Parisuhteen päättäminen saattaa olla yksiä elämän suurimmista päätöksistä. Sen hyväksyminen, että ihminen, jonka kanssa oli suunnitellut viettävänsä koko loppuelämänsä, ei ollutkaan oikea valinta, on usein vaikeaa.
Entinen kumppani muodostuu usein suhteen aikana yhdeksi parhaimmista ystävistä. Oikeilla vinkeillä ystävyyssuhde on mahdollista saavuttaa vielä eron jälkeenkin ilman, että vanhat tunteet olisivat mukana pelissä.
Salli itsellesi suruaika
On tärkeää antaa itselleen aikaa suremiseen. Kun kumpikin entisistä kumppaneista tuntee olonsa yksinkin tasapainoiseksi, ystävyydelle saattaa olla taas tilaa mielessä.
Pidä silmäsi auki
Sanotaan, että nopein tapa päästä yli entisestä kumppanista on löytää uusi. Romanttinen suhde toisen kanssa saattaakin helpottaa ystävyyden kehittymistä entisen kumppanin kanssa. On hyvä olla kuitenkin tarkkana, ettei tukeudu uusiin kumppaneihin laastareina – on tärkeää oppia viettämään aikaa yksinkin.
Älä analysoi epäonnistunutta parisuhdetta
Älä käy läpi kariutuneen parisuhteen kipukohtia entisen kumppanisi kanssa. Vaikka puhuminen juuri entisen kumppanin kanssa olisi helpointa, keskustelut kariutuneesta parisuhteesta johtavat helposti epätoivoon tai kinoihin. Olisi tärkeää puida epäonnistuneen suhteen syitä jonkun muun kuin entisen kumppanin kanssa, jotta ystävyyskin olisi vielä mahdollista.
Mieti asiat läpi
Älä tapaa entistä kumppaniasi kaverina ennen kuin olet selvittänyt pääsi. Vasta kun olet sisäistänyt nykyisen tilanteen ja et kaipaa entistä kumppaniasi kumppanina rinnallesi jatkuvasti, on aika avata ystävyyden portit.
Liity Helmen faniksi Facebookissa!
MTV3/Helmi
Lähde:Third Age
Kuva: Shutterstock