Ammattilainen kertoo, miten kameran elinikä pidentyy.
Kun kameraa käyttää huolellisesti, se kestää pidempään. Puhtaanapito ja kolhujen välttäminen ovat itsestäänselvyyksiä, mutta kannattaa myös miettiä, missä kuvaa.
– Kaikki erikoiset tilanteet lyhentävät kameran käyttöikää. Laite ei välttämättä mene rikki saunassa tai vesisateessa, mutta uuden hankinta on silloin edessä tavallista nopeammin, kamerahuoltoon erikoistuneen JAS Tekniikan omistaja Juha Saviluoto kertoo.
– Pakkasella kuvaaminen kovettaa kaikki muoviosat, ja kamera joutuu suuremmalle rasitukselle. Akkujen kapasiteetti laskee kylmässä aivan älyttömästi, mikä pudottaa kuvausmääriä. Valmistajat ilmoittavat käyttölämpötilaksi yleensä 0–40 astetta, mutta käytännössä kamerat toimivat 20 asteen pakkasessa ihan hyvin.
Piraattiakut saattavat räjähtää
Kuvausolosuhteiden lisäksi tulisi kiinnittää huomiota kameran säilytykseen.
– Hyvä ja puhdas kameralaukku lisää laitteen ikää. Laukku kannattaa imuroida säännöllisesti. Ja kauhean isoa laukkua on turha ostaa, koska sellaista ei kukaan halua kantaa mukana.
Saviluoto huomauttaa myös, että on erittäin tärkeää käyttää alkuperäisakkuja.
– Liikkeellä on piraattiakkuja ja jopa huonosti tehtyjä akkuja. Ne saattavat räjähtää, aivan kuten kännyköiden akutkin. Jos akku on piraattivalmiste, korvaus hankaloituu.
– Ostohetken edullisuus kostautuu pitkällä tähtäimellä. Piraattiakun käyttöikä on puolesta vuodesta vuoteen, mutta alkuperäisakku voi hyvinkin kestää kolmesta neljään vuotta, Saviluoto sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Entisajan mainonnalla ei ollut rajoja – Katso hassut mainoskuvat!
Voiko kamerasta hävinneitä kuvia onkia takaisin? Kamerahuollosta kerrotaan
Hienostunutta seksikkyyttä ja reiden vilautusta – katso kuvat 1900-luvun alun pin-up-tytöistä!
Kamerahuollosta kerrotaan: Näin kauan peruspokkari nykyään kestää
Aikuiset suomalaiset naiset ovat innostuneet nakumalleiksi: vanhin 65-vuotias!
Vau mikä viisikymppinen – Katso Kirsin rohkeat kuvat!
Nämä viat vievät kameroita huoltoon
Näin pidennät kamerasi käyttöikää
Kuvat: Colourbox.com ja Juha Saviluoto