Suomen euroviisuedustaja valitaan tänään – ylivoimaista ennakkosuosikkia ei tällä kertaa ole

UMK:n asetelma näyttää ennen live-esityksiä varsin tasaiselta. 

Lauantaina 10. helmkuuta selviää, kuka valitaan edustamaan Suomea Malmön Euroviisuissa toukokuussa.

Ylen Uuden musiikin kilpailun voitosta kilpailevat Tampereen areenalla Sini Sabotage, Cyan Kicks, Jesse Markin, Mikael Gabriel  x Nublu, Sara Siipola, Sexmane ja Windows95man.

Kilpailuasetelma näyttää nyt huomattavasti tasaisemmalta kuin viime vuonna, jolloin Käärijän ykkössija näytti erittäin todennäköiseltä jo ennen UMK-finaalia, ja voitto olikin lopulta ylivoimainen. Euroviisukakkonen nähdään lavalla myös tänään.

UMK-finaali esitetään suorana Ylen kanavilla kello 21 alkaen.

Ei ylivoimaista ennakkosuosikkia

Sara Siipola on noussut kisassa jonkinasteiseksi ennakkosuosikiksi, mutta ylivoimaisena hänenkään asemaansa ei voi pitää. Vasta tänään nähdään, miten artistit onnistuvat live-esityksissä ja millainen show kunkin kappaleen ympärille on rakennettu.

Eurovisionworld-fanisivuston koonnin mukaan Siipola olisi vedonlyöjien ykkösveikkaus voittajaksi. Perjantaina iltapäivällä vedonlyöjät olivat veikanneet Siipolaa voittajaksi lähes 50 prosentin todennäköisyydellä. Siipolan pahimmat kilpailijat olisivat tällä mittarilla Mikael Gabriel ja Nublu sekä UMK:ssa toista kertaa nähtävä Cyan Kicks.

Myös Spotify-striimauksissa mitattuna Siipola on kärkipaikalla. Paskana-kisakappaletta oli perjantai-iltapäivään mennessä kuunneltu Spotifyssa yli kaksi miljoonaa kertaa. Seuraavaksi eniten striimejä ovat keränneet Sexmanen Mania (noin 1,6 miljoonaa) ja Mikael Gabrielin ja Nublun kappale Vox Populi (noin 1,4 miljoonaa).

Viime vuoden kaltaisia megahittejä UMK:sta ei toistaiseksi ole noussut, mistä kertovat myös Spotifyn kuuntelukerrat. Viime vuonna UMK:ta edeltävään päivään mennessä Käärijän Cha cha cha oli striimannut jo noin 5,5 miljoonaa kertaa ja Kuumaan Ylivoimainen noin neljä miljoonaa. Nyt yli kahden miljoonan on yltänyt vain Siipolan kappale.

Viisuedustajan valinta ratkeaa yleisöäänten ja kansainvälisen raadin äänten perusteella. Yleisöäänten painoarvo on 75 prosenttia ja raadin 25.

Israelin viisuosallistumiselle vastustusta

Euroviisujen yhteydessä on tänä vuonna keskusteltu paljon Israelin osallistumisesta.

Israelin viisuosallistuminen on herättänyt vastustusta maan Gazan kaistalle kohdistaman laajan hyökkäyksen vuoksi. Israel aloitti hyökkäyksen Hamasin tehtyä Israeliin hyökkäyksen lokakuussa. Israelin hyökkäys on surmannut Gazassa yli 27  000 ihmistä, ja alueen humanitaarinen tilanne on hälyttävä.

Joukko suomalaisia muusikoita ja musiikintekijöitä luovutti tammikuussa Ylelle vetoomuksen, jossa vaaditaan Yleä painostamaan Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israel ulos viisuista. Vetoomuksessa vaaditaan myös Yleä boikotoimaan kisaa, jos Israel saa osallistua.

Tampereella on määrä järjestää tänään ennen UMK:ta mielenosoitus, jossa vaaditaan Israelia ulos viisuista.

UMK-kilpailijoista Jesse Markin on sanonut, ettei aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel on mukana. Muut osallistujat eivät ole ottaneet asiaan yhtä selkeää kantaa. UMK:n päätuottaja Anssi Autio on kommentoinut Ylelle, että UMK:lla on olemassa suunnitelma sen varalta, että voittaja-artisti ei halua lähteä Euroviisuihin.

EBU: Israel saa osallistua

Israelin osallistuminen puhuttaa myös muualla. Islannin yleisradioyhtiön RUV:n edustajan mukaan Islannin osallistuminen Euroviisuihin ei ole vielä varmaa, vaan asiasta aiotaan neuvotella yhdessä Islannin viisukarsinnan voittajan kanssa.

Ruotsissa yli 1  000 artistia vetosi avoimessa kirjeessä EBU:un ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:hen Israelin sulkemiseksi pois kisasta. Norjassa satojen artistien allekirjoittamassa adressissa vaaditaan yleisradioyhtiö NRK:ta painostamaan EBU:a Israelin sulkemiseen ulos kilpailusta.

EBU on linjannut, että Israel saa osallistua tuleviin viisuihin, koska maan yleisradioyhtiö täyttää osallistumiskriteerit ja kilpailu halutaan pitää epäpoliittisena. EBU on perustellut päätöstään myös sillä, että kilpailu on yleisradioyhtiöiden eikä hallitusten välinen.

EBU huomautti asiaa koskevassa lausunnossaan myös, että israelilaiskilpailijat saavat edelleen osallistua myös suuriin kansainvälisiin urheilukilpailuihin.

Euroviisut järjestetään Ruotsin Malmössä 7.–11. toukokuuta. Suomi tavoittelee pääsyä finaaliin ensimmäisestä semifinaalista tiistaina 7. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat