Koko joukko säännöksiä menee uusiksi vuoden vaihtuessa. Tässä jutussa käymme läpi arkeen ja työelämään liittyviä kiinnostavia muutoksia.
Viiden jälkeen -ohjelma keräsi yhteen vuoden alussa tapahtuvat muutokset suomalaisten työssä, arjessa ja verotuksessa. Kaikki tässä esiteltävät työhön ja sosiaalietuuksiin liittyvät lakiuudistukset eivät ole kuitenkaan saaneet vielä viimeistä sinettiään muun muassa paljon uutisoidun sosiaali- ja terveysvaliokunnan riitaisuuden vuoksi.
Työttömyyden omavastuuaika pitenee ja lounasetu kasvaa
Monelle etuuksien saajalle merkittävä asia on kansaneläkeindeksin suunniteltu jäädytys vuosille 2024–2027. Tämä tarkoittaa, että etuudet eivät nouse kuluttajahintojen nousun myötä.
Työttömyyden alussa on vielä tämän vuoden puolella viiden päivän omavastuuaika, jonka ajalta ei makseta työttömyysturvaa. Kun vuosi vaihtuu, työttömyyden alussa on seitsemän päivän omavastuuaika, jonka ajalta ei makseta työttömyysturvaa.
Lomakorvausten jaksotus palautetaan. Tämä tarkoittaa, että jos henkilöllä on työsuhteen päättyessä pitämättömiä lomia, niistä maksettu korvaus siirtää ansiopäivärahaoikeuden alkamista.
Niin sanotun lounasedun määrä nousee. Aiemmin tämä on käytännössä tarkoittanut myös sitä, että työpaikkalounaiden hinnat nousevat.
Katso jutun alussa olevelta videolta, miten Veronmaksajain keskusliitosta kommentoidaan tulevia muutoksia. Alla olevalta videolta kuulet Takuusäätiön näkemyksiä tulevista sosiaalietuuksien leikkauksista.
1:49
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Koirien piikkipannat kielletään, raaputusarvat tunnistautumisen taakse
Lääkekorvauksien vuosiomavastuu suurenee vuonna 2024. Vuosiomavastuu on asiakkaan itse maksamien korvattujen lääkekustannusten vuosittainen yläraja, jonka ylittymisen jälkeen henkilöllä on oikeus lisäkorvaukseen.
Niin sanottu lääkekatto on ollut 592 euroa kahtena edellisvuotena. Nyt se suurenee 626 euroon vuonna 2024.
Vuoden alussa voimaan tuleva uusi eläinten hyvinvointilaki tuo muutoksia muun muassa seuraeläinten, kuten koirien hyvinvointiin: Sairaiden koirien jalostuskäyttö kielletään ja koiran pysyvässä pitopaikassa on oltava saatavilla sulaa vettä.
Lisäksi esimerkiksi piikki- ja sähköpantojen käyttö ja hallussapito on jatkossa kiellettyä. Kiellettyä on jatkossa myös myydä tai lahjoittaa eläintä alle 16-vuotiaalle ilman huoltajan suostumusta, eikä alle 16-vuotias voi myöskään olla yksin vastuussa eläimen hyvinvoinnista.
Niin ikään Veikkauksen palveluihin on tulossa muutoksia. Raaputusarpojen osto, voiton lunastus ja uudistuneeseen lisäarvontaan osallistuminen edellyttävät tunnistautumista saman henkilön toimesta 1. tammikuuta 2024 alkaen.
Pelastuslaki uudistuu myös vuoden alussa ja sen myötä vastuu asuinhuoneistojen palovaroittimien ylläpidosta ja toimivuudesta siirtyy asukkaalta rakennuksen omistajalle eli taloyhtiölle.
Katso vielä alla olevalta videolta, mitä mieltä Veronmaksajain keskusliitossa ollaan kaikkiaan verouudistuksista vuonna 2024.
1:37