ruotsin viisukuningatar Loreenin finaalissa.

Uuden musiikin kilpailu loi itsensä uudelleen ja Suomi rohkaistui lähettämään euroviisuihin aidosti mielenkiintoisia kappaleita. Jo Blind Channel vuonna 2021 herätti suuria toiveita.

Kolme poikaa Vöyriltä ja Erika

Tänä vuonna Suomi hyökkää Baselin viisulavalle luonnonvoimalla nimeltään Erika Vikman. Hän tulee varmasti räjäyttämään yleisön seksuaalienergiaa tihkuvalla Ich kommellaan, mutta olisi todella, todella suuri temppu voittaa kappaleella koko kilpailu.

Tämän varmisti viimeistään Tukholman lauantai-ilta, sillä nyt kilpailussa on uusi suomalainen ennakkosuosikki – kolme saunovaa poikaa Vöyriltä.

Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård tekivät historiaa yltämällä ensimmäisinä suomalaisina edustamaan Euroviisuissa mitä tahansa muuta maata kuin Suomea. Moni saattaa nyt ihmetellä, mikseivät he hakeneet Uuden Musiikin Kilpailuun ja tavoitelleet Suomen edustuspaikkaa. Mutta Ruotsi ja Melodifestivalen ovat heidän henkinen kotinsa – sen näki siitä hurmoksesta, millä Bara bada bastu valtasi Strawberry Arenan yleisön.

Itse uskon, että he eivät olisi UMK:ssa edes pärjänneet Erika Vikmania vastaan, jo pelkästään kappaleen ruotsinkielisyyden takia – mutta Baselissa he löylyttävät Erikan. Vaikka kappale on nyt lyönyt isosti läpi Suomessakin, ei täysin tuntemattomien herrojen saunahuumori olisi vyörynyt Vöyriltä koko kansan suosikiksi. Etenkin, kun Erika Vikmanin noste oli niin suurta.

Ruotsi uskalsi vihdoin

Mutta Ruotsi uskalsi vihdoin olla rohkea ja valita jotain muuta kuin täydellisyyteen viilattua poppia, mitä tarjoili erittäin onnistuneella esityksellä vuoden 2015 euroviisuvoittaja Måns Zelmerlöw. Hänen kappaleessaan laulettiin vallankumouksesta – ja se tuli Melloon Suomesta.

Ruotsi on Euroviisuissa ennakkosuosikki aina, mutta nyt se on sitä vieläkin enemmän. Kuka muka ei rakastaisi kolmea ruskeapukuista kaveria, jotka räppäävät ja laulavat saunomisesta!

Eurooppa tarvitsee Erika Vikmanin seksuaalista alkuvoimaa, mutta yleisöäänissä se ei voita koko Eurooppaa puolelleen. Sen sijaan niissä konservatiivisissa maissakin tykätään saunoa – eikä kukaan pahoita Vöyrin poikien esityksestä mieltään, vaikka lauteilla paljas pinta vilahtaakin.

Laitoin juuri saunan päälle. Ruotsissa KAJ-sauna käy jo tulikuumana. Toukokuussa on Baselin vuoro ja ensi kesänä saunoo koko Eurooppa.

Korjattu Vöyrin taivutusta kello 13.15.

Lue ja katso lisää: 

Riemu repesi Silja Serenadella KAJ-yhtyeen voiton siivittämänä – Katso video

Ruotsi saunoo! Suomalaisyhtye KAJ euroviisuedustajaksi

Tuoreimmat aiheesta

KAJ