Näin poliisikoulutus on muuttunut sadassa vuodessa: "Aikaisemmin ei pidetty hyvänä, että poliisi antautuu keskustelemaan kansalaisten kanssa"

1:12img
Julkaistu 07.09.2018 07:17
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas

100 vuotta täyttävä poliisikoulutuksen juhlinta huipentuu tänään historiikin julkaisemiseen. Yhä vankemman osaamisen lisäksi poliisin ammatissa tarvitaan laajempia keskustelutaitoja. 

Video: Vuoden poliisi, rikosylikonstaapeli Hannu Kangas kertoo työstään

Koulutuksen lisäksi itse työ on muuttunut.

– Koulutuksen pituus on jatkuvasti pidentynyt. Monimutkaistunut toimintaympäristö vaatii osaamista. Pyritään siihen, että monet asiat pyritään ratkaisemaan ensipartion toiminalla, ensikontaktilla, ettei asiaa tarvitsisi pidempään käsitellä, kertoo koulutusjohtaja Petri Alkiora.

– Kiellettyä käyttäytymistä on säännelty yhä tarkemmin eli missä kohtaa on puuttumiskynnystä ja milloin poliisia tarvitaan yhteiskunnan pelisääntöjen rajoista muistuttamaan, Alkiora jatkaa.


Vuorovaikutustaidot korostuvat

1990-luvulla poliisikoulutuksessa sisäänottomäärät olivat sangen pieniä. Julkishallinnon taloudellinen tilanne oli vaikea. Nyt sisäänottotavoitteita on kyetty nostamaan.

Aloituspaikkamäärä on nykyisellään 400 vuodessa. Poliisiksi päätyvien tahdotaan olevan profiililtaan toisenlaisia kuin muinoin. 

– Aikaisemmin rehti, reipas ja isokokoinen oli rekrytointitavoitteena. Rehtiys ja reippaus ovat toki nykyisinkin ihan hyviä ominaisuuksia, mutta tullut myös paljon muuta. Vuorovaikutustaidot nousevat yhä selkeämmin esille. 

poliisi2 arkistokuva

Poliisikoulun oppilaita oppitunnilla 1920-luvun lopulla. Poliisimuseo

Myös poliisin arvoissa on nähtävissä muutoksia.

– Aikaisemmin ei oikeastaan pidetty hyvänä, että poliisi antautuu keskustelemaan kansalaisten kanssa. Tällä hetkellä tällainen ohje olisi ihan mahdoton. Päinvastoin, todetaan, että puhumalla monet asiat selviää ja siihen tietysti pyritäänkin, että pystytään asioita hoitamaan ilman vahvempia toimivaltuuksia. 

poliisi3 arkistokuva

Poliisiopiskelijoita Runeberginkadun poliisimaneesin voimistelusalissa 1930-luvun alkupuolella. Poliisimuseo

Vaikea päästä, kaikki työllistyvät

Poliisikorkeakouluun ei niin vain pääse.

– Yli kymmenen hakee yhtä aloituspaikkaa.

Poliisikoulu on nykypäivänä varma tapa työllistyä. Poliisikunta elää käytännössä täystyöllisyydessä.

– Kaikki työllistyy sitä mukaan, kun tutkintoon valmistuvat. 

Nykyinen sisäänottomäärä tarkoittaa käytännössä, että poliisien määrää saadaan pidemmällä tähtäimellä nousemaan.

– Tämä 400 opiskelijan aloitusmäärä ylittää poistuman eli sillä tavalla toimittaessa poliisien määrän lasku saadaan pysähtymään ja määrä nousemaan. 

poliisi1

Otaniemen Poliisiopistoon saatiin mm. valokuvalaboratorio. Kuva on 1960-luvulta. Poliisimuseo. Uusina aineina Otaniemen opetusohjelmaan tulivat mm. siviilioikeus, valokuvaus ja konekirjoitus. Kuva on otettu Poliisiopiston konekirjoitusluokasta 1960-luvun alkupuolelta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa