Korona on lisännyt suomalaisten kriisitietoisuutta, osoittavat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kyselytutkimuksen tulokset.
Lähes kolmannes suomalaisista arvioi, että selviäisi häiriötilanteessa jopa yli viikon käymättä ruokakaupassa, kun vuonna 2018 näin arvioi alle kymmenesosa vastanneista.
Maaseudulla, omakotitalossa ja omistusasunnosta asuvat luottavat muita enemmän omaan varautumiseensa ja uskovat selviävänsä häiriötilanteista.
Monet nuoret ja kerrostaloasukkaat suunnittelevat lähtevänsä häiriötilanteen sattuessa asumaan väliaikaisesti ystävän luo.
Viime kesänä tehtyyn kyselyyn vastasi noin tuhat suomalaista.