Huoltovarmuuskeskuksessa oli jo varhain ennen mediahuomiota syntynyt epäily, että maskihankinnat päätyvät uutisotsikoihin. Kohun lopullisista syistä ja mittasuhteista siellä ei kuitenkaan vaikuta olleen ennakkokäsitystä.
Poliisi kuulusteli useita Huoltovarmuuskeskuksen henkilöitä silloin, kun liikemies Onni Sarmasteen Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tekemien maskikauppojen laillisuutta selvitettiin. Syyttäjä ei lopulta nostanut asiassa syytettä. MTV Uutiset tutustui tapauksen esitutkintamateriaaliin.
Lue myös: Esitutkintamateriaalit paljastavat: Huoltovarmuuskeskus koki kovaa painetta poliitikoiden suunnalta suoijainhankinnoissaan – "Minulle tuli käsitys, että..."
Näin pääministeri Marin kommentoi taas herännyttä maskikohua – maskipula oli tiedossa jo helmikuussa 2020, mutta viesti julkisuuteen oli aluksi toisenlainen
"Alleviivasin sen punakylällä"
Huoltovarmuuskeskuksen kirjanpidosta vastannut henkilö kertoi kuulusteluissa siitä, miten mediapyöritystä osattiin epäillä jo silloin, kun julkisuudesta tutun kauneusyrittäjän nimi nousi esille papereissa.
– Ihmettelin kollegani kanssa, kun laskun liitteessä oli Tiina Jylhän nimi. Alleviivasin sen punakynällä ja sanoin, että alle kahdessa viikossa ollaan iltapäivälehtien lööpeissä, hän sanoi kuulusteluissa.
Huoltovarmuuskeskuksen kirjanpitäjän arvio tiedon päätymisestä uutisiin oli myöhemmin arvioiden turhan maltillinen, sillä kun kauppoja järjesteltiin maaliskuun lopussa tuli uutinen maksikaupoista julki Suomen Kuvalehdessä jo huhtikuun alussa. Siitä uutinen levisi koko Suomen median otsikoihin.
Hän kertoi myös siitä, kuinka oli kertonut Huoltovarmuuskeskuksen johdolle Onni Sarmasteen ulosottoepäselvyyksistä sekä osallisuudesta pikavippi- ja nettipelitoimintaan. Kaupat päätettiin paineisessa tilanteessa tehdä silti.
Lue myös: Pääministeri Marin täydensi lausuntoaan HVK:n ex-johtajan kohtelusta: "Taustat olisi pitänyt tarkistaa tahoilta, joilta tilataan"
STM sysäsi vastuun maskihankinnoista HVK:lle ilman erillistä päätöstä – painetta keskuksen niskaan alettiin kasata "koeostolla"
Huoltovarmuuskeskuksessa "pelastetaan Suomi" -fiilis
Toinen huoltovarmuuskeskuksen työntekijä kommentoi, että päätökset tehtiin kiireessä
– Kiire oli kova. Meillä oli tieto, että suojaimet loppuvat, jos niitä ei hankita. Oli sellainen "pelastetaan Suomi" -fiilis, hän kuvaili poliisille.
Lue myös: Hurja paniikki kulisseissa: Syyttäjän asiakirjat paljastavat miten veitsenterällä Suomi oli maskien suhteen keväällä 2020 – "On ollut vaara, että terveydenhuolto kaatuu"
Kommentti: Huoltovarmuuskeskuksen johto heitettiin kerrosbussin alle – virkamiehet uhrattiin maskisotkussa
Syytteitä ei nostettu
Syyttäjä jätti syytteet nostamatta Sarmasteelle, koska katsoi, ettei tämä ollut huijannut Huoltovarmuuskeskusta myydessään näille kasvomaskeja, jotka eivät soveltuneet sairaalakäyttöön. Huoltovarmuuskeskus on ilmoittanut vaativansa Sarmasteelta silti korvauksia miljoonakaupoista.
Viime marraskuun alussa syytteet jätettiin nostamatta myös kolmelle Huoltovarmuuskeskuksen entiselle johtajalle. Entisen toimitusjohtaja Tomi Louneman mukaan Huoltovarmuuskeskus oli asetettu käytännössä mahdottoman tehtävän eteen, kun semäärättiin hankkimaan erittäin nopealla aikataululla suojavälineitä terveydenhuollon työntekijöille tilanteessa, jossa maskit olivat käytännössä lopussa kansainvälisiltä markkinoilta. Näissä olosuhteissa hankinta päädyttiin tekemään Sarmasteen kautta.
Lue myös: Näin Huoltovarmuuskeskus päätyi mönkään menneiden maskikauppojen tekijäksi – muita vaihtoehtoja ei päättäjien mukaan ollut
HVK:n ex-johtaja Tomi Lounema avautuu MTV:lle: Pääministerin ilmoitus epäluottamuksesta tuli uutisjutun kautta: "Totesin, että tässä tämä taisi olla – se tuntui tavattoman pahalta"
Video: Näin Huoltovarmuuskeskuksen ex-toimitusjohtaja Tomi Lounema kommentoi pieleen menneitä miljoonamaskikauppoja.