Whitney Houston esiintyi viimeisen kerran julkisuudessa torstaiyönä, kaksi päivää ennen kuolemaansa.
Tähti viihtyi seitsemänhenkisen seurueensa kanssa Hollywoodin trendikkäällä Tru-klubilla ja esiintyi illan päätteeksi 450-päiselle yleisölle yhdessä Kelly Pricen kanssa. Naiset esittivät dueton Jesus Loves Me. Nyt paikan päällä ollut klubin tiedottaja, Adam Ambrose kertoo MTV3:lle erikoishaastattelussa, mitä klubilla tuona iltana tapahtui.
– Koko ilta oli omistettu Grammy-ehdokkaille. Klubilla oli sinä iltana noin 20 esitystä. Se oli aika iso show, tiedottaja Ambrose kuvailee MTV3:n Los Angelesin kirjeenvaihtajalle Tomi Hinkkaselle.
Hän ei alun perin aikonut itse osallistua iltaan, mutta muutti mielensä kuultuaan, että Whitney olisi tulossa paikalle.
– Meitä informoitiin etukäteen hänen saapumisestaan. Meillä piti olla seuraavana päivänä iso aikakauslehtikuvaus, joten en aikonut mennä klubille sinä iltana, mutta kun kuulin, että Whitney tulisi sinne, oli pakko lähteä.
Tähti seurueineen saapui klubille hyvissä ajoin noin klo 22.15.
– Hän käveli ja käyttäytyi hyvin itsevarmasti, olihan hän esiintymisen ammattilainen.
Whitney nautti samppanjaa ja drinkkejä
Whitney seurueineen ohjattiin istumaan klubin alakerrassa olevaan pöytään.
– Esitykset alkoivat tuntia myöhemmin, varttia yli yhdentoista. He tilasivat pöytään pullon Dom Perignon -samppanjaa. Saattoi olla, että Whitney nautti lisäksi drinkin, pari. Pöydässä vallitsi juhlatunnelma, he nauroivat ja juttelivat. Vähän ennen esitysten alkamista Whitney kapusi portaat yläkertaan.
Henkilökunta rajasi tähdelle yläkerrasta sopukan, jossa tämä sai olla rauhassa muilta täpötäydessä klubissa.
– Whitney seurasi esityksiä, kunnes sitten puolelta öin hänen ystävänsä esitteli hänet klubiyleisölle. Kansa villiintyi. Yhtäkkiä Whitney käveli lavalle yhdessä Kelly Pricen kanssa. Emme osanneet odottaa sitä.
– Whitney tarttui mikrofoniin ja lauloi Kellyn kanssa lyhyen dueton Jesus Loves Me. Sitten hän kääntyi ja poistui nopeasti lavalta. Hän ei halunnut varastaa huomiota muilta. Itse olisin halunnut nähdä toisenkin numeron, Adam kertoo.
Pian esiintymisensä jälkeen Whitney seurueineen poistui klubilta.
– Kutsuimme turvamiehet auttamaan poislähdössä.
"Oli iloinen ja loistavalla tuulella"
Ulkona Whitneyn seuruetta odotti puolisen tusinaa paparazzia.
Samaan aikaan täpösen täydelle klubille jonotti vielä väkeä jalkakäytävällä. Silminnäkijöiden mukaan Whitneyllä ja paparazzeilla olisi ollut jotain kärhämää.
– En tiedä, mistä siinä oli kyse. Ulkona oli kova tungos. Whitney koppasi turvamiehen kainaloonsa, jotta tämä saattoi auttaa hänet autoonsa.
Joka tapauksessa tilanne tyyntyi ja Whitney kirjoitti jopa muutaman nimikirjoituksenkin ulkona odottaneille faneille. Sitten tähti seurueineen nousi limousineensa ja poistui paikalta.
– Whitney oli ollut koko illan iloinen ja loistavalla tuulella. Se vaikutti minusta comebackiltä. Kun sitten lauantaina sain puhelun ja kuulin hänen kuolemastaan, olin shokissa.
Whitney seurueineen jatkoi juhlimista vielä perjantaina majapaikassaan, Beverly Hilton -hotellissa, jossa tähdellä oli sviitti neljännessä kerroksessa.
Hotellivieraat kertovat, että Whitney heitti kuperkeikkaa hotellin uima-altaalla ja käyttäytyi niin riehakkaasti, että paikalle piti kutsua turvamiehet.
Lauantai-iltapäivänä tähti löydettiin elottomana kylpyammeestaan. Tiedetään, että hän oli käyttänyt alkoholia vielä viimeisenä päivänäänkin, sillä hänen huoneensa tarjoilukärryillä oli tyhjä samppanjalasi ja tölkki olutta. Huoneesta löytyi myös kuutta eri reseptilääkettä. Niiden yhdistäminen alkoholiin saattoi aiheuttaa laulajatähden kuoleman.
Houston haudataan loppuviikosta - levytykset nousseet myyntiloistojen kärkeen
BBC: Houstonin kuolemassa ei epäillä henkirikosta
Whitney Houstonin tytär sairaalassa - läheiset pelkäävät itsetuhoisuutta