Näin Helmi Loukasmäki koki julkisuusmylläkän, johon hän Dannyn kanssa kolme vuotta sitten joutui: "Meitä seurattiin autolla kaupungilla"

0:51img
Katso videolta, minkälainen muutos se Helmi Loukasmäelle oli, kun hän aloitti työskentelyn Dannylle.
Julkaistu 21.05.2023 13:20
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Laulaja Helmi Loukasmäki on työskennellyt tiiviisti Dannyn kanssa.

Laulaja Helmi Loukasmäki, 22, aloitti työskentelyn musiikkineuvos  Dannyn, 80, avustajana kolmisen vuotta sitten. Tuolloin kuvaan astui myös julkisuus. Loukasmäki koki julkisuusmylläkän hämmentäväksi, eikä olisi uskonut, että se voi olla niin laajaa.

– Kyllä se pelotti, kun meitä seurattiin autolla kaupungilla. Tässä on saanut kasvatettua itsensä niin, ettei enää välitä, Loukasmäki kertoi Huomenta Suomessa 21. toukokuuta.

Loukasmäki oli mukana vuonna 2022 Dannyn juhlakonserttikiertueella koko kiertueen ajan yhteensä 30 keikan verran. Hän esiintyi jokaisessa konsertissa yhden kappaleen verran Dannyn kanssa ja toimi kiertueella autokuskina.

– Kyllähän siinä näki kaiken. Todella palkitsevaa, mutta myös kuluttavaa. Ajaminen ja pitkät matkat väsyneenä. Ajo Oulusta Helsinkiin pysähtymättä otti voimille.

Loukasmäen ensimmäinen single Tuu kesää jatkamaan ilmestyi 17. toukokuuta. Kappaletta on ollut tuottamassa ja suunnittelemassa myös Danny.

Lue myös: Helmi Loukasmäki lomailee Dannyn kanssa Thaimaassa – erityisesti uima-altaalla otettua kuvaa hehkutetaan somessa: "Upea!"

Loukasmäki kohtasi Dannyn ensimmäisen kerran Seinäjoella vuonna 2018. Hän matkusti katsomaan Dannyn keikkaa ja pääsi sen jälkeen juttelemaan musiikkimestarin kanssa takahuoneeseen asti. Kohtaaminen mullisti lopulta hänen elämänsä.

– Danny antoi käyntikorttinsa ja pyysi olemaan yhteydessä, jos minua kiinnostaa lukion jälkeen musiikkijutut tai haluan kuulla hänen ajatuksiaan. Se oli tärkeä hetki minulle, kun pääsin tutustumaan siihen ihmiseen ja näin, kuinka ihana hän oli, Loukasmäki kertoi lokakuussa 2022 MTV Uutisten haastattelussa.

Sittemmin hän on asunut Dannyn luona ja lomaillut tämän kanssa Thaimaassa, mutta suoraa vastausta heidän mahdollisesta seurustelustaan ei ole tähän mennessä saatu.

– Sanoisin, että meillä on hyvä ihmissuhde ja olemme toisillemme tärkeitä. En määrittele sitä sen enempää, Loukasmäki kertoi MTV Uutisten haastattelussa lokakuussa 2022.

Katso jutun alussa olevalta videolta, minkälainen muutos se Helmi Loukasmäelle oli, kun hän aloitti työskentelyn Dannylle.

Koko haastattelun voit katsoa alta.

8:36img

Laulaja Helmi Loukasmäki on saanut Dannylta arvokasta oppia.

Tuoreimmat aiheesta

Helmi Loukasmäki