Kesällä sadepäivien kohdalle sattuessa kaivetaan kaappien kätköistä nostalgiset lautapelit esiin.
Lautapelit eivät ole mennyttä aikaa, vaan elävät yhä vahvasti pelikoneiden, tietokonepelien ja kännyköiden rinnalla. Olisikohan aika kaivaa pelit taas esille?
MTV Lifestyle kokosi nostalgisimmat lautapelit, jotka herättävät kultaisia muistoja. Pelimuistojen verestäminen onkin helppoa, sillä klassikkojen sääntöjä täytyy harvemmin selittää.
Lähde mukaan nostalgiselle retkelle.
1. Afrikan tähti
Yli 60-vuotias suomalainen klassikko ei vanhene. Jännittävässä pelissä etsitään sitä kirkkainta tähteä rosvojen tyhjentäessä välillä matkarahatilin tyhjäksi.
Lautapelin kenties turhauttavin nappula on hevosenkenkä, jonka merkitys onnen tuojana vaatii uskoa.
2. Monopoli
Kenties yksi suurimpien perheriitojen aiheuttaja suomalaisissa kodeissa on Monopoli-lautapeli. Pelissä ostetaan ja myydään kiinteistöjä eli kilpaillaan röyhkeimmän ja nokkelimman liikemiehen tittelistä.
Jokaiseen peliin kuuluu myös se onneton reppana, joka joutuu aina maksajaksi.
3. Kimble
Yksinkertainen peli on hämmentävän koukuttava. Voittaja kiertää nopeiten kaikki nappulansa pelilaudan ympäri. Tässä pelissä tarvitaan tuuria eli isoja noppalukuja.
4. Muuttuva labyrintti
Jokaisen pelaajan vuorollaan tekemä siirto muuttaa labyrinttiä – mikä olikaan raivostuttavampaa? Huikeaa hahmotuskykyä ja tarkkaa taktikointia vaativassa pelissä voittaa se, kuka kerää ensimmäisenä aarteet.
5. Arvaa kuka?
Onko hänellä silmälasit? Onko hän kalju? Onko hän Tom? Klassikkopelissä arvaillaan vastustajan kortissa olevaa henkilöä vuorotellen karsien epäsopivat hahmot omalta laudalta.
6. Trivial Pursuit
Tietovisa käyntiin! Supersuositussa pelissä vastataan vuorotellen yleissivistävin kysymyksiin Maantiedon, Viihteen, Historian, Kirjallisuuden ja taiteen, Tieteen ja Luonnon sekä Urheilun aiheista.
Voitontahtoisin pelaaja opiskelee tietysti kysymyksiä vapaa-ajallaan.
7. Tammi
Monen lapsen silmissä kenties tylsääkin tylsemmän näköinen pelilauta on kuitenkin harvinaisen viihdyttävä. Ikinuoren Tammen voittaja "syö" ensimmäisenä vastustajansa nappulat.
8. Piirrä ja arvaa
Kuva-arvoituspelissä arvataan vuorotellen, mitä ihmettä toveripelaajat mahtavat yrittää piirtää. Pelissä raivon partaalle saivatkin huonot piirrustustaidot sekä liian nopeasti valuva hiekka tiimalasissa. Lisäksi pienten pelaajien keskuudessa sanojen tai sanontojen ymmärtämättömyys saattoi ajaa hermoromahduksen partaalle.
9. Alias
Jos piirrustustaidot ovat heikot, kannatti peliksi valita Alias. Sanaselityspelin lukuisiin versioihin kuuluvat perinteisen pelin lisäksi muun muassa Muumi Alias ja Alias Junior.
10. Cluedo
Tohtori Mustapippurin murhamysteeri askarrutti kolmesta kuuteen pelaajaa kerrallaan. Muistatko vielä Eversti Mikko Keltanokan tai Neiti Josefiina Punakullan?