Näin se muutos tapahtuu Suomessakin: Dieselautot jääneet töpselimallien jalkoihin

Uusien autojen ensirekisteröinnit notkahtivat lokakuussa lähes viidesosan vuoden takaisesta. Ladattavia autoja on ensirekisteröity tänä vuonna enemmän kuin dieselautoja.

Lokakuussa lyötiin kilpien väliin 7 499 uutta henkilöautoa. Se on tasan 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Rekisteröintimääriä on rokottanut koronatilanteen aiheuttama tilauskannan nopea aleneminen keväällä, mikä heijastuu edelleen syksyn lukemiin.

Lokakuun loppuun mennessä Suomessa oli tänä vuonna rekisteröity 80 903 uutta henkilöautoa, mikä on 16,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

Käyttövoimien monipuolistuminen ja teknologian kehitys näkyvät uusien autojen valikoimassa

Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista hieman alle puolet on ollut bensiiniautoja. Dieseleiden osuus on kutistunut noin 14 prosenttiin.

Töpseliautojen eli ladattavien hybridien ja täyssähköautojen osuus on 17 prosenttia. Perinteisten hybridien ja kevythybridien siivu on hieman isompi, noin 19 prosenttia.

Kaasuautojen osuus on parin prosentin luokkaa.

Kaikista tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista noin 62 prosenttia on hankittu kotitalouksiin. Kotitalouksiin hankittiin yrityksiä useammin bensiiniautoja ja täyssähköautoja. Ladattavat hybridit ja dieselautot ovat yleisimmin yritysten hankkimia.

Automaattivaihteistojen juhlaa

Automaattivaihteistot ovat yhä yleisempiä ensirekisteröinneissä. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista enää noin viidenneksessä on ollut manuaalivaihteisto. Automaattivaihteistojen osuus on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Vielä vuonna 2015 lähes puolet uusista autoista myytiin manuaalivaihteisena.

Noin viidennes uutena ensirekisteröidyistä autoista on tänä vuonna ollut nelivetoisia. Nelivetoisten autojen osuus kasvoi hieman viime vuosikymmenellä. Kasvu on pysähtynyt noin viidenneksen osuuteen vuonna 2018.

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Lue myös:

    Uusimmat