Toimittaja Hannu Karpo on kuollut. Hän menehtyi sairauskohtaukseen 83 vuoden ikäisenä.
Hannu Karpo muistetaan erityisesti suositusta Karpolla on asiaa -ohjelmastaan, jossa hän nosti esille yhteiskunnallisia teemoja usein kansalaisten kohtaloiden kautta.
Hannu Karpo on yksi suomalaisen journalismin historian tunnetuimpia televisiotoimittajia. MTV Uutiset teki Karpon kanssa pitkän erikoishaastattelun vuonna 2020. Haastattelussa Karpo muisteli uraansa, mutta kertoi toimittaja Aino Hailille myös siitä, mitä hän on tehnyt televisiouran jälkeen.
5:58
Vuonna 2021 Karpo julkaisi ennennäkemättömän haastattelun yhdessä poikansa kanssa.
3:54
Videolla Karpon poika Sampo Karpo haastattelee isäänsä. He muistelevat aikaa Karpolla on asiaa -ohjelman päättymisen jälkeen. Videolla he tyhjentävät Karpon työhuonetta, kun tavaroiden seasta löytyy Viron valtion myöntämä ansioristi.
Vuonna 2023 Hannu Karpo kertoi jouluaattona julkaistulla Youtube-videollaan joulumuistoistaan. Hän kertoi muun muassa, että mieluinen lahja joulupukilta oli aina sukset.
1:33