Myanmarin mielenosoituksissa kuollut kolme ihmistä – uhreja ammuttiin pään seudulle

1:13img
Muun muassa tältä Myanmarin mielenosoituksissa on näyttänyt. Video ei liity tämän päivän tapauksiin.
Julkaistu 13.03.2021 11:36

MTV UUTISET - STT

Myanmarissa kolme mielenosoittajaa on saanut surmansa lauantain vastaisena yönä maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa, kertoo uutistoimisto AFP.

Uutistoimisto perustaa tietonsa silminnäkijöiden lausuntoihin ja videomateriaaleihin, joiden aitous on uutistoimiston mukaan vahvistettu.

Mielenosoittajat saivat surmansa sen jälkeen, kun sadat ihmiset ympäri maata uhmasivat paikallista aikaa kello kahdeksalta illalla voimaan tullutta ulkonaliikkumiskieltoa muistaakseen vallankaappauksen jälkeisissä mielenosoituksissa kuolleita.

Sosiaalisessa mediassa levinneessä kuvamateriaalissa näkyy, kuinka poliisit ensin hakkaavat kolmea ihmistä Thaketassa Yangonissa ja sen jälkeen vievät nämä pois. Joukko vihaisia asukkaita meni tämän jälkeen poliisiasemalle osoittamaan mieltään, jonka jälkeen Thaketan alueelta kuului laukauksia.

Nimettömänä puhuneen asukkaan mukaan kaksi ihmistä sai surmansa. Molempia heistä ammuttiin pään alueelle.

Myös paikallinen media on vahvistanut kuolemat.

LK 3.3.2021 Myanmar mielenosoittajia

Mielenosoitus Myanmarissa 3. maaliskuuta 2021. / AFP

Kaupungin toisella puolella Hlaingin alueella sai surmansa puolestaan yksi ihminen, jota vahvistetun videomateriaalin perusteella ammuttiin niin ikään päähän. 18-vuotiaan miehen kuoleman vahvisti hänen veljensä.

Alueen asukkaat olivat pyrkineet häätämään paikalle tulleita poliiseja ja sotilaita pidätysten pelossa, kertoi yksi asukkaista nimettömänä. Asukkaat olivat käyttäneet polttopulloja sotilaita ja poliiseja vastaan.

– Poliisit ja sotilaat käyttivät tainnuskranaatteja hajottaakseen joukkomme. Neljä ihmistä loukkaantui, asukas kertoi.

Sotilaat kaappasivat vallan Myanmarissa helmikuun alussa. Sen jälkeen maassa on ollut jatkuvia mielenosoituksia, ja sotilasjuntan turvallisuusjoukkojen ja protestoijien yhteenotot ovat usein päättyneen verisesti.

Tuoreimmat aiheesta

Myanmar