MTV Washingtonissa: Tunnelma on surullisen väsynyt, Trumpin kannattajat syyttävät riehumisesta vasemmistoa – "Olivat pukeutuneet meikäläisiksi"

Tunnelma Washingtonissa on surullisen väsynyt, kertoo paikan päällä oleva MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen. Osa Donald Trumpin kannattajista on tullut katumapäälle, mutta osan mielestä olisi pitänyt käyttää vieläkin rajumpia otteita.

Neljä ihmistä on kuollut maan pääkaupungin väkivaltaisuuksissa ja yli 52 ihmistä on otettu kiinni.

Yhdysvaltain kongressi jatkaa edelleen väkivaltaisen mellakan keskeyttämää istuntoaan, jossa on määrä vahvistaa Joe Biden maan seuraavaksi presidentiksi.

Kongressin istunto jouduttiin keskeyttämään, kun presidentti Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat rakennukseen. Lopulta mellakoitsijat ajettiin ulos parlamentista ja kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto iltakuudesta aamukuuteen.

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen on paikan päällä Washingtonissa. Hän kertoo katujen jo tyhjentyneen, mutta tunnelma on surullinen.

– Tunnelmat ovat aika väsyneen surulliset suurimmalla osalla amerikkalaisista, että tähänkö se nyt sitten lopulta päättyi. Tätähän osattiin kyllä pelätä, mutta siitä on moni yllättynyt, että kuinka rumaksi se nyt sitten lopulta meni, Karppinen kertoo.

Mielenosoittajat pääsivät melko helponnäköisesti sisään kongressirakennukseen, ja se on herättänyt ihmetystä.

– Kaikki tiesivät, että protestoijat kokoontuvat tänne Capitolin eteen, ja kaikki tiesivät, että paljon herättää tunteita tämä Joe Bidenin vahvistus, ja Trump vielä pitää oman kampanjatilaisuutensa. Hän on aikaisemminkin kehottanut ihmisiä ikään kuin ottamaan maan takaisin. Tämähän on se mantra, mitä täällä Trumpin tukijatkin sanovat.

Karppisen mukaan Trumpin kannattajilla on omat näkemyksensä siitä, mitä tilanteessa on tapahtunut.

– Osa Trumpin tukijoista on nyt ollut vähän katumapäällä, että ehkä se meni vähän liian villiksi, mutta he sitten sanovat, että ei se ollut me, jotka riehuimme, vaan se oli varmasti vasemmisto ja Antifa, jotka olivat pukeutuneet meikäläisiksi.

– Osa on taas sitä mieltä, että olisi pitänyt ottaa vielä rajummat otteet käyttöön.

Katso koko raportti paikan päältä artikkelissa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat