Somerolla asunut 21-vuotias varusmies Milla Aronen joutui henkirikoksen uhriksi vuonna 2019. Arosen ex-poikaystävä Jyri Nieminen tuomittiin tänä vuonna Arosen murhasta elinkautiseen vankeuteen. Poliisi kertoo MTV:n Rikospaikka -ohjelmassa, miten Arosen tapaus selvitettiin.
Aronen oli kuollessaan viikonloppulomalla varusmiespalveluksesta Porin prikaatista. Sunnuntai-iltana 9. kesäkuuta Arosen piti palata varuskuntaan, mutta sinne hän ei koskaan saapunut.
Arosesta tehtiin katoamisilmoitus 11. kesäkuuta. Ilmoituksen tekivät omaiset.
Myöhemmin KRP tiedotti, että Arosen epäiltiin joutuneen henkirikoksen uhriksi kesäkuun 8. tai 9. päivä.
Kohtalokas ajelu ex-poikaystävän kanssa
Tutkinta lähti käyntiin televalvontatiedoilla. Poliisilla oli käytössään Arosen puhelimen tiedot, joilla Arosen liikkeitä pystyttiin paikallistamaan katoamisviikonlopulta.
Viikonlopun aikana Aronen vietti aikaa perheensä ja sukulaistensa kanssa, mutta kävi myös autoajeluilla myöhään perjantai -ja lauantai-iltana ex-poikaystävänsä Jyri Niemisen kanssa.
Arosen puhelin paikannettiin viimeisen kerran Someron keskustaan sunnuntaina aamukahdeksalta.
Pikavippifirmat auttoivat eteenpäin
Poliisin teknisessä tutkinnassa ryhdyttiin selvittämään myös Arosen verkkopankkitapahtumia ja tilitietoja. Tilitapahtumien seasta pomppasivat esiin pikavipit.
Poliisi oli yhteydessä rahalaitoksiin ja pikavippejä myöntäviin firmoihin. Näin poliisi sai käsiinsä IP-osoitteet laitteista, joilla lainoja oli hankittu tai yritetty hankkia.
IP-osoitteiden avulla mobiililaitteiden käyttäjät pystyttiin myös tunnistamaan.
– Tiesimme että yrityksiä oli Arosen katoamisen jälkeen tehty kahdella eri laitteella käyttäen uhrin henkilötietoja, kertoo Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jarkko Toivonen MTV:n Rikospaikka -ohjelmassa.
Nieminen tallentui pankkiautomaatin kameraan
Epäily henkirikoksesta vahvistui, kun poliisi sai haltuunsa valvontakamerakuvan Someron keskustassa sijaitsevan pankkiautomaatin kamerasta. Automaatilta oli yritetty nostaa Arosen kortilla tuhat euroa, mutta nosto ei onnistunut, sillä tunnusluku oli väärä.
Kuva vei tutkintaa eteenpäin.
Lisäksi rahan kalasteluyrityksiin käytettyjen mobiililaitteiden Google-paikannustietoja pystyttiin hyödyntämään – sijaintitiedot piirsivät laitteiden käyttäjän liikkeet kartalle pieneksi kolmioksi.
– Paikannustietoja analysoimalla pystyimme toteamaan, että nämä ovat kummatkin liikkuneet samoihin aikoihin samoilla alueilla. Näin meillä oli jo epäilty ja hänelle myöskin henkilöllisyys.
Epäillyksi vahvistui vuonna 1995 syntynyt Nieminen.
Arosen ruumista etsittiin Someron seudulla
Poliisi teki vielä lisää tiedonhankintaa ja seurasi Niemisen liikkeitä.
Nieminen otettiin kiinni elokuussa 2019. Hänet vangittiin epäiltynä Arosen taposta. Tutkintalinjana oli silti edelleen katoaminen, sillä Arosen kohtalosta ei ollut varmuutta.
Poliisi etsi Arosen ruumista muun muassa vesistöistä ja maastoista Somerolla.
– Murhaepäily tuli sen jälkeen kun motiivia tutkittiin enemmän ja alkoi selvitä taloudellisen edun tavoittelu.
"Tässä on ollut suunnitelma takana"
Esitutkinnan mukaan Nieminen oli saanut haltuunsa Arosen matkapuhelimen, verkkopankkitunnukset ja pankkikortin. Niillä hän oli yrittänyt hakea erilaisia lainoja Arosen nimiin reilusti yli 50 000 euron arvosta.
Kahden tuhannen euron laina oli maksettu tilille ja juuri sitä ex-poikaystävä oli yrittänyt nostaa, kun hän tallentui pankkiautomaatin valvontakameraan.
– Pidettiin selvänä, että tässä on ollut suunnitelma takana. Uhri on täytynyt tappaa, jotta hänen suunnitelmansa toteutui, Toivonen kiteyttää.
Nieminen tunnusti surman lopulta itse
Todistajat kertoivat, että Arosen entinen poikaystävä oli ollut pariskunnan suhteessa kontrolloiva ja väkivaltainen.
– Hän soitteli Aroselle, vaikka hänellä oli jo uusi suhde. Hän yritti pitää kiinni ja määräillä uhrin toimintaa, Toivonen kertoo.
Arosen ex-poikaystävä kiisti esitutkinnan loppuun asti syyllisyytensä. Yllättäen joulukuussa esitutkinnan loppuvaiheessa Nieminen tunnusti aiheuttaneensa Arosen kuoleman ja hävittäneensä tämän ruumiin.
Niemisen osoittama rikospaikka ei vastaa poliisin käsitystä surmapaikasta
Aronen ja Nieminen olivat ajelleet viikonlopun öiden tunteina Niemisen autolla syrjäisellä tiellä, joka kulkee Somerniemeltä Kiikalan lentokentälle.
Tunnustuksensa jälkeen Nieminen osoitti poliisille paikan syrjäiseltä tieltä, jossa hän oli oman kertomuksensa mukaan lyönyt kerran Arosta kasvoihin.
0:28
– Heillä oli tullut riitaa vanhoihin ihmissuhdeasioihin liittyen.
Auto pysäytettiin metsäiseen tienlaitaan ja riita kärjistyi huippuunsa.
– Niemisen mukaan hän löi uhria kerran kasvoihin sillä seurauksella että uhri oli kaatunut maahan. Isku oli ollut sen verran kova. Hän totesi että uhri jäi maahan makaamaan eikä enää noussut. Uhri hiljeni kokonaan.
Poliisin mukaan Niemisen osoittama paikka ei kuitenkaan vastannut sitä, mihin poliisi itse teknisen tutkintansa perusteella päätyi. Poliisin mukaan henkirikos oli tapahtunut viitisen kilometriä kauempana, jonne paikannintiedot osuivat sekä Niemiseltä että Aroselta pitkäksi aikaa lauantai-iltana.
– Uskon, että hän halusi pitää tämän asian itsellään sillä tavalla, että hän ei sitä oikeaa paikkaa osoittanut – ettemme pääsisi tutkimaan paikkaa tarkemmin, Toivonen arvelee.
Poliisi epäilee "yhtä lyöntiä"
Poliisi on suhtautunut epäillen myös Niemisen kertomukseen yhdestä kädellä tehdystä lyönnistä. Tekotavasta ei voida olla varmoja.
– Se on tällaisessa tilanteessa ongelmallista, kun uhria ei ole löytynyt. Ei olla pystytty tekemään päätelmää siitä, minkälaisia vammoja on syntynyt.
– Se, oliko kyseessä pikaistuksissaan tehty yksi lyönti, ei meille esitutkinnassa näyttäytynyt uskottavana.
Nieminen väitti laittaneensa Arosen ruumiin roskasäiliöön
Niemisen mukaan hän meni teon jälkeen paniikkiin ja nosti Arosen autoon. Tämän jälkeen hän meni kotiin hakemaan jätesäkkejä, joilla hän peitteli uhrin.
– Hän oli ajanut isänsä kotitalolle eli omalle kotitalolleen. Siellä hän oli laittanut uhrin lukittuun roskasäiliöön, joka on mökkiläisten käytössä. Siihen kertomukseen jäi aukkoja, jotka antavat edelleen aiheen epäillä sitä, että näin se ei ole mennyt. Mahdollisesti on vielä joku muu vaihtoehto.
Hovioikeus langetti murhatuomion
Käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteen ja tuomitsi Niemisen törkeästä kuolemantuottamuksesta vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.
Hovioikeus arvioi asian toisin ja langetti viime heinäkuussa Niemiselle elinkautisen Milla Arosen murhasta.
Hovioikeuden mukaan Niemisen toimet ennen ja jälkeen Arosen murhan osoittavat teon suunnittelua ja motiivi on ollut taloudellisen hyödyn hankkiminen.
Hovioikeudessa oli todisteena myös Niemisen puhelimesta löytynyt video, jossa Nieminen tekee maastavedon muutamaa päivää henkirikoksen jälkeen 250 kilon painoilla. Kuulusteluissa hän oli väittänyt käden olleen kipeä ”yhdestä lyönnistä”, mutta ei muistanut kummalla kädellä löi Arosta.
0:33
Nieminen ei ilmaantunut suorittamaan rangaistustaan ja hänet etsintäkuulutettiin heinäkuussa. Lopulta poliisi sai Niemisen kiinni Keski-Suomessa.
Milla Arosta ei vieläkään ole löydetty.
Katso Rikospaikan jakso aiheesta täältä.
Videolla näkyy poliisin julkaisema kartta Arosen viimeisistä liikkeistä televalvontatietoihin pohjautuen.
7:16