Näin Tampereen taksikuskin taposta epäilty mies on kommentoinut tapahtunutta: "Hän on katuvainen"

Asianajan mukaan Tampereella taksikuskin taposta epäilty mies katuu tekoaan. 

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tiistaina 20-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä 54-vuotiaan taksikuskin taposta. 

Parikymppisen miehen epäillään aiheuttaneen taksikuskin kuoleman ajamalla kovalla nopeudella liikevaloissa seisseen taksin perään viime viikon lauantaina Tampereella. Mies työskenteli Panssariprikaatissa, ja hän oli ottanut sieltä luvatta käyttöönsä Toyota Hiluxin.  

Taposta epäilty mies oli eilen paikalla vangitsemistunnossa, eikä hänelle avustajansa, asianajaja Jouni Hyvärisen mukaan aiheutunut kolarissa vakavia vammoja. 

– Ei hänelle kauhean ihmeellisiä vammoja tullut, joitain mustelmia. Käsittääkseni hän voi tällä hetkellä hyvin, Hyvärinen kertoo MTV Uutisille. 

Aluksi miestä epäiltiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, mutta poliisin ja syyttäjän välisen neuvottelun tuloksena tutkintanimike muutettiin epäillyksi tapoksi.

Ei aiempaa rikostaustaa

Hyvärisen mukaan mies ymmärtää tapahtuneen teon. 

– Mielestään hän ei ole syyllistynyt tahalliseen henkirikokseen. Kysymys on huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä. Hän on kuitenkin katuvainen.  

MTV Uutisten tietojen mukaan miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. 

Poliisin mukaan mies oli ottanut Puolustusvoimien auton luvatta käyttöön varhain lauantaiaamuna Panssariprikaatista Hattulasta kello 5.23. Kymmenen minuuttia myöhemmin hän oli soittanut hätäkeskukseen, jolloin hän oli ollut ajamassa kovalla vauhdilla moottoritiellä kohti Tamperetta. Kello 5.53 mies törmäsi autollaan liikennevaloissa pysähtyneen taksin perään kovalla vauhdilla Tampereella. 

Hyvärinen ei kommentoi sitä, miksi mies on soittanut hätäkeskukseen tai mitä hän on puhelussa kertonut. Hän ei myöskään valota sitä, mistä syystä koko tilanne on saanut alkunsa. Poliisi kertoi eilen, että teon motiivina on epäillyn henkilökohtaiset syyt. 

Miestä epäillään useista rikoksista

Törmäyksessä vaurioitui myös poliisin tunnukseton Volkswagen Transporter -ajoneuvo, kun törmäyksessä Hiluxista irronnut rengas osui poliisiautoon. Kolari tallentui kuitenkin poliisiautossa olleeseen kameraan. 

Tapon lisäksi miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, ampuma-aserikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, palvelusrikoksesta ja sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä.  

Jutussa on nostettava syyte toukokuun loppuun mennessä. 

Lue myös:

    Uusimmat