Näin poliisi pääsi murhasta epäillyn Petri Pirisen jäljille – "Vihjeet viittasivat nuoruusvuosiin"

1511-poliisi-etsii
MTV
Julkaistu 19.11.2021 09:52
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Murhasta epäilty Petri Pirinen, 38, otettiin kiinni torstai-iltana.

Tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä kertoo MTV Uutisille, että Pirinen otettiin kiinni Tuusulan Hyrylästä, mutta sen tarkempaa paikkaa hän ei kerro. Pirinen asuu Tuusulassa, mutta kiinniotto ei tapahtunut hänen kotonaan. Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Tyynelä kertoo, että poliisi pääsi Pirisen jäljille muutaman vihjeen avulla, jotka viittasivat hänen nuoruusvuosiinsa ja hänet tunteneisiin henkilöihin.

Poliisi etsi Piristä useiden päivien ajan, mutta toistaiseksi Tyynelä ei osaa kertoa, missä kaikkialla murhasta epäilty oli liikkunut tai kenen luona hän on majaillut.

– Syksyaikana ihmiset kulkevat huput ja pipot päässä, osa käyttää maskejakin, joten ihmisten tunnistaminen on vaikeaa, Tyynelä sanoo.

Poliisi ei ole vielä kuulustellut Piristä. Hänen vangitsemisensa tapahtuu todennäköisesti maanantaina.

Henkirikos tapahtui Tuusulassa viime perjantaina paikallisen teknologia-alan yrityksen tehtaan pihamaalla. Poliisi etsi teosta epäiltyä  Piristä useiden päivien ajan ja pyysi yleisöltä vihjeitä hänestä.

MTV Uutisten tietojen mukaan henkirikoksen uhriksi joutunut mies ja teosta epäilty mies tunsivat toisensa työn kautta. Uhri kävi töissä tehtaalla, jonka pihalla henkirikos tapahtui.

Lue myös: Tuusulan henkirikos tapahtui tehtaan pihalla – uhri ja paossa oleva epäilty olivat työkavereita

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset