Yhdysvaltain pääkaupunki Washington vajosi keskiviikkona kaaokseen. Presidentti Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat alkuillasta Suomen aikaa sisälle kongressiin.
Mielenosoittajat saatiin poistettua kongressirakennuksesta yöllä Suomen aikaa. Kongressin istunto alkoi uudelleen aamukolmen jälkeen.
Kongressi vahvisti Joe Bidenin valinnan Yhdysvaltain presidentiksi lopulta Suomen aikaa hieman ennen kello 11 torstaina.
Mielenosoitukset saivat alkunsa keskiviikkoiltana Suomen aikaa, kun kongressi oli aloittanut presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen. Tätä ennen Trump oli pitänyt kannattajilleen puheen pääkaupungissa.
Väkivaltaisuudet leimahtivat jonkin aikaa Trumpin puheen jälkeen.
MTV Uutiset seuraa Yhdysvaltain tilanteen kehittymistä tässä artikkelissa.
Tiistai 12.1.
17.43: Trump on kommentoinut virkasyytettä. Hänen mukaan syyte on naurettava sekä aiheuttaa valtavaa suuttumusta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
12.46 Twitter on jäädyttänyt yli 70 000 tiliä, joiden se on katsonut olevan kytköksissä QAnon-salaliittoverkostoon.
12.43 Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI on huolissaan "aseellisiin protesteihin" viittaavista tiedoista, jotka liittyvät presidentiksi valitun Joe Bidenin virkaanastujaisiin.
12.42 Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä tänään illalla Suomen aikaa vierailla Texasissa. Lue lisää täältä.
6.39 Yhdysvalloissa kaksi kongressin poliisia on pidätetty virasta kongressitalon valtausyrityksen aikaisten toimiensa vuoksi, kertoo demokraattien kongressiedustaja Tim Ryan uutiskanava CNN:n mukaan.
6.27 Yhdysvalloissa virkaa tekevä kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Chad Wolf jättää tehtävänsä Donald Trumpin kannattajien kongressitalon keskiviikkoisen valtausyrityksen jälkimainingeissa.
5.36 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI varoittaa aseellisista mielenilmauksista, joita on suunnitteilla ympäri maata tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisten alla, kertovat muun muassa uutiskanava CNN ja uutistoimisto AP.
5.11 Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump on hyväksynyt hätätilan julistamisen pääkaupunki Washingtoniin maan seuraavan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisten alla.
5.00 Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump on myöntänyt olevansa osittain syypää kongressitalon tapahtumiin, kertoo uutiskanava Fox News lähteisiinsä pohjaten.
2.28 Yhdysvalloissa väistyvä presidentti Donald Trump ja varapresidentti Mike Pence ovat kohdanneet maanantaina ensimmäistä kertaa sitten keskiviikkoisen kongressin valtausyrityksen.
Maanantai 11.1.
20.08: Trumpiin kohdistuvat syytökset keskittyvät tammikuun 6. päivän tapahtumien ympärille. Tuolloin kongressi kokoontui vahvistamaan vaalien tuloksen. Lue, millä sanoilla demokraatit Trumpin virkasyytettä perustelevat.
18.03: Trump on avannut viimeisen presidenttiviikon suunnitelmia. Bloombergin mukaan Trump aikoo käyttää viimeisen virkaviikkonsa korostamaan suurimpina pitämiään saavutuksia: edessä on ennen kaikkea vierailu Alamossa Texasissa, lähellä Meksikon rajalle pystytettyä muuria. Lisäksi hän harkitsee lisää armahduksia sekä aikoo iskeä hänen tilinsä jäädyttäneiden teknologiayritysten kimppuun. Lue koko juttu tästä linkistä.
18.02: Onko pää ihan pyörällä? Lue, miten toimivat nyt paljon puhutut virkasyyte ja perustuslain 25. lisäys.
17.59: Yhdysvaltain demokraattisen puolueen kerrotaan tänään maanantaina julkistavan virallisesti aloitteen presidentti Donald Trumpin virkasyytteen nostamisesta, kertoo uutiskanava CNN. Lue lisää tästä linkistä.
10.00: Suuryritykset panevat rahahanat kiinni kongressiin tunkeutumisen vuoksi. JPMorgan Chase -rahoituslaitos liittyi varhain maanantaina Suomen aikaa Yhdysvalloissa koko ajan kasvavaan joukkoon suuryrityksiä, jotka lopettavat toistaiseksi poliittiset lahjoitukset kongressiin tunkeutumisen vuoksi.
5.47: Yhdysvalloissa on avattu ainakin 25 kotimaiseen terrorismiin liittyvää tutkintaa kongressitalon mellakoinnin vuoksi, kertovat uutiskanava NBC ja uutistoimisto Bloomberg.
5.45: Edustajainhuone on valmis esittämään Trumpille virkasyytettä.
Erityisesti demokraatit ovat vaatineet Trumpin viraltapanoa mellakoiden vuoksi.
5.40: Washingtonin pormestari pyytää turvallisuusviranomaisilta lisäapua demokraattien Joe Bidenin virkaanastujaisten turvaamiseksi.
Muriel Bowser kuvailee Twitterissä jakamassaan kirjeessä väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajien keskiviikkoista tunkeutumista kongressitaloon ennennäkemättömäksi terroristihyökkäykseksi ja kertoo sen jäljiltä ilmassa olevan edelleen väkivallan uhkaa.
Sunnuntai 10.1.
17.29 Viranomaiset ovat kertoneet uusista pidätyksistä ja syytteiden nostoista mellakointiin liittyen.
Yhdysvaltojen pääkaupungin poliisi Metropolitan Police on julkaissut lukuisia kuvia ihmisistä, joista viranomaiset kaipaavat lisätietoa liittyen tammikuun 6. tapahtuneeseen mellakointiin maan kongressissa.
FBI lupaa Twitterissä julkaistussa viestissään, niin sanottuun putkipommitapaukseen liittyen, kiinniottamiseen johtavasta vihjeestä peräti 50 000 dollarin, eli noin 40 822 euron palkkion. Voit lukea lisää tästä artikkelista.
Lauantai 9.1.
23.24 BBC kertoo, että "Qanonin shamaanina" tunnettu Jacob Anthony Chansley on saanut syytteet kongressiin kohdistuneesta iskusta. Hän on yksi useista mellakan yhteydessä kiinniotetuista henkilöistä. Häntä syytetään häiriköinnistä ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
21.21 Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI uskoo, että osa kongressiin tunkeutuneista suunnitteli mahdollisesti edustajien vahingoittamista tai sieppaamista. Osalla tunkeutujista oli mukanaan aseita ja erilaisia varusteita, jotka saattavat viitata toisenlaisiin vakavampiin suunnitelmiin. Lue tästä laajemmin.
16.02 Vain vajaa kaksi viikkoa ennen vallan vaihtumista Yhdysvalloissa lasketaan, onko presidentti Donald Trump mahdollista asettaa vielä virkarikossyytteeseen. Amerikkalaismedioiden mukaan prosessi venyisi todennäköisesti yli Trumpin kauden.
Edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosin mukaan kongressin edustajainhuone on valmis syytteeseen asettamiseen, jos Trump ei eroa itse. Edustajainhuoneen odotetaan etenevän asiassa maanantaina, kertoivat useat maan mediat.
Erityisesti demokraatit ovat vaatineet Trumpin viraltapanoa kongressitalon keskiviikkoisten mellakoiden vuoksi. Demokraattien hallinnassa oleva edustajainhuone aikoo käyttää virkasyytettä, jos varapresidentti Mike Pence ja hallitus eivät syrjäytä Trumpia perustuslain 25. lisäyksen nojalla.
15.59 Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi Ylen Ykkösaamussa Yhdysvaltojen kongressitalon mellakointia. Hän arvioi, että Yhdysvalloissa kävi niin kuin kävi, koska maassa on paljon turhautuneita ihmisiä, joita on yllytetty protestiin. Turhautumisen takana on Haaviston mukaan muun muassa vaikea koronatilanne, työttömyys, taloudellinen ahdinko sekä pelko siitä, että Kiina vie markkinat.
Haaviston mukaan mellakoinnissa oli ainekset paljon pahempaankin, sillä osa kongressin edustajista saatiin turvaan viime tingassa ja kongressin talon luota purettiin pommeja.
– Selvästi tämä on johtanut tällaiseen itsetutkiskeluun Yhdysvalloissa ja myös kysymykseen siitä, oliko tämä jonkin näytelmän viimeinen näytös vai oliko tämä ensimmäinen näytös ja mitä on tulossa, Haavisto pohti.
Haaviston mukaan jälkimmäinen teoria on pelottava. Kysymys on myös siitä, jatkuuko yllytys ja mitä tapahtuu virkaanastujaisissa.
– Tässä on kaikki huonot ainekset olemassa, Haavisto sanoi.
9.59: Ensimmäinen republikaanisenaattori vaatii Trumpia pois viralta, kertoo The New York Times.
Alaskan osavaltion senaattori Lisa Murkowski uhkasi myös erota puolueestaan, jos republikaanit jatkavat liittoutumistaan Trumpin kanssa.
– Haluan hänen eroavan. Hän on tuottanut tarpeeksi vahinkoa, Murkowski perusteli The Anchorage Daily Newsin haastattelussa.
08:47: Yhdysvalloissa kongressitalon lähelle oli parkkeerattu keskiviikkona auto, jossa oli 11 kotitekoista pommia, rynnäkkökivääri ja käsiase, kertovat yhdysvaltalaiset syyttäjäviranomaiset CNN:n mukaan.
08:05: Kongressin edustajainhuone on valmis asettamaan presidentti Donald Trumpin virkasyytteeseen, mikäli tämä ei eroa itse, edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi sanoo. Guardian-lehden mukaan edustajainhuone aikoisi edetä asiassa maanantaina.
08:01: Yhdysvalloissa yli puolet kansasta kannattaa presidentti Donald Trumpin välitöntä poistamista virastaan, kertoo uutistoimisto Reutersin kysely. Kysely tehtiin torstaina ja perjantaina sen jälkeen, kun Trumpin tukijat olivat keskiviikkona tunkeutuneet kongressin rakennuksiin. Trumpin poistamista virasta kannatti kyselyssä 57 prosenttia vastaajista.
07:55: Twitter on pysyvästi jäädyttänyt Donald Trumpin käyttäjätilin. Yhtiö perustelee päätöstään riskillä väkivaltaan yllyttämisestä jatkossa. Trump on nyt ottanut käyttöönsä presidentin virallisen Twitter-tilin. Twitter on jäädyttänyt myös Trumpin tukijoiden käyttäjätilejä valheellisen tiedon ja väkivaltaan lietsomisen takia, kertoo muun muassa NBC News.
Perjantai 8.1.
23.32: CNN:n mukaan viranomaiset ovat pidättäneet miehen, joka tallentui keskiviikkona kuvaan poseeraamassa Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin työhuoneessa. Miestä vastaan on nostettu liittovaltiotason syytteet ainakin kolmesta epäillystä rikoksesta.
22.58: Yhdysvaltain tulevan presidentin Joe Bidenin mukaan presidentti Donald Trumpin viraltapanosta päättäminen kuuluu kongressille.
Biden sanoi myös pitävänsä hyvänä sitä, ettei Trump ole tulossa hänen virkaanastujaisiinsa. Bidenin mukaan hän hoitaa ryhmineen omat työnsä ja kongressi saa päättää, miten Trumpin suhteen menetellään.
20.34: USA:n edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin työhuoneesta vietiin kongressitalon tunkeutumisessa kannettava, eräs tämän avustaja kertoo.
Kyseistä kannettavaa tietokonetta kerrotaan käytetyn konferenssitilassa esitysten näyttämiseen.
Väkijoukon tunkeutuessa kongressitaloon pelätään näiden käyttäneen tai ottaneen mukaansa tietotekniikkaa tai asiakirjoja, joissa on arkaluonteisia tietoja.
19.16: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Twitterissä, ettei aio osallistua tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisiin.
– Tiedoksi kaikille niille, jotka ovat asiaa kysyneet: en aio olla paikalla virkaanastujaisissa 20. tammikuuta, Trump kirjoitti.
Trump ei kertonut syytä poisjääntiinsä.
Väistyvät presidentit ovat perinteisesti aina osallistuneet seuraajansa virkaanastujaisiin sellaisessakin tapauksessa, että eivät itse ole päässeet toiselle kaudelle.
19.11 Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on puhunut armeijan komentajan kanssa Trumpin mahdollisesta ydinaseiden laukaisukoodin käytön estämisestä.
19.02 Liittovaltion poliisi FBI on ilmoittanut aloittavansa murhatutkinnan kongressin poliisin Brian Sicknickin, 42, kuolemasta.
Sicknickiä iskettiin vaahtosammuttimella päähän kun hän kamppaili mielenosoittajien kanssa kongressissa keskiviikkona.
Sicknick tuupertui myöhemmin toimistoonsa, mistä hänet vietiin sairaalaan. Hän menehtyi vammoihinsa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
12.37: Viranomaiset ovat nostamassa mahdollisesti lisää syytteitä Washingtonin mellakoihin osallistuneita vastaan, kertoo CNN. 15 henkilöä vastaan on nostettu rikossyyteet. Yhdellä heistä oli syyttäjän mukamaan 11 Molotovin cocktailia eli polttopulloa sekä puoliautomaattinen kivääri.
7.46: Yhdysvaltojen opetusministeri Betsy DeVos ilmoitti eroavansa tehtävästään. DeVos on jo toinen presidentti Donald Trumpin hallituksen ministeri, joka jättää paikkansa kongressin mellakoiden vuoksi.
7.27: Poliisi on kuollut mellakoissa saamiinsa vammohin, kertoo uutistoimisto Reuters. Hän on viides mellakoissa menehtynyt.
Torstai 7.1.
23.38 Varapresidentti Mike Pence aikoo osallistua Yhdysvaltain tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisiin, kertoo Politico omiin lähteisiinsä vedoten.
22.50 Kongressitalosta tunkeutumisen yhteydessä anastettuun omaisuuteen kohdistuu kansalliseen turvallisuuteen liittyviä huolia, kertoo syyttäjä Michael Sherwin tänään tiedotustilaisuudessa.
21.32 Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi vaatii presidentti Donald Trumpi välitöntä panoa viralta, kertoo uutistoimisto Reuters. Hän luonnehti Trumpia erittäin vaaralliseksi ihmiseksi, kuvaili tätä kuolettavaksi amerikkalaisilla ja maan demokratialle sekä kutsui kongressirakennukseen tunkeutuneita henkilöitä terroristeiksi.
Hän kertoi tiedotustilaisuudessa odottavansa kuulevansa vielä tänään varapresidentti Mike Pencen kannan siitä, onko presidentti Trump kykenemätön hoitamaan velvollisuuksiaan maan perustuslain 25. lisäyksen mukaisella tavalla. Jos ei,voidaan tämä panna viralta.
Pelosi vaatii lisäksi Yhdysvaltain kongressirakennuksen Capitolin turvallisuudesta vastaavan poliisipäällikön eroa.
1:10
21.05 Joe Biden sanoi puheessaan Capitolin kongressirakennuksen valtausyrityksestä, että jos tunkeutujat olisivat olleet Black Lives Matter -mielenosoittajia, heitä olisi kohdeltu hyvin eri tavalla kuin miten tunkeutujia kohdeltiin.
– Me kaikki tiedämme että se on totta. Se ei ole hyväksyttävää, Biden totesi.
Puheessaan hän myös korosti oikeusvaltiota ja sitä, kuinka viranomaiset ja lainvalvonta toimii kansalaisten ja lain puolustamiseksi, ei suojellakseen presidenttiä tai muita vallanpitäjiä. Presidentti ei ole lain yläpuolella, hän sanoo.
Biden kuvaili hyökkäystä kongressirakennukseen "yhdeksi maan historian synkimmistä päivistä", kuvaillen tapahtumia Trumpin lietsomiksi. Hän kuvaili tunkeutujia kotimaisiksi terroristeiksi, joita Trump käytti hiljeentääkseen amerikkalaiset äänestäjät.
19.36 Senaatin demokraattijohtajan Chuck Schumerin mukaan presidentti Donald Trump tulisi panna heti viralta keskiviikkona tapahtuneen kongressin mellakan vuoksi.
– Se, mitä Capitol-kukkulalla tapahtui eilen, oli kapina Yhdysvaltoja vastaan, johon presidentti oli kannustanut. Nykyisen presidentin ei pitäisi jatkaa virassaan enää päivääkään, Schumer sanoi lausunnossaan brittilehti Guardianin mukaan.
– Nopein ja tehokkain tapa, joka voidaan tehdä jo tänään, olisi poistaa presidentti virasta niin, että varapresidentti ottaa välittömästi käyttöön perustuslain 25. lisäyksen. Jos varapresidentti ja hallitus eivät sitä tee, kongressin tulisi kokoontua uudelleen ja nostaa syyte virkarikoksesta.
18.55 Yhdysvalloissa Washingtonissa yli 50 poliisia loukkaantui keskiviikkona kongressitalon mellakoissa, kertoo paikallinen poliisipäällikkö Steven Sund lausunnossaan. Useat poliiseista ovat loukkaantuneet vakavasti ja ovat sairaalahoidossa.
Poliisi vahvistaa myös keskiviikkona Washingtonista löytyneen kaksi putkipommiksi epäiltyä räjähdettä. Poliisin mukaan kyse oli oikeista räjähteistä, jotka tehtiin vaarattomiksi.
Poliisi kertoo havainneensa myös epäilyttävän ajoneuvon, joka tutkittiin perusteellisesti ja tehtiin vaarattomaksi. Ajoneuvon omistaja ja 13 muuta pidätettiin laittomasta kulusta Capitolin alueelle.
18.34 Yhdysvaltain kongressin oma poliisi United States Capitol Police kertoo pidättäneensä 14 epäityä yhteyksistä Donald Trumpin kannattajien mellakointiin kongressirakennuksella.
Suurinta osaa henkilöistä epäillään luvattomasta tunkeutumisesta, mutta joitain henkilöitä epäillään myös poliisin kimppuun hyökkäämisestä ja rekisteröimättömän ampuma-aseen tai ammusten hallussapidosta.
18.27 Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on ilmaissut tukensa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille ja Trumpin vilpillisille väitteille vaalihuijauksesta.
Oikeistopopulistinen Bolsonaro toisti erheellisiä väitteitä siitä, että marraskuun presidentinvaaleissa olisi tapahtunut vaalivilppiä. Yksikään virallinen taho ei ole löytänyt todisteita, että vaaleissa olisi esiintynyt laajamittaista huijaamista.
Samalla Bolsonaro varoitti ilman todisteita, että myös Brasilian sähköinen vaalijärjestelmä on altis huijaukselle.
Politiikan tutkijoiden mukaan Bolsonaro on mallintanut omaa presidenttiyttään Trumpin kaavan mukaan.
18.08 Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoo, että se on "blokannut" eli estänyt Donald Trumpia käyttämästä Facebook- ja Instagram-tilejään ainakin siihen asti, että kahden viikon päästä tapahtuva rauhanomainen vallanvaihto Yhdysvalloissa on saatu päätökseen. Trumpin Facebook-pannaa jatketaan eilisen tapahtumien vuoksi.
Mark Zuckerbergin mukaan kulunut vuorokausi on selvästi osoittanut, että Trump aikoo käyttää jäljellä olevan aikansa virassa laillisen vallansiirron vaikeuttamiseksi tulevalle presidentille Joe Bidenille.
Zuckerberg kertoo Facebookin poistaneen Trumpin kannanottoja, koska katsoo ne uhkaavat aiheuttaa lisää väkivaltaa ja Facebook uskoo tämän olevan myös todennäköisesti kannanottojen tarkoitus. Zuckerberg kirjoittaa, että Trump on käyttänyt hänen johtamiaan sosiaalisen median palveluita kannustaakseen ihmisiä väkivaltaiseen kapinointiin demokraattisesti valittua hallitusta vastaan.
– Uskomme että riskit siitä, että sallimme presidentin jatkaa palveluidemme käyttöä tänä aikana on yksinkertaisesti liian suuri, Mark Zuckerberg kertoo Facebookissa.
17.36 Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin valinnan varmistuminen ja demokraattien voitto Georgian senaattorivaaleissa ovat siivittäneet New Yorkin arvopaperimarkkinat nousuun.
Markkinakommenttien mukaan senaatin voimasuhteiden kääntyminen demokraateille mahdollistaa aiempaa suuremman elvytyspaketin, mikä tukee osakemarkkinoita.
New Yorkin pörssin Dow Jones -indeksi oli 1,82 prosentin nousussa pian Wall Streetin avautumisen jälkeen. S&P 500 -indeksi oli edennyt 0,92 prosenttia. Nasdaq-pörssin Composite-indeksi oli kohonnut 1,56 prosenttia.
16.27: Britannian pääministeri Boris Johnson kutsui keskiviikkona Twitterissä Yhdysvaltain tapahtumia häpeällisiksi. Hän nosti myös esiin rauhallisen vallanvaihdon tärkeyden.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron taas julkaisi torstaina Twitterissä videon, jossa hän painotti uskoaan demokratian kestävyyteen sekä Yhdysvalloissa että Ranskassa.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puolestaan painotti luottamustaan Yhdysvaltojen instituutioihin ja demokratiaan.
Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ilmaisi järkytyksensä kongressin tapahtumista, mutta kirjoitti kuitenkin luottavansa vallan siirtyvän Bidenille rauhallisesti.
16.15: Republikaanipuolueen ja Donald Trumpin tiet erosivat lopullisesti. Suomalaistutkijoiden mukaan edessä on todennäköisesti puolueen hajaannus. Ex-presidentti jatkanee poliittista show'ta kenties uudessa puolueessa.
15.20: Suomen pitkäaikainen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) arvioi, että Yhdysvaltain viime yön mellakat ja niihin johtaneet tapahtumat saattavat johtaa maan perinteisen kaksipuoluejärjestelmän murenemiseen.
Se riippuu Erkki Tuomiojan mukaan siitä, ovatko republikaanipuolueen trumpilaiset senaattorit valmiita irtautumaan väistyvän presidentin perinnöstä.
– Jos näin ei tapahdu, tämä äärioikeistolainen, fasistiaalinen liikehdintä voi muodostua jopa omaksi puolueekseen, joka on hyvin vaarallinen. Jos he taas irtaantuvat trumpilaisuudesta, republikaanit voi palautua normaaliksi, demokraattiseksi puolueeksi, Tuomioja totesi MTV Uutiset Livessä.
Lue myös: Tästä se alkoi ja tähän se päättyy: Tämä dramaattinen video kiteyttää Trumpin aikakauden presidenttinä
15.08: Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden vahvistaa aikovansa nimittää maan oikeusministeriksi tuomari Merrick Garlandin.
15.04: Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen ja perustuslain mukaisen prosessin jatkuminen osoittaa, että Yhdysvaltojen järjestelmä edelleen toimii, vaikka sitä koetellaan.
– Olemme nähneet myös järjestystä palauttavia toimia. Vastuuntuntoisuus on voittamassa alaa. Vallan vaihtuminen ja tappioon päättyvän vaalituloksen hyväksyminen on keskeinen osa demokraattista järjestystä, sanoo Niinistö sähköpostitse lähetetyssä lausunnossa.
14:57: Useat kommentaattorit kiinnittivät huomiota siihen, miten kevyttä poliisin varustautuminen oli verrattuna Black Lives Matter -mielenosoituksiin viime vuonna.
CNN:n mukaan poliiseja oli nyt paikalla vähemmän kuin useissa eri puolilla maata järjestetyissä BLM-mielenosoituksissa, joissa vastustettiin muun muassa poliisiväkivaltaa ja rakenteellista rasismia.
Esimerkiksi viime kesäkuussa Washingtonissa iso joukko kansalliskaartia oli jo valmiiksi paikalla, kun nyt kaarti hälytettiin avuksi vasta siinä vaiheessa, kun mellakoitsijat olivat ehtineet rynnätä sisälle kongressiin.
– Ei ole epäilystäkään siitä, että jos protestoijat olisivat olleet mustia, meitä olisi sumutettu kyynelkaasulla, hakattu ja ehkä ammuttukin, Black Lives Matter -verkosto sanoi Twitterissä.
14.30: BBC:n mukaan joukko kongressin jäseniä vaatii varapresidentti Mike Penceä astumaan heti Donald Trumpin tilalle.
Yhdysvaltain presidentillä Trumpilla on alle kaksi viikkoa jäljellä virassaan, mutta parlamentin demokraatit vaativat hänen presidenttivaltuuksiensa poistamista sen jälkeen, kun hänen kannattajansa hyökkäsivät eilen Yhdysvaltain kongressitaloon.
14.22: Yhdysvaltojen "arkaainen" eli vanhanaikainen vaalijärjestelmä ei vastaa demokratian laatuvaatimuksia. Näin sanoo Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova venäläisille tiedotusvälineille. Järjestelmä mahdollistaa hänen mukaansa useat erilaiset rikkomukset.
14.03: Kongressin valtauksesta leviävissä uutiskuvissa esiintyy näkyvästi sarvipäähineeseen ja turkiksiin sonnustautunut mies, jonka kasvot on maalattu sinipunavalkoiseksi ja paljas ylävartalo peitetty runsailla tatuoinneilla. Mies on tullut tutuksi useista aiemmista mielenosoituksista ja tempauksista, joissa Qanon-salaliittoteorian kannattajat ovat esiintyneet ympäri Yhdysvaltojen. Kongressissa riehunut sarvipäinen "viikinki" kuuluu hörhöoikeiston Qanon-liikkeeseen.
Lue lisää: Kongressissa riehunut sarvipäinen "viikinki" kuuluu hörhöoikeiston Qanon-liikkeeseen – salaliittoteoriaan uskojat liittoutuivat muun äärioikeiston kanssa
13.56: Iranin presidentti Hasan Ruhanin mukaan Washingtonin mellakat toivat ennen kaikkea esille sen, kuinka hauras ja haavoittuva länsimaalainen demokratia on. Ruhani kommentoi asiaa tv-puheessaan.
Mellakoijat tunkeutuivat Yhdysvaltain Washingtonissa kongressirakennukseen myöhään eilen Suomen aikaa.
13.25: Venäläiset poliitikot ovat ottaneet kärjekkäästi kantaa Yhdysvaltojen viimeöisiin mellakoihin.
Venäjän parlamentin ylähuoneen edustaja Konstantin Kosatshjev sanoi Facebookissa Yhdysvaltojen demokratian "ontuvan molemmilla jaloillaan".
Duuman eli alahuoneen edustaja Leonid Slutski puolestaan kertoi tiedotusvälineille, että Yhdysvallat ei enää voi esittää olevansa "demokratian johtotähti".
Sanomalehti Moscow Timesin mukaan presidentti Vladimir Putin ei kommentoinut keskiviikkona Yhdysvaltojen mellakoita, kun hän puhui lyhyesti medialle.
13.10: Kongressin valtausyritys oli valtava epäonnistuminen poliisilta ja muilta turvajärjestelyistä vastaavilta viranomaisilta. Muun muassa Washington Postin mukaan poliisi näytti pääosin ennemmin seuraavan tapahtumia sivusta kuin yrittävän estää niitä. Poliisit eivät esimerkiksi olleet mellakkavarusteissa.
12.50 Trumpilaisille oma puolue?
Väitöskirjatutkija Jani Kokko uskoo presidentti Donald Trumpin tukemien mellakoijien tunkeutumisen kongressiin vahvistaneen republikaanipuoleen perinteisiä konservatiiveja, jotka ovat myös tarvittaessa valmiita yhteistyöhön demokraattien kanssa. Aiemmin pelätystä irtiotosta Trumpiin tuli yhtäkkiä paljon helpompaa.
Kokko ei usko Trumpilla olevan enää mahdollisuuksia asettua republikaanien ehdokkaaksi, joten puolueessa lienee odotettavissa jonkinlainen repeämä.
– Edessä voi olla sellainen tilanne, että Trump lähtee kolmannen puoleen ehdokkaaksi ja hajaannuttaa republikaanien kannattajakuntaa entisestään, Kokko pohtii.
Republikaaneilla olisi Kokon mukaan ollut myös ilman kongressin mellakkaa edessään itsetutkiskelua siitä, pysyäkö edelleen Trumpin kelkassa vai etsiäkö jotain uutta. Selkeää vaihtoehtoa ei vain ole ainakaan tällä hetkellä näköpiirissä. Kokon mukaan haasteena on löytää selkeä johtohahmo, joka voisi tuoda puoletta jälleen enemmän yhteen.
11.47: Yhdysvaltojen valtionvarainministeri Steven Mnuchin ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ovat tuominneet yhdessä viimeöiset mellakat Yhdysvalloissa.
Mnuchinin mukaan mellakoita "ei voi hyväksyä ja niiden täytyy loppua". Netanjahu puolestaan kutsui mellakoita "häpeällisiksi" ja kehotti tuomitsemaan ne voimakkaasti.
Mnuchin on matkustanut Israeliin, jossa hän ja Netanjahu tapaavat tänään Jerusalemissa.
11.29: Kiinassa on syytetty Yhdysvaltoja kaksinaismoralisimista sen jälkeen, kun mellakoitsijat tunkeutuivat Yhdysvaltain kongressiin.
Maan ulkoministeriö ja valtiollinen sanomalehti Global Times vertasivat tapahtunutta Hongkongin demokratian puolesta järjestettyihin mielenosoituksiin. Ministeriön edustajan mukaan Yhdysvalloissa esimerkiksi monien medioiden reaktiot tapahtumiin ovat poikenneet täysin toisistaan.
Puolueen nuorisojärjestö kuvaili levottomuuksia "kauniiksi näyksi" some-kanava Weibossa. Kommentti on viittaus Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin aiempaan kommenttiin Hongkongin mielenosoituksista.
11.28: Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi olevansa "raivoissaan ja surullinen" Yhdysvaltojen viimeöisistä tapahtumista.
Merkel sanoi myös, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on osasyyllinen tapahtumiin. Merkelin mukaan marraskuisten presidentinvaalien tuloksen kyseenalaistaminen johti osaltaan viimeöisiin mellakoihin.
11.06: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lupaa vallan vaihtuvan rauhanomaisesti 20. tammikuuta, kun hänen virkakautensa päättyy. Trumpin lausunto julkaistiin sen jälkeen, kun kongressi oli vahvistanut virallisesti Joe Bidenin vaalivoiton.
Trump sanoi lausunnossaan olevansa yhä eri mieltä vaalituloksesta ja lupasi, että taistelu Amerikan tekemiseksi suureksi on vasta alkanut. Hän kuvaili presidenttikauttaan historian parhaaksi ensimmäiseksi kaudeksi.
Trumpin oma Twitter-tili on vielä väliaikaisesti suljettuna, joten lausunnon julkaisi Twitterissä hänen avustajansa Dan Scavino.
10.39: Yhdysvaltain kongressi on vahvistanut Joe Bidenin vaalivoiton. Biden voitti Donald Trumpin joulukuussa järjestetyissä presidentinvaaleissa. Voitosta kertoo CNN.
Joe Biden on nyt virallisesti valittu Yhdysaltain 46. presidentiksi.
10.31: Yhdysvaltain kongressin edustaja Jake LaTurner kertoo Twitterissä, että hänellä on koronavirus. Edustaja osallistui kongressin äänestykseen vain neljä tuntia aiemmin, ennen kuin hän sai tietoonsa positiivisen testituloksen.
Edustajan mukaan hänellä ei ole minkäänlaisia oireita. Hän kävi koronavirustestissä Washingtonin kaupungin matkustusohjeen mukaisesti. Edustaja on kotoisin Kansasista.
10.27: Myös edustajainhuone on hylännyt vastalauseet Pennsylvanian osavaltion valitsijaäänistä. Vastalause kumottiin äänin 282–138. Aiemmin myös senaatti hylkäsi vastalauseen.
Nyt jäljellä olevien 12 osavaltion valitsijoiden ääntenlasku jatkuu.
10.09: Trump on evännyt varapresidentti Pencen kansliapäällikön Marc Shortin pääsyn Valkoiseen taloon, uutisoivat muun muassa CNN ja Business Insider.
Pence on tuominnut kongressiin tunkeutumisen ja kieltäytynyt Trumpin kehotuksista sekaantua Bidenin vaalivoiton vahvistamiseen senaatissa.
10.03: Britannian sisäministeri Priti Patel sanoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin retoriikka vaalituloksen kiistämisessä johti suoraan väkivaltaan Capitolin alueella, raportoi uutistoimisto Reuters.
– Hänen kommenttinsa johtivat suoraan väkivaltaan ja toistaiseksi hän ei ole tuominnut kyseistä väkivaltaa, ja se on täysin väärin, sisäministeri sanoi BBC:lle.
9.27: Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden varaneuvonantaja Matt Pottinger on eronnut tehtävästään, uutisoivat muun muassa Bloomberg ja CNN.
Medioiden mukaan Pottinger eroaa vastalauseena Trumpin toiminnalle kongressin valtausmellakan yhteydessä.
Myös muut Valkoisen talon virkailijat, mukaan lukien kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien ja varakansliapäällikkö Chris Liddell, ovat CNN:n mukaan harkinneet eroa.
9.03: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tyttäreen Ivanka Trumpiin on kohdistunut kritiikkiä sen jälkeen, kun tämä kutsui kongressitaloon tunkeutuneita mielenosoittajia patriooteiksi, kertoo Guardian. Ivanka Trump julkaisi keskiviikkona tviitin, jossa hän kehotti "amerikkalaisia patriootteja" lopettamaan väkivallan välittömästi ja olemaan rauhallisia.
Tviitti poistettiin myöhemmin.
– Rauhallinen protesti on isänmaallinen. Väkivalta ei ole hyväksyttävää ja on tuomittava mitä ankarimmin, Ivanka Trump lisäksi tviittasi myöhemmin.
Presidentti Trumpin Twitter-tili on toistaiseksi suljettu. Twitter kertoi tänään Suomen aikaa kahden jälkeen aamulla, että Trumpin tili on suljettu 12 tunniksi. Syynä olivat Trumpin eilen Suomen aikaa lähettämät tviitit, jotka ovat rikkoneet Twitterin sääntöjä.
Twitter on vaatinut Trumpia poistamaan tviittinsä. Jos Trump ei poista niitä, tili pysyy suljettuna.
Myös Facebook ilmoitti jäädyttävänsä Trumpin käyttäjätilin – tosin vuorokauden ajaksi. Trump oli jakanut tilillään muun muassa saman videon, jonka vuoksi Twitter sulki hänen tilinsä.
08.26: Trump on poistanut Twitteristä twiitit, jotka rikkovat palvelun sääntöjä, kertoo uutistoimisto Reuters. Asian vahvistaa Twitterin edustaja. Twitter jäädytti Trumpin tilin aiemmin 12 tunniksi sääntörikkomusten vuoksi.
07.58: Yhdysvaltain senaatti on äänestänyt kumoon vastalauseen Pennsylvanian osavaltion valitsijaäänistä. Republikaanien vastalause kaatui äänin 92–7.
Vastalauseesta äänestetään vielä edustajainhuoneessa, jossa sen myös odotetaan kaatuvan selvin lukemin.
Aiemmin kongressi äänesti jo kumoon vastalauseen Arizonan valitsijaäänistä. Republikaanien odotettiin vastustavan myös Georgian, Michiganin ja Nevadan valitsijaääniä, mutta vastalauseiden tueksi ei löytynyt yhtäkään senaattoria, joten ne eivät edenneet äänestyksiin.
Kun kongressi on saanut laskettua kaikkien osavaltioiden valitsijaäänet, Joe Bidenin valinta presidentiksi on virallisesti varmistettu.
07.57: Lue päivitetty koostejuttu Washingtonin tapahtumista:
07.54: Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toteaa, että presidentti Donald Trump sivuutettiin, kun liittovaltio puuttui kongressin valtaukseen.
– Pentagon ja varapresidentti Mike Pence toimivat siinä tilanteessa perustuslain turvaamiseksi. Perusteena oli, että virkaan valitut ihmiset eivät voi tehdä rikollisia toimia ja presidentin käskyjä ei tarvitse noudattaa, jos ne ovat lain kanssa ristiriidassa, Aaltola sanoi STT:lle.
Aaltola sanoo, että hän oli odottanut protesteja kongressin rakennuksen luona, mutta tunkeutuminen sen sisälle oli hänelle yllätys. Tilanteeseen puututtiin vasta, kun varapresidentti ja puolustusministeriö Pentagon toimivat.
– Se kertoo siitä, että liittovaltio ei toiminut. Trump ei toiminut. Liittovaltio ei toiminut tässä tilanteessa. Trump odotti varmaan, että tilanne jatkuisi ja saataisiin muutaman päivän kaaos aikaan ja että mielenosoittajat olisivat jääneet sinne rakennukseen.
Aaltola ei pitänyt todennäköisenä, että presidentin viraltapanon mahdollistavaa perustuslain 25. lisäystä sovelletaan Trumpiin.
– Luulen, että presidentti sivuutetaan. Tässä vedotaan siihen, että kaikkia presidentin käskyjä ei tarvitse noudattaa. Yhdysvaltojen liittovaltion viranomaiset ovat vannoneet valansa perustuslaille ja sen noudattamiselle. Siitä tässä on kyse, Aaltola totesi.
Joe Bidenin virkavalan vannomispäivä on parin viikon päässä, 20. tammikuuta. Sen lähestyessä Trump käytännössä sivuutetaan ja valta siirtyy yhä enemmän varapresidentin ja kongressin käsiin, Aaltola ennakoi.
07.30: Viranomaisten mukaan Washingtonin mellakoissa on loukkaantunut 14 poliisia, joista kaksi on kuljetettu sairaalaan. Aiemmin kerrottiin, että neljä mielenosoittajaa on kuollut mellakoiden aikana Capitolin alueella. Yksi nainen ammuttiin ja kolme muuta kuolemaa johtuivat "lääketieteellisistä syistä", viranomaisten tiedotustilaisuudessa kerrottiin.
06.43: Pidätetystä 26 on otettu kiinni kongressitalon alueelta ja lopulta muualta pääkaupungista, kertoo Contee tiedotustilaisuudessa.
06.34: Pidätettyjä on nyt yhteensä 52, kertoo Washingtonin poliisipäällikkö Robert J. Contee.
06.34: Kongressin mellakoiden yhteydessä kuolleiden määrä on noussut neljään, kertoo poliisi uutistoimisto Reutersin mukaan. Kolme on kuollut "lääketieteellisistä syistä" ja yksi ampumalla.
05:28: Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa on voimassa öinen ulkonaliikkumiskielto. Televisiokuvien perusteella kaduilla oli yhä erittäin paljon presidentti Donald Trumpia tukevia ihmisiä vielä kiellon alkaessa.
Myös poliiseja näkyi yhä enemmän. Kongressirakennuksen välittömästä läheisyydestä ihmisjoukot oli ilmeisesti saatu häädettyä pois.
Ulkonaliikkumiskielto on voimassa 12 tuntia iltakuudesta aamukuuteen paikallista aikaa.
05.20: Kongressi käsittelee parhaillaan vastalauseita valitsijamiesvaalin tuloksesta. Arizonan valitsijamiesäänistä tehdyt vastalauseet hylättiin hetki sitten. Myös muut vastalauseet hylättäneen.
05.15: Useampi republikaanisenaattori on pyörtänyt aiemman kantansa eikä aio haastaa presidentinvaalien valitsijaääniä kongressin ääntenlaskussa. Ainakin 12 republikaanisenaattoria oli ilmoittanut esittävänsä valitsijaäänistä vastalauseen, mutta Bloombergin mukaan nyt ainakin neljä heistä on kertonut luopuneensa aikeistaan kongressitalon mellakoiden vuoksi. Asiasta kertoo myös uutistoimisto AP. Yksi mieltään muuttaneista senaattoreista on Kelly Loeffler, joka hävisi keskiviikkona uusintavaalit Georgiassa ja joutuu pian pois senaattorin paikalta. Loefflerin mukaan hän ei voi enää hyvällä omallatunnolla vastustaa valitsijaäänten hyväksymistä.
05.10: Useampi republikaanisenaattori on pyörtänyt aiemman kantansa eikä aio haastaa presidentinvaalien valitsijaääniä kongressin ääntenlaskussa.
Ainakin 12 republikaanisenaattoria oli aiemmin ilmoittanut esittävänsä valitsijaäänistä vastalauseen, mutta Bloombergin mukaan nyt ainakin neljä heistä on kertonut luopuneensa aikeistaan kongressitalon mellakoiden vuoksi. Asiasta kertoo myös uutistoimisto AP.
05.08: Edustajainhuoneen oikeusasian valiokunta kehottaa varapresidentti Mike Penceä aloittamaan menettelyn Trumpin syrjäyttämiseksi presidentin paikalta.
05.03: Senaattori Mitt Romney (rep.) sanoo keskiviikkoillan tapahtumien olevan "presidentin yllyttämä kansannousu".
04.45: Yhdysvaltalainen lentoyhtiö American Airlines kertoo, että se lisää henkilöstöä Washington DC:n lentoasemilla ”varotoimenpiteenä”. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Alueelle suuntautuvilla tai alueelta lähtevillä lennoilla ei tarjota alkoholia.
04:42: CNN:n tietojen mukaat useat Trumpin hallituksen jäsenet keskustelevat tällä hetkellä presidentin syrjäyttämisestä perustuslain 25 lisäyksen nojalla. Varmaa ei kuitenkaan ole, saako syrjäyttäminen riittävää kannatusta hallituksessa.
04.33: Lue koosteartikkeli Washingtonin tapahtumista:
04.32: Yhdysvaltain Capitol-kukkulalla koettu väkivalta oli istuvan presidentin yllyttämää, kirjoittaa entinen presidentti Barack Obama Twitterissä. Obaman mukaan tapahtuma ei tullut täysin yllätyksenä. Obama kirjoittaa myös ilahtuneensa siitä, että monet republikaanit ovat ottaneet voimakkaasti kantaa kongressitalon tapahtumiin. Hänen mukaansa puoluerajat ylittävälle politiikalle on tulevina päivinä ja kuukausina suuri tarve.
04.24: Senaattori Ben Sasse (rep.): "Emme halua sanoa lapsillemme, että Amerikan parhaat päivät ovat takana".
04.13: Useat Trumpin hallinnon neuvonanatajat ja virkailijat ovat ilmoittaneet erostaan tai harkitsevansa eroa. Presidentin puolison Melania Trumpin esikuntapäällikkö Stephanie Grisham ilmoitti erostaan aiemmin yöllä.
Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien ilmoitti harkitsevansa eroa, samoin presidentin apulaisesikuntapäällikkö Chris Liddell.
04:05: Mielenosoittajia on ollut kokoontuneina hallintorakennusten ympärille myös muualla Yhdysvalloissa, kertoo CNN. Mielenosoittajia on ollut ainakin Oregonin Salemissa, Georgian Atlantassa, Coloradon Denverissä ja Kansasin Topekassa hallintorakennusten ympärillä. Viranomaisten raporttien mukaan mielenosoituksissa on ollut kymmeniä tai satoja ihmisiä paikkakunnasta riippuen. Ainakin Topekassa mielenosoitus on jo päättynyt ja se sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
04:02: New Yorkin kuverööri Andrew Cuomo (dem.) ilmoittaa osavaltion lähettävän 1000:n vahvuiset kansalliskaartin joukot Washingtoniin.
03:59 – Jokainen sekunti, jona Trumpilla on hallussaan presidentin valtaoikeudet, on uhka yleiselle järjestykselle ja kansalliselle turvallisuudelle, sanotaan Washington Postin pääkirjoituksessa sanotaan.
03.48: Yhdysvalloissa levottomuuksiin vajonneen pääkaupungin arvovaltaisen Washington Post -sanomalehden johto vaatii presidentti Donald Trumpin syrjäyttämistä virastaan perustuslain 25. lisäyksen nojalla.
Syynä ovat tämän lietsomat mielenosoitukset, joissa presidentin kannattajat tunkeutuivat kongressin tiloihin. 25. lisäyksen mukaan varapresidentti Mike Pence ja hallituksen muut ministerit voivat syrjäyttää presidentin virastaan, jos tämän ei katsota voivan enää toteuttaa tehtäviään.
03.45: Kongressi tulee vahvistamaan Joe Bidenin valinnan presidentiksi, sanoo republikaanisenaattori James Lankford.
03:21 Demokratian juuret ovat syvällä. Niitä ei voi tuhota joukko roistoja, Schumer sanoi.
03:20: Schumer syytti presidentti Donald Trumpia suoraan väkivaltaisuuksien lietsomisesta.
03.17: Senaatin demokraattien johtaja Chuck Schumer ilmaisi puheessaan osanottonsa kuoliaaksi ammutun naisen omaisille. Hän nimitti mellakoitsijoita kotimaisiksi terroristeiksi, jotka on asetettava syytteeseen ja rangasta. –Demokratian temppeli häpäistiin tänään, Schumer sanoi.
03.14: – Aiomme seurata perustuslakiamme ja lakejamme pienintä piirtoa myöten. Demokraattien tasavaltamme on kestävä. Amerikan kansa ei ansaitse mitään vähemäpää, sanoi MCConnell avauspuheessaan.
03.12: Kongressi on aloittanut istuntonsa hetki sitten uudeleeen. Senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell: "He yrittivät häiritä meidän demokratiaamme. He epaonnistuivat."
02.57: Entinen presidentti George W. Bush julkaisi jo aiemmin illalla lausunnon, jossa hän tuomitsee mielenosoittajien tunkeutumisen kongressirakennukseen. Bush kuvailee näkyä kuvottavaksi ja sydäntä särkeväksi.
02.35: Keskeytynyttä kongressin istuntoa jatketaan vajaan tunnin päästä, kertovat CNN:n lähteet. Istuntoa on mahdollista jatkaa, kun edustajainhuoneen ja senaatin tilat on siivottu ja varmistettu mielenosoittajien tunkeuduttua kongressirakennukseen aiemmin. Vielä ei ole varmuutta siitä, jatkuuko istunto läpi yön tai kauanko sitä aiotaan jatkaa. Istunnossa on tarkoitus vahvistaa Joe Bidenin valinta Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.
02.54: Varapresidentti Pencen tiedottaja Devin O'Malley sanoo Twitterissä, ettei Pence poistunut missään vaiheessa kongressirakennuksesta. O'Malleyn mukaan Pence oli jatkuvasti yhteydessä edustajainhuoneen ja senaatin johtoon sekä turvallisuusviranomaisiin. Nyt hän on palannut kongressin rakennuskompleksissa senaatin tiloihin.
CNN kertoo, että sen lähteiden mukaan Yhdysvaltojen salainen palvelu olisi halunnut Pencen poistuvan rakennuksesta, mutta Pence halusi jäädä sinne.
02:47: Varapresidentti Mike Pence on palannut kongressin rakennukseen, kertoo Reuters.
02.22: Yhdysvaltain suurimpia teollisuusyrityksiä edustava Natinal Association of Manufacturers (NAM) vaatii Trumpin siirtämistä pois tehtävistään ennen hänen presidenttikautensa päättymistä. NAM:in edustamia yrityksiä ovat muun muassa lääkeyhtiö Pfizer, öljy-yhtiö ExxonMobil ja autonvalmistaja General Motors, sekä noin 14 000 yritystä.
02.16: Twitter ilmoittaa lukineensa presidentti Donald Trumpin käyttäjätilin 12 tunnin ajaksi, kertoo uutistoimisto Reuters.
02.13: CNN: Kongressin molempien kamarien täysistuntosaleja siivotaan parhaillaan lähitunteina jatkuvaa istuntoa varten.
02.09: Viestipalvelu Twitter on poistanut useita presidentti Trumpin lähettämiä viestejä, kertoo CNN. Myös Facebook on poistanut Trumpin videon palvelustaan, kertoo New York Times.
01.55: Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo (rep.) tuomitsee mellakoitsijoiden tunkeutumisen kongressirakennukseen.
– Mellakointi on aina väärin, tapahtuipa se kotimaassa tai ulkomailla, Pompeo kirjoittaa Twitterissä.
01.51: Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi (dem.) ilmoittaa, että kongressi jatkaa istuntoaan vielä keskiviikon aikana paikallista aikaa. Kokouksen on määrä jatkua kongressitalossa, kun tilanne katsotaan siihen sopivaksi. Pelosin mukaan kongressin johtajat, mukaan luettuna varapresidentti Mike Pence (rep.) tekivät päätöksen yhdessä. Varapresidentti on perustuslain mukaan senaatin puhemies.
01.44: Poliisi vahvistaa, että mielenosoituksen yhteydessä ammuttu nainen on kuollut. Häntä oli ammuttu rintaan. CNN:n lähteet kertovat, että lisäksi 24-vuotias mies on kriittisessä tilassa sairaalassa. Mies oli pudonnut lähes kymmenen metrin korkeudelta kiipeiltyään kongressirakennuksen seinillä.
01:10: Ulkonaliikkumiskielto on astunut voimaan Washingtonissa kello 01.00 Suomen aikaa. CNN:n mukaan mielenosoittajat eivät ainakaan vielä ole noudattaneet ulkonaliikkumiskieltoa. Kielto on alustavasti voimassa 12 tunnin ajan. Washington DC:n pormestari Muriel Bowser kehotti kaupunkilaisa pysymään poissa keskustan alueelta.
01:05 CNN: Kongressin johtajat pyrkivät viemään Joe Biden valinnan vahvistavan kokouksen päätökseen vielä tämän illan aikana.
01.02: Mielenosoitusten yhteydessä ammuttu nainen on kuollut, kertoo uutistoimisto Reuters.
01.01: Kongressirakennus on jälleen turvallinen, sanoo kongressin turvallisuudesta vastaava johtaja.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
00.57: Ainakin 13 mielenosoittajaa on pidätetty. Poliisi tyhjentää parhaillaan kongressirakennuksen Silminnäkijöiden mukaan poliisi on käyttänyt ääni- ja valokranaatteja.
00.31: Kongressin johtoa evakuoidaan parhaillaan Fort McNairin sotilastukikohtaan, kertoo CNN. Uutiskanavan poliisilähteen mukaan evakuointi on käynnissä. McNairin tukikohta sijaitsee pääkaupungin alueella.
23.57: Ainakin kaksi putkipommiksi epäiltyä räjähdettä on löytynyt Washingtonissa, kertoo liittovaltion poliisin edustaja uutiskanava CNN:lle.
Toinen oli rakennuksessa, jossa on republikaanien kansallisen komitean toimistoja ja toinen oli kongressin rakennuskompleksissa.
Liittovaltion poliisin edustajan mukaan kyse oli todellisista räjähteistä, jotka tehtiin vaarattomiksi.
23.50: Twitterissä julkaistussa videossa Trump sanoi, että nyt täytyy palauttaa rauha ja kunnioittaa lakia ja järjestystä ja poliiseja.
Puheensa lopuksi hän sanoi: "Me rakastamme teitä. Olette hyvin erityisiä."
23.38: Biden: Tämän hetken ja seuraavien neljän vuoden työ on palauttaa demokratia. Tämä päivä on muistutus, että demokratia on herkästi särkyvä ja sen varjeleminen vaatii hyväntahtoisia ihmisiä.
23.31: MTV Uutiset seuraa Yhdysvaltain tapahtumia suorana läpi yön.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
23.22: Presidentti Donald Trump kehottaa Twitterissä julkaisemallaan videolla mielenosoittajia palaamaan kohteihinsa rauhallisesti. Presidentti kertoi tuntevansa mielenosoittajien tuskan "valeheellisten" vaalien takia.
Trump väittää videolla saaneensa edelleen valtaisan voiton, mutta kehottaa mielenosoittajia olemaan pelaamatta vastapuolen pussiin. Tällä presidentti viittasi mielenosoituksiin ja väkivaltaisuuksiin. Lisäksi pian väistyvä presidentti totesi, että lakia valvovia viranomaisia täytyy kunnioittaa ja maassa täytyy olla rauha.
23.12: Biden vaatii Trumpia pitämään puheen suorassa lähetyksessä ja kehottamaan mielenosoittajia poistumaan.
Myös Yhdysvaltain varapresidentti Pence sanoo, että väkivallan on loputtava heti ja mielenosoittajien on poistuttava. Kongressiin hyökänneitä tullaan rankaisemaan.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
23.10: Joe Bidenin mukaan Yhdysvaltain demokratia on ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena.
22:54: Valkoinen talo: Kansalliskaarti on määrätty auttamaan Washingtonin levottomuuksien lopettamisessa. Myös naapuriosavaltio Virginia on lähettämässä kansalliskaartin apuun.
22.46: Mielenosoittajat on poistettu senaatin tiloista Yhdysvaltojen kongressirakennuksesta, kertoo CNN. Asian vahvisti CNN:lle turvallisuushenkilö. Tilanne senaatin tiloissa on rauhoittunut, mutta edustajainhuoneen osalta tilanne on epäselvä.
22.40: Presidentti Sauli Niinistö kuvailee Yhdysvalloissa meneillään olevaa tilannetta "uskomattomaksi demokratian painajaiseksi". Presidentti ottaa asiaan kantaa Twitterissä.
22.30: CNN:n lähteet: Yksi nainen on haavoittunut vakavasti, kun häntä on ammuttu rintaan mielenosoitusten yhteydessä Washingtonissa.
2:03
22.23: The Washington Postin tutkivan toimittajan lähteen mukaan puolustusministeriö on juuri hylännyt Washingtonin virkamiesten pyynnön sijoittaa kansalliskaartia kongressirakennukseen.
22.10: Uutistoimisto Reutersin mukaan kongressirakennuksessa on kuultu laukauksia 10-15 minuuttia sitten.
22.05: Kongressirakennuksessa on käytetty myös kyynelkaasua.
Washingtonin pormestari on julistanut kaupunkiin iltakuudelta paikallista aikaa alkavan ulkonaliikkumiskiellon. Kielto jatkuu aamukuuteen asti.
21.52: Reuters ja Philly Inquirer -lehden toimittaja kertovat, että osa kongressirakennukseen tunkeutuneista mielenosoittajista hakkaa istuntosalin oven ikkunoita ja salia vartioivilla poliiseilla on aseet esillä.
21.47: Donald Trump on juuri kehottanut kannattajiaan pysymään rauhallisina tviitissä. Vain 15 minuuttia aiemmin, hän hyökkäsi varapresidenttiään Mike Penceä vastaan toisessa tviitissä sanoen, että tällä ei ollut rohkeutta puolustaa maataan viitaten siihen, että tämä ei aikonut estää Bidenin julistamista presidentinvaalien voittajaksi.
Kongressin istuntoa johtanut Pence on saatu saatettua turvaan rakennuksesta.
21.42: Kongressia vartioiva poliisi on kehottanut yhä istuntosalissa olevia kongressin jäseniä kaivamaan henkilökohtaiset kaasunaamarinsa esiin penkkiensä alta. Heitä on kehotettu pukemaan ne ylleen tarpeen vaatiessa. Tämä viittaa siihen, että mielenosoittajat ollaan mahdollisesti valmiit ajamaan ulos rakennuksesta kyynelkaasulla.
21.35: Osa mielenosoittajista pääsi tunkeutumaan kongressirakennuksen sisälle asti. Rakennuksen sisällä videon kuvanneen Boston Globen toimittajan nauhalla näkyy joukko mielenosoittajia, joiden tieltä rakennusta vartioineet poliisit perääntyvät.
21.27: Poliisi on evakuoinut kongressin toimitiloja Washingtonissa presidentti Donald Trumpin tukijoidenlmielenosoitusten vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP. CNN puolestaan sanoo hallintorakennuksen olevan suljettuna jännittyneen tilanteen vuoksi, sillä rakennuksen ulkopuolella on mielenosoittajia.
Uutiskuvissa näkyy suuri määrä mielenosoittajia, jotka ovat kiivenneet hallintorakennuksen portaille.
CNN:n mukaan sen työntekijä yritti poistua rakennuksesta, mutta poliisi ei päästänyt tätä poistumaan.
21.23: Kongressin istunto on keskeytetty, kertoo muun muassa Reuters. Uutistoimisto raportoi, että osa mielenosoitukseen Washingtoniin saapuneista mielenosoittajista olisi yrittänyt tunkeutua Capitol-kukkulalla sijaitsevaan kongressiin, ja koko rakennus on suljettu. MTV Uutiset seuraa tilannetta.
20.47: Kongressissa on alkanut jarrutus Bidenin presidentiksi julistamista vastaan. CNN:n mukaan republikaanisenaattori Paul Gosar on ilmoittanut vastustavansa Arizonan osavaltion valitsijaäänien laskemista. Edustajainhuoneen ja senaatin jäsenet vetäytyivät keskustelemaan tilanteesta.
20.17: Trump poistui lavalta. Hänen puheensa on ohi.
Presidentti Trump suitsutti kautensa saavutuksia, joihin kuuluu muun muassa säädösten purkua, Meksikon vastaista muuria sekä Yhdysvaltain talouden menestystä.
20.05: Palopuheessaan Trump väitti, että viimeisimmät Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat korruptoituneimmat kenties koko maailmassa. Hänen mukaansa moista petosta ei saa enää koskaan tapahtua.
19:52: Jos Jon Ossoffin voitto varmistuu, Ossoffista, 33, on tulossa nuorin senaattori 40 vuoteen. Kampanjoinnissaan hän on korostanut nuoruuttaan positiivisena ominaisuutena.
19.39: Presidentti Trump pitää parhaillaan palopuhetta kannattajilleen Washingtonissa. Presidentti kutsuu vaaleja toistuvasti häneltä ryöstetyiksi.
Trump toistaa jo aiemmin useita kertoja esittämiään väitteitä vaalien vilpillisyydestä. Presidentti haukkui demokraattien lisäksi myös republikaaneja. Presidentti Trump vetosi kongressin republikaaneihin sekä varapresidentti Mike Penceen, jotta nämä kumoaisivat vaalituloksen,
17.12: Yhdysvalloissa Georgian republikaaninen vaalijohtaja Gabriel Sterling otaksuu, että enemmistö vielä laskemattomista äänistä senaatinvaaleissa menee demokraateille. Ääniä on vielä laskematta arviolta yli 65 000, kertoo CNN.
16.25: Demokraattipuolueen Jon Ossoff on julistautunut voittajaksi Georgian senaatinvaaleissa. Uutiskanavilta ei vielä ole tullut vahvistusta tähän.
15.27: Tilanne vielä auki olevassa senaattorinvaalissa Georgiassa on kääntymässä yhä selvemmin demokraattien Jon Ossofin eduksi. Hän johtaa republikaanien vastaehdokastaan David Perdueta nyt 16 000 äänellä prosenttiosuuksin 50,2 vs. 49,8, kun 98 prosenttia äänistä on laskettu.
13.16: Republikaanien häämöttävä tappio Georgian osavaltion tärkeissä senaatinvaaleissa on melko varmasti seurausta presidentti Donald Trumpin toiminnasta, arvioi väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta.
Uutiskanavat ovat jo julistaneet demokraatti Raphael Warnockin voittajaksi toisessa senaattikisassa, ja demokraatti Jon Ossoff näyttää olevan vahvasti matkalla kohti voittoa istuvasta republikaanisenaattori David Perduesta.
12.19: Georgian osavaltiossa lasketaan parhaillaan senaatin uusintavaalin ääniä. Jos molemmat paikat menevät demokraateille, se tarkoittaa tulevan Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kannalta värisuoraa, kertoo väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta. Lue lisää aiheesta täältä.
11.12: Väistyvä presidentti Donald Trump on lisännyt painetta varapresidenttinsä Mike Pencen niskaan tuoreella tviitillään. Trumpin mukaan Pencellä on vielä mahdollisuus kääntää presidentinvaalit Trumpin eduksi lähettämällä jo varmistetut vaalitulokset takaisin osavaltioiden kumottavaksi.
– Monet osavaltiot haluavat korjata virheensä, kun he sinetöivät väärän ja jopa väärennetyn tuloksen, Trump kirjoittaa.
Trumpin väite ei perustu tosiasioihin, minkä Twitter on myös merkinnyt tviitin oheen.
Yhdysvaltojen kongressin odotetaan tänään laskevan lopullisesti presidentinvaalien valitsijaäänet ja julkistavan Joe Bidenin voittajaksi. MTV Uutiset seuraa tapahtumia muun muassa tässä seuranta-artikkelissa.
9.59: Myös CNN julistaa demokraatti Warnockin voittaneen istuvan republikaanisenaattori Loefflerin. Myös toinen osavaltion senaattikisoista on kallistumassa demokraateille.
Äänistä oli aamuyhdeksältä Suomen aikaa laskettu noin 97 prosenttia, ja valtaosa laskematta olevista äänistä oli demokraattien vahvoilta tukialueilta Atlantan metropolialueelta.
9.03: NBC julistaa demokraatti Raphael Warnockin voittaneen Georgian osavaltion senaatinvaalin republikaani Kelly Loeffleria vastaan.
Warnockin voitto on näyttänyt todennäköiseltä jo jonkin aikaa, mutta NBC on ensimmäinen iso yhdysvaltalaismedia, joka katsoo kisan ratkenneen.
Warnockista tulee ensimmäinen Georgiasta valittu afroamerikkalainen senaattori.
8.36: Äänistä on laskettu 98 prosenttia. Demokraattien Raphael Warnock on pitänyt jo puheen, jossa hän julistautui jo voittajaksi. Uutistoimisto AP:n mukaan hänellä oli aamukahdeksalta Suomen aikaa noin 30 000 ääntä enemmän kuin vastustajallaan republikaanien Kelly Loefflerilla.
8.15: Presidentti Donald Trump vihjaa tviitissään vaalipetokseen: "Näyttää, että he aikovat lavastaa ”äänikasan” republikaaneja vastaan. Saa nähdä, kuinka monta ääntä he tarvitsevat". Trump tviittasi sen jälkeen, kun vaaliviranomaiset kertoivat pian julkistavansa ennakkoääniä, joiden odotettiin menevän demokrateille. Äänet myös menivät demokraateille, kertoo NBC News.
8.01: New York Times kertoo tilanteen näyttävän tasaväkiseltä, mutta demokraattien voittoa ounastellaan. Jäljellä olevat (muutama prosentti) äänet tulevat demokraatteja suosivilta alueilta.
7.18: CBS Newsin mukaan Suomen aikaa aamulla puoli seitsemältä kummassakin kisassa oli laskettuna noin 96 prosenttia äänistä.
5.14: Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan paikallinen vaaliviranomainen Gabriel Sterling on kertonut, että kourallisessa vaalipiireistä äänestys on jatkumassa suunniteltua pidempään. Syynä tähän ovat aiemmin päivällä havaitut tekniset ongelmat.
Tämänkaltaiset äänestysajan pidennykset eivät ole poikkeuksellisia ja valtaosa jatkoajoista on lyhyitä, New York Times kertoo.
5.04: CBS:n mukaan Suomen aikaa aamulla puoli viideltä kummassakin vaalissa oli laskettuna runsas 70 prosenttia äänistä.
Lue myös: MTV Georgiassa: Täällä ratkaistaan Joe Bidenin vaikutusvalta: "Otamme maamme takaisin vaikka väkisin"
5.02: Istuvat republikaanisenaattorit David Perdue ja Kelly Loeffler ovat kiilanneet ääntenlaskun edetessä hienoiseen johtoon. Asia selviää uutiskanavien CNN:n ja CBS Newsin seurannoista.
Ennen tilanteen tasoittumista demokraattihaastajat Jon Ossoff ja Raphael Warnock olivat karanneet CNN:n mukaan alkujaan hienoiseen johtoon.
5.00: Yhdysvaltain Georgiassa äänestyspaikat sulkeutuivat pääosin kahden jälkeen yöllä Suomen aikaa.