Musiikkialan ahdinko jatkuu – Eicca Toppinen ja Paleface harkitsivat eri alojen töitä: "Nyt lähdetään asfalttimieskurssille"

1:59img
Paleface ja Eicca Toppinen kertovat, minkä alojen töitä he ovat harkinneet poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa.
Julkaistu 24.01.2021 08:03
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Paleface ja Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppinen ovat toistaiseksi pitäneet päänsä pinnalla musiikkialan ahdingon keskellä, mutta erilaisia vaihtoehtoja on kuitenkin tullut mietittyä.

Räppäri Paleface sekä metalliyhtye Apocalyptica yhdistivät voimansa, kun heti vuoden 2021 alussa kokoonpanolta saatiin kuulla yllättäen yhteisjulkaisu Ei vaihtoehtoo. Kappale sai ensiesityksensä Urheilugaalassa torstaina 14. tammikuuta ja se on uudisversio Apocalyptican vuonna 2004 julkaisemasta kappaleesta Bittersweet, jonka solisteina kuultiin tuolloin Lauri Ylönen sekä Ville Valo.

Apocalyptican nokkamies Eicca Toppinen kertoo MTV Uutisille, että kun Apocalypticaa pyydettiin esiintymään Urheilugaalassa, halusi yhtye tuoda esitettäväkseen jotain muuta, kuin jonkun viimeisimmän levynsä biiseistä. Yhtye päätti tehdä uuden version vanhasta kappaleestaan ja halusi sen solistiksi nimenomaan räppärin. Kiinnostus tehdä yhteistyötä Palefacen kanssa oli kytenyt kauan, ja tilaisuuden tullessa Toppinen otti yhteyttä artistiin, joka suostui oitis yhteisprojektiin. 

– Tämä onnistui todella hienosti, itseasiassa pidän tätä yhtenä parhaimmista teksteistä, joita olen koskaan tehnyt, Paleface kertoo. 

Ei vaihtoehtoo tuo monelle kuulijalle varmasti mieleen koronapandemian aiheuttaman globaalin kamppailun, vaikka artistien varsinaisena tarkoituksena ei ollut käsitellä nimenomaan sitä. Palefacen mukaan hän halusi tuoda tekstissään vahvoja viittauksia myös urheilumaailmaan ja siihen suorittamisen sekä itsensä voittamisen kulttuuriin, joka alaan monesti liitetään. Lisäksi se koskettaa kuitenkin ketä vaan, joka kamppailee omassa elämässään minkä tahansa ongelman tai haasteen kanssa. 

– Omalla tavallaan tämä tautihan on myös isossa kuvassa sellainen, jonka kanssa me joudutaan taistelemaan. Ja ihmiset vierotushoidoista ja syöpäosastoilla ihan yhtä lailla tekevät sellaisia sankaritekoja. Musta se toimii aika hyvin siinä lyriikassa, että siinä yhdistyy nämä maailmat, mutta kieltämättä siinä sanotaankin, että "tämä on ollut vaikeaa aikaa, täytynyt jaksaa painaa", ja sehän on ihan totta, Paleface pohtii.

– Mutta me ollaan tämän tilanteen keskellä nyt vielä edelleen, että mikään ei ole nyt vielä hetkeen ainakaan muuttumassa varmaan.

LUE MYÖS: Huippumuusikot Eicca Toppinen, Olavi Uusivirta ja Maija Vilkkumaa konkretisoivat tapahtuma-alan ahdinkoa: "Nämä ihmiset ovat niitä, jotka kaikista viimeisimpinä pääsevät takaisin töihin"

Haasteita on ollut myös kummankin muusikon omalla uralla koronapandemian takia, kun pitkään jatkuneet rajoitukset ovat tehneet keikkailusta lähes mahdotonta, eikä siitä, milloin tilanne tulisi helpottumaan, ole tietoa. Esimerkiksi Apocalyptica joutui perumaan vuoden 2020 alussa suunnittelemansa maailmankiertueen ja peruttuja keikkoja oli lopulta 96. Arviolta puhutaan Toppisen mukaan jopa parin miljoonan euron liikevaihdosta, jota peruutukset koskettivat. 

Tilanteessa pärjätäkseen Toppinen on pystynyt hakemaan joitakin apurahoja, mutta mahdollisuudet saada tukea valtiolta ovat hänen mukaansa lähes olemattomat. 

– Kustannustukea me ei saada edelleenkään, koska valtion mielestä me emme ole kärsineet koronasta, ainakaan noiden hakukaavake-ehtojen perusteella. Se on aika semmoinen iso epäkohta, joka koskee koko tapahtuma-alaa ja kaikkea esiintyvää toimintaa, että kustannustukiehdot on määritelty niin, etteivät ne oikeastaan sovellu tälle alalle, Toppinen arvioi. 

Myös Palefacelta peruuntui vuonna 2020 liuta keikkoja, joten fokusta oli hänen mukaansa siirrettävä muihin töihin. Räppäri kertoo työstäneensä esimerkiksi uutta musiikkia ja häneltä on odotettavissa kuluvan vuoden aikana uusi levy. Muusikon töiden lisäksi Paleface on muun muassa jatkanut töitään kirjailijana sekä saanut apurahan suomennostyötä varten. 

Varavaihtoehtojakin on kuitenkin ollut pakko miettiä. Sekä Paleface että Toppinen kertovat, että mielessä on käynyt, pitäisikö omaa osaamistaan laajentaa aivan muillekin aloille, kuin luovaan työhön. Palefacen bändin rumpalikin oli heittänyt edellisvuonna ilmoille ajatuksen siitä, että pitäisikö suunnata porukalla kouluttautumaan täysin muun alan töihin. 

– Mun bändin rumpali ehdotti tuossa keväällä, että "nyt lähdetään asfalttimieskurssille". Oli lähellä, Paleface kertoo. 

Palefacen ei kuitenkaan tarvinnut kurssille suunnata, sillä hän esimerkiksi sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon kirjastaan Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja, joka toi suuren avun tilanteeseen. Lisäksi muitakin töitä on riittänyt, mutta asia on silti käynyt Palefacen mielessä. Myös Toppinen kertoo pyöritelleensä samankaltaisia ajatuksia, vaikka hänen mielestään tuntuisikin hyvin epätodennäköiseltä, että muusikkona ja luovaa työtä tekevänä päätyisi vaihtamaan täysin alaa. Toppisen mukaan helpotusta vaikeaan vuoteen toi hänen kohdallaan tapa, jolla edellisen vuoden verotus oli hoidettu.

– Sieltä tuli sellainen pelastus, kun olin jo miettinyt, että menen hakemaan varastohommia Transvalilta tuosta lentokentän kupeesta, Toppinen kertoo. 

Alla olevalta videolta näet kokonaisuudessaan haastattelun, jossa Paleface ja Eicca Toppinen perkaavat haastavaa tilannetta, joka on ajanut monet muusikoiden kollegat muiden alojen töihin. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Eicca Toppinen