Mun maailma -sarja vie viiden nuoren maailmaan, joiden elämä on käännekohdassa. Yksi nuorista on testosteronihoitoja läpikäyvä Aron Luokkala.
Arman Alizadin ohjaama uusi realitysarja Mun maailma vie viiden 18–25-vuotiaan nuoren maailmaan, joiden elämä on eräänlaisessa käännekohdassa. Arman nostaa pöydälle kysymyksiä 2020-luvun nuorten maailmasta ja antaa nuorten vastata niihin itse.
Sarja koostuu päähenkilöiden itse kuvaamista videopäiväkirjoista sekä seurantamateriaaleista, jotka nivoutuvat yhteen päähenkilöiden elämässä tapahtuvien asioiden myötä.
Yksi seurattavista on helsinkiläinen transnuori Aron Luokkala, 22, joka käy läpi testosteronihoitoja.
Aron kertoo jaksossa olleensa noin kaksi kuukautta testosteronihoidoissa, eli ottaneensa testosteronia. Hän saa testosteroninsa kansainvälisen klinikan kautta. Aronin mukaan transihmisille tarkoitettua hormonihoitoa on todella vaikeaa saada yksityiseltä Suomesta. Suomessa transhoito on keskitetty Helsingin ja Tampereen transpoliklinikoille, jotka ovat todella ruuhkautuneita.
– Olisin sitä kautta voinut aloittaa testot aikaisintaan kahden vuoden päästä, jos olisin mennyt Suomen julkisen terveydenhuollon kautta. Saan yksityiseltä lääkäriltä paperireseptin, jonka kanssa voin mennä Suomessa apteekkiin. Reseptien allekirjoitus ei kuitenkaan ole alkuperäinen lääkärin allekirjoitus, vaan kopio siitä. Suomessa apteekit eivät enää hyväksy niitä, Aron kertoo jaksossa.
Lue myös: Työmatkalta kotiin palaaminen voi olla Arman Alizadille iso shokki – tämä herätti, kun juontaja tuli pakolaisleiriltä kotiin
Aron otti yhteyttä klinikkaan, joka lupasi lähettää alkuperäisen reseptin hänelle. Hän hakee reseptin jaksossa postista, mutta apteekissa tulee mutkia matkaan.
– Menin tuolla reseptillä apteekkiin, joka täyttää kaikki byrokraattiset pykälät ja on täysin laillinen Suomessa. Apteekkari alkoi kuitenkin väittämään, että heillä on oikeus olla antamatta lääkettä tuollaisella reseptillä vain sen takia, että se on heidän mielipiteensä. Apteekkari kyseenalaisti, miksen ole Suomessa julkisella puolella hoidossa, vaikka kyllä olen. Enhän minä hankkisi mitään tällaisia reseptejä kalliilta, ulkomaiselta klinikalta, jos saisin Suomesta lääkettä, jota tarvitsen, Aron kertoo jaksossa tuohtuneena.