Ylen mukaan se ei aio vaatia Israelin jättämistä pois Euroviisuista.
Joukko tunnettuja suomalaismuusikoita vaatii Yleisradiota painostamaan Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israel pois Euroviisuista. Muusikot toimittivat tänään asiasta Ylelle vetoomuksen.
Jos Israel osallistuu Euroviisuihin, pitäisi Ylen boikotoida laulukilpailua, vaativat vetoomuksen allekirjoittajat.
– Yle oli ensimmäisten joukossa vaatimassa Venäjän ulossulkemista vuoden 2022 kisoista, ja odotamme Yleltä samaa aktiivista arvojen puolustamista nytkin, vetoomuksessa perustellaan.
Vuonna 2022 Venäjä suljettiin pois Euroviisuista sen jälkeen, kun maa suurhyökkäsi Ukrainaan. EBU perusteli Venäjän toimien olevan Euroviisujen arvojen vastaisia.
Vetoomuksen on allekirjoittanut yli 1 500 henkilöä. Vetoomuksen on voinut allekirjoittaa ilman vahvaa tunnistautumista, joten kaikkien nimien todenperäisyydestä ei ole takeita.
Varmuudella vetoomuksen ovat allekirjoittaneet tunnetuista suomalaismuusikoista ainakin Olavi Uusivirta, Vesta ja Isaac Sene, sillä he saapuivat Ylen mukaan vetoomuksen luovutustilaisuuteen.
Muusikoiden vetoomus on myös huomattu ulkomailla. Siitä ovat uutisoineet kansainvälisistä medioista muun muassa BBC ja The Guardian.
Yle on keskustellut aiheesta EBU:n kanssa
Ylen mukaan sen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén otti vastaan vetoomuksen. Vilén kertoo Yle Uutisille, että Yle ei aio tässä kohtaa vaatia Israelin jättämistä pois viisuista.
Hänen mukaansa aiheesta on kuitenkin keskustelu EBU:n kanssa ja heille on kerrottu Suomen tilanne.
EBU on vahvistanut jo aiemmin, että Israel saa osallistua Euroviisuihin.
Toistaiseksi yksikään Euroviisuihin osallistuva maa ei ole päättänyt boikotoida laulukilpailua.
Alankomaiden, Norjan, Ruotsin ja Kreikan yleisradioyhtiöt ovat ilmoittaneet seuraavansa EBU:n linjaa asiassa. Lisäksi Islannissa esitettiin viime kuussa samanlaisia vaatimuksia maan yleisradioyhtiö Rúville.
Uuden Musiikin Kilpailussa kilpaileva Jesse Markin on ilmoittanut, että voittaessaan hän ei edustaisi Suomea Euroviisuissa, mikäli Israel on mukana.
Euroviisut järjestetään toukokuussa Ruotsin Malmössä.
Lue myös: Näin UMK:n päätuottaja kommentoi Jesse Markinin viisuboikottia
Tästä on kyse
Terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuussa. Hyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan yli 1 100 ihmistä ja Hamas otti maan mukaan myös noin 250 panttivankia.
Israel aloitti ilmaiskut ja maaoperaatiot Gazan kaistalle Hamasin hyökkäyksen jälkeen.
Hamasin hallitseman terveysministeriön mukaan Israelin hyökkäyksen aikana on tähän mennessä kuollut jo yli 24 100 ihmistä.
YK:n mukaan noin 85 prosenttia Gazan väestöstä on joutunut pakenemaan sotatoimia. Unicefin mukaan Gaza on maailman vaarallisin paikka lapsille.
Israel on asettanut sodan tavoitteeksi Hamasin tuhoamisen.