Heinolassa on myynnissä hieman erilainen myyntikohde, vuonna 1951 rakennettu vesitorni järvimaisemalla. Business Heinolan myyntipäällikkö Timo Kaattari kertoo, että monet haikailevat siitä asuntoa.
Lahden entisen kaupunkiarkkitehti Kaarlo Könösen suunnittelema 45-metrinen vesitorni seisoo maamerkkinä Heinolan harjulla. Sijaintinsa vuoksi sen huippu on 157 metriä meren pinnan yläpuolella.
Myyntipäällikkö Kaattarin mukaan rakennus ei ole ollut vesitornikäytössä enää kymmeneen vuoteen, joten kaupunki päätti koittaa, löytäisikö sille hyötykäyttöä tätä kautta.
– Moni sanoi, ettei sitä pysty myymään, mutta olin eri mieltä, Kaattari toteaa.
Vesitornin ylimmässä kerroksessa toimii perinteikäs näköalakahvila, joka avasi ovensa vain muutama vuosi tornin valmistumisen jälkeen.
Kaattarin mukaan kahvila kuuluu kauppaan, mutta suurin osa kyselijöistä on ottanut puheeksi asuntojen rakennuttamisen kokonaisalaltaan 1 111 neliömetrin torniin. Kyselyjä on hänen mukaansa tullut ulkomailta asti.
Useita kaupungin vanhoja kohteita aiotaan kaupata
Vesitorni ei ole ainoa kaupungin historiaa henkivä kohde, jota Heinolassa aiotaan kaupata. Kaattarin mukaan kaupunki suunnittelee esimerkiksi vanhan paloaseman myymistä.
Kaattarin mukaan Heinolasta kysellään nykyään usein etätyötiloja, ja monet yritykset etsivät työntekijöilleen. Rauhallinen, pieni kaupunki on lisännyt houkuttavuuttaan pandemian aikana.
– Asukastilanteessa nähdään ehkä pian positiivista kehitystä, Kaattari iloitsee.
Lisäksi kohteiden myyminen tuottaa mukavasti varoja kaupungin kassaan, hän kertoo.
Vesitornin huutokauppaa aiotaan pitää auki maaliskuulle saakka. Artikkelin kirjoitushetkellä korkein tarjous oli 10 000 euroa.