Näin tunnistat masennuksen – vinkit läheiselle

Masennuksen oireita ovat aina alakuloisuus ja mielialan lasku. Alakuloisuus ei kuitenkaan riitä siihen, että lääketieteessä puhutaan masennuksesta. Psykiatrian professori Jouko Lönnqvist kertoo, että masennukseen liittyy kiinnostuksen ja mielihyvän puute lähes kaikkea toimintaa kohtaan.

– Mikään ei maistu tai huvita, on etääntynyt arkipäivän myönteisyydestä, Lönnqvist selittää.

Lönnqvist huomauttaa, että on normaalia reagoida elämässä kohtaavaan kriisitilanteeseen surullisella mielialalla. Masennuksen ja normaalin alakulon tai kriisitilanteen eroiksi hän luettelee tilanteen keston – masennuksessa vähintään kaksi viikkoa, usein kuukausia – voimakkuuden ja sävyn.

– Masennus on yleensä poikkeava ja vähän erikoinen tila, johon ulkopuolinen kiinnittää usein huomiota. Suruun ja alakuloon osataan normaalisti eläytyä, sillä se on kaikille yleistä.

Jos alakuloa ei pysty millään tavalla ymmärtämään, on siis syytä huolestua läheisestä.  Toinen hälyttävä merkki on toimintakyvyn heikkeneminen.

– Mielihyvän menetystä seuraava askel on, ettei jaksa tehdä mitään eikä työ suju ja tilanne kestää pitkään. Myös silloin, jos ihminen ei jaksa syödä, laihtuu voimakkaasti, ei huolehdi itsestään tai on hoitamaton äärimmäisyyksiin asti, kyse on vakavasta masennuksesta, Lönnqvist luettelee.

– Muita oireita ovat huonolaatuinen uni ja hajamielisyys. Vaikeasti masentunut voi vaikuttaa jopa dementoituneelta.

"Masennuksen markkinointia olemassa"

Kaikkia vakavia masennustapauksia ei Lönnqvistin mukaan havaita. Hän kertoo kuitenkin, että virheitä tapahtuu myös toiseen suuntaan. Aiheesta puhutaan niin paljon, että etenkin arkikeskustelussa masentuneeksi leimataan yksi jos toinenkin.

– Masennuksen viestiarvo vähenee tällaisessa kulttuurissa, jossa kaikki tuntevat masennuksen ja ovat masentuneita.

– Ihmiset hakevat ymmärrystä, palkintoja, huomiota ja sosiaalisia vapauksia ilmoittamalla olevansa masentuneita. Meillä on masennuksen markkinointiakin olemassa.

Lönnqvist vinkkaa, että kun ihminen ilmoittaa olevansa masentunut, parasta olisi kysyä, mitä hän sillä todella tarkoittaa. Henkilö saattaa kutsua jotakin toista tunnetta, kuten vihaa tai ahdistusta, masennukseksi. Jonkun toisen syyn, kuten alkoholinongelman, oire saatetaan myös tulkita masennukseksi.

– Kanssaihmisenä pitäisi olla sillä tavalla kiinnostunut, että jos joku sanoo olevansa masentunut, asiaa pitäisi lähteä purkamaan. Kun ihminen kuvaa masennustaan, piirtyy tarkempi kuva siitä, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Hän on saattanut vaan poimia sanan, jolla nykykielenkäytössä tarkoitetaan hyvin monia asioita.

Masennuksen raja häilyvä

On yleisinhimillistä kaivata tunnetta siitä, että on pidetty ja huomioitu. Kun tällaiseen tarpeeseen saa kulttuurissamme positiivista vastakaikua ilmoittamalla olevansa masentunut, masennuksestaan kertovia syytetään usein huomionkipeydestä.  Vakavan masennuksen erottaminen edellyttää hyvää sosiaalista lukutaitoa, koska vakavastikin masentunut saattaa todella vaikuttaa siltä, että "haluaa vain huomiota."

Lönnqvist painottaa, ettei tällainen käytös aina tarkoita, että henkilö paranee silkalla positiivisella huomiolla.

– Oli kyseessä mikä tahansa vakavakin sairaus, toiset korostavat oireitaan ja vetoavat sillä hoitaviin henkilöihin ja läheisiin. Puhutaan regressiosta. Meissä laukeaa sellainen lapsuudesta tuttu puoli, että hoivataan ja hoidetaan.

– Jos ihminen kokee, että hänet on unohdettu eikä hänen asioihinsa kiinnitetä huomiota, syntyy taipumus helposti liioitella, ei välttämättä tietoisesti, omia oireitaan.

Monta kertaa elämässään masennuksesta kärsineet oppivat Lönnqvistin mukaan myös reagoimaan vastoinkäymisiin vetäytymisellä, jolloin normaali alakulo voi kääntyä masennukseksi. Tämä hankaloittaa ennestään rajan piirtämistä masennuksen ja jokaisen elämään kuuluvan surumielisyyden välille.

– Puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin opittu avuttomuus. Vastoinkäymisiin ei reagoida tarttumalla ongelmaan vaan voimattomalla, tahdottomalla ololla.

– Opitaan omista kokemuksista, että asiasta selviää, kun ottaa sairasloman ja siitä tulee tapa. Mutta toisaalta näin voidaan oppia toimimaan omassa perheessä tai kulttuurissa.

Lähipiirin tuki tärkeää

Läheisen on hyvä tietää, että on kyse masennuksesta tai ihan vaan alakulosta, fraasi "ota itseäsi niskasta kiinni" ei ole avuksi. Masentuneen läheisten keskuudessa on Lönnqvistin mukaan varsin tavallista kyllästyä siihen, että joku "aina valittaa", kun itselläkin on rankkaa, mutta on tärkeää pysyä tukena.

– Masennuksen hoidossa sosiaalinen tukiverkosto ja lähipiiri ovat tärkeitä. Olisi hyvä jaksaa elää siinä mukana, vaikka se on joskus raskasta ja kuormittavaa.

Lönnqvist toteaakin, että masennuspotilaat eivät aina edes kaipaa asiantuntijan hoitoa, jos lähipiiri jaksaa tukea.

– Ihan vakavimmissa tapauksissa on äärimmäisen tärkeää, että saa asiantuntijan hoitoa, mutta ihan arkipäivän masennuksessa paljon on kiinni siitä, miten paljon saa tukea läheisiltään ja miten paljon saa joustoja työelämässä. Tällaiset seikat ratkaisevat kohtalon, koska masennushan ei useimmiten ole kuukausitolkulla jatkuva. Sen kesto on yleensä muutamista viikoista muutamiin kuukausiin, vakavimmat masennukset kestävät yli puoli vuotta.