Tänään Salil eka salil vika -kirjansa julkaissut räppäri Musta Barbaari kertoo teoksessaan nuoruuden toilailuistaan.
Räppäri Musta Barbaari julkaisi tänään uuden Salil eka salil vika -kirjansa. Treenivinkkeihin keskittyvässä kirjassa mies myös kertoo lyhyesti tähänastisen elämäntarinansa.
Räppäri kuvailee olleensa nuorena varsin menevä lapsi ja syyllistyneensä veljensä kanssa monenmoisiin kolttosiin.
– Oltiin tenavina ihan täysiä pirulaisia. Joka kerta, kun jäätiin kolttosista kiinni, mutsi antoi meille selkään – eikä se ollut mikään pieni luunappi, vaan piiska lauloi enemmän kuin James Brown, mies kirjoittaa.
– Piiskaus oli luonnollinen osa afrikkalaista kotikasvatusta. Se opetti kunnioitusta, vaikka vähän eri tavalla kun Suomessa ollaan totuttu.
Todellisiin toilailuihin mies kuitenkin ryhtyi vasta yläasteelle mennessään.
– Tutustuin poikaan, jonka kanssa tehtiin yläasteaikana tosi tyhmiä juttuja: sytytettiin roskis palamaan, ammuttiin uutena vuotena raketteja ikkunoihin ja tiputettiin papattimattoja postiluukuista.
Kaksikko oli myös varastellut kaupoista karkkia ja muita pieniä esineitä.
– Noi vuodet on jotain sellaista, mistä en oo kovin ylpeä.
Hölmöily loppui kuitenkin, kun miehen äiti sai puuhista vihiä.
– Kerran jäin mutsille kiinni varasramisesta ja se oli niin surullinen ja pettynyt, ettei sen tarvinnut sanoa mitään. Sen jälkeen en enää koskaan varastanut, Barbaari kirjoittaa.