Tuusulassa perjantaina 12. marraskuuta tapahtunut henkirikos tehtiin veitsellä. 38-vuotiasta Petri Piristä epäillään työkaverinsa murhasta. Pirinen on myöntänyt teon poliisille. Hänet vangittiin viime viikolla Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Pirinen ja henkirikoksen uhriksi joutunut 60-vuotias mies työskentelivät samassa paikassa teknologiateollisuuden alan tehtaalla Tuusulassa. Ainakin tekopäivänä, 12. marraskuuta, he olivat työpari.
– Tuon työpäivän aikana töissä oli ollut ristiriitatilanne näiden miesten välillä. Ristiriita on liittynyt työn tekemiseen. Uhri mainitsi konfliktitilanteesta toiselle kollegalle päivän aikana, tapauksen tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä Itä-Uudenmaan poliisista kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Tuusulan murhaepäilyn motiivi selvisi: Ristiriitatilanne työpaikalla johti henkirikokseen – Pirinen myöntää teon
Yllätettiin parkkipaikalla
Työpäivän jälkeen Pirinen hyökkäsi 60-vuotiaan työkaverinsa kimppuun työpaikan parkkialueella. Uhri oli lähdössä tuolloin töistä ja hän tuli yllätetyksi pimeällä pihalla.
– Teko tehtiin veitsellä. Uhria oli lyöty useita kertoja. Rikosnimike on murha sekä suunnitelmallisuuden että teon raakuuden takia, Tyynelä sanoo.
Osa työntekijöistä oli poistumassa samaan aikaan tehtaalta, mutta kukaan ei nähnyt varsinaista henkirikosta tai sen tekijää.
– Yksi työkavereista löysi uhrin tämän oman auton vierestä. Uhri löytyi nopeasti teon jälkeen, mutta hän oli jo kuollut.
Lue myös: Näin poliisi pääsi murhasta epäillyn Petri Pirisen jäljille – "Vihjeet viittasivat nuoruusvuosiin"
Epäillystä saatiin nopeasti tietoa
Poliisi sai hyvin nopeasti tietoa mahdollisesta epäillystä, koska työkaverit kertoivat uhrin ja epäillyn välisestä ristiriitatilanteesta heti virkavallalle.
Vaikka epäillyn jäljille päästiin nopeasti, hän pystyi piilottelemaan poliisilta lähes viikon. Pirinen otettiin kiinni torstai-iltana 18. marraskuuta Tuusulasta.
Poliisi julkaisi Pirisen nimen ja kuvan pian teon jälkeen, koska yleisöltä kaivattiin havaintoja vakavasta rikoksesta epäillystä miehestä. Kuvan ja nimen julkaisusta huolimatta Pirinen pystyi pakenemaan päivien ajan.
Paksut talvivaatteet, kasvomaskit ja pimeä vuodenaika edistivät todennäköisesti hänen pakoiluaan.
– Hän on itse kertonut viettäneensä ainakin kaikki yöt erään talon kellarissa Tuusulassa. Hänellä on ollut pääsy sinne kiinteistöön. Saimme hänet kiinni kyseisen talon pihalta, Tyynelä avaa.
Lue myös: Tuusulan henkirikos tapahtui tehtaan pihalla – uhri ja paossa oleva epäilty olivat työkavereita
Poliisi sai lopulta selville Pirisen oleskelupaikan, kun se sai vihjeen epäillyn lapsuuteen ja nuoruuteen liittyen.
– Sitä kautta pääsimme hänen jäljilleen. Siihen lapsuuden ja nuoruudenaikaiseen asiaan liittyy myös Pirisen pääsy tähän kiinteistöön. Talossa asuu hänen tuttunsa. Hän ei tiennyt koko viikon aikana mitään siitä, että Pirinen piilottelee hänen kellarissaan.
Poliisi ei epäile Pirisen syyllistyneen rikoksiin pakoreissunsa aikana.
Lue myös: Tuusulan murhasta epäilty on vangittu
Motiivi alkaa olla selvillä
Teon motiivi alkaa olla poliisille selvillä, mutta Tyynelä ei avaa sitä vielä julkisuuteen.
– Epäilty on myöntänyt teon ja kertonut itsekin motiivista. Hän on käyttäytynyt kuulusteluissa ihan asiallisesti. Lisäksi olemme saaneet motiivista tietoa muista kuulusteluista.
Poliisi on kuullut jo useita miesten työkavereita. Teko on ollut työyhteisölle järkytys.
Tekotavasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.