Linnunpönttö syntyy parhaimmillaan alle kahdessa minuutissa. Tätä todistaa muun muassa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) Facebook-sivuillaan julkaisema video, jolla mies pyöräyttää pöntön pelkällä moottorisahalla, kuin käden käänteessä.
Hakkaraisen videota on katsottu vuorokaudessa reippaasti yli 200 000 kertaa. Mies itse suhtautuu asiaan vaatimattomasti.
– Olosuhteet olivat vähän mitä olivat. Oli ilta ja siinä vaan kaveri otti videota, kun tein pöntön. Kyllä se toisaalta sai paljon katselukertoja, hän pohtii.
Videolta näkee, että pöntönteon tekniikka on Hakkaraisella hallussa. Mies kertookin nikkaroineensa pönttöjä lapsuudestaan saakka.
Tuhat pönttöä vuosien varrella
Kevään aikana pönttöjä on Hakkaraisen mukaan syntynyt noin sata, ja vuosien varrella niin monta, ettei mies ole pysynyt laskuissa.
– En kyllä osaa yhtään sanoa paljonko niitä on tullut tehtyä, varmaan tuhat, Hakkarainen naurahtaa.
– Teen niitä aina kun kerkeän ja sopiva puu löytyy. Muutakin tekemistä on kuitenkin aika paljon, hän jatkaa.
Hakkarainen kertoo lahjoittaneensa suuren osan pöntöistä tuttavilleen. Osan hän on ripustanut puihin itse.
– Viime viikonloppunakin kävin laittamassa monta.
– Yhteen isompaan pönttöön on muuttanut aiemmin viirupöllö. Se on vähän sellainen äkäisen sorttinen, eikä se oikein hyväksy muita ympärilleen.