Näin Taiwanin asukkaat kokivat tuhoisan maanjäristyksen – "Kuulimme lasten huutavan"

1:15img
Katso video: Hualienin asukkaat kertovat kauhunhetkistään
Julkaistu 05.04.2024 15:26

Tino Vanhanen

tino.vanhanen@mtv.fi

Ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ja yli 1 000 loukkaantunut Taiwanissa tapahtuneen maanjäristyksen seurauksena, kertoo uutistoimisto Reuters. Järistys oli Taiwanin voimakkain 25 vuoteen. 

Taiwanin itäpuolella tapahtuneen maanjäristyksen on arvioitu olleen voimakkuudeltaan noin 7,2.

Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos (USGS) kertoi aiemmin paikantaneensa järistyksen keskuksen noin 18 kilometrin päähän Hualienin kaupungista.

Yllä olevalla videolla paikallisen koulun työntekijä Wang Hai-Yen kertoo oppilaiden reaktioista noin minuutin kestäneeseen maanjäristykseen. Järistys iski keskiviikkoaamuna juuri, kun ihmiset valmistautuivat töihin- ja kouluunlähtöön.

Lue lisää: Taiwanissa voimakas maanjäristys: Ainakin neljä kuollut ja kymmeniä loukkaantunut

Nämä ovat 2000-luvun tuhoisimmat maanjäristykset

Tuoreimmat aiheesta

Taiwan