Ylläkseltä alkunsa saaneeseen laajaan tartuntaketjuun liittyy jo lähes viisikymmentä eri puolilla Suomea raportoitua koronavirustartuntaa.
– Meillähän on ollut erittäin laaja ravintolamaailmaan liittyvä tartuntaketju, joka on varmaan yksi laajimpia Suomessa, Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri Markku Broas sanoo viitaten Ylläksen tartuntaketjuun.
Broasin mukaan tilanne on samantyyppinen kuin viime keväänä. Tuolloin Lapista palaavilla matkailijoilla oli todettu tartuntaketjuja, joissa altistuminen oli tapahtunut hiihtokeskuksissa.
– Lappilaiset matkailuyrittäjät ovat jo keväällä tehneet yhteystyössä kanssamme turvallisuusohjeet. Yhteistyössä päädyimme myös siihen, että otetaan ne myös nyt laajemmin käyttöön jo ennen sesonkia.
THL tiedotti tällä viikolla, että eri puolilla Suomea on todettu lukuisia koronatartuntoja, jotka on saatu Ylläkseltä 14.–25. syyskuuta. Samaan aikaan Lapissa on vieraillut ruskamatkalaisia, kun luonto on hehkunut kauneimmillaan.
– Jos olet oleillut Ylläksellä 14.–25. syyskuuta ja sinulle ilmaantuu koronaan sopivia oireita, hakeudu testiin, THL:n tiedotteessa kerrottiin.
Lue lisää: Vierailitko vasta Pirtukirkossa tai Jounin kaupalla? Ylläkseltä levinnyt useita koronatartuntoja eri puolille Suomea
Asiakkaiden nimet ylös
Laaja tartuntaketju on johtanut Lapissa entistä tiukempiin suosituksiin Lapin maakunnan ravintolayrittäjille. Ravintoloita ja iltatapahtumien järjestäjiä ohjeistettiin perjantaina keräämään yhteystiedot asiakkailta mahdollista tartunnanjäljitystä varten.
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa, että yhteystietojen kerääminen ravintola-asiakkailta käy raskaaksi valmiiksi ahtaalla oleville ravintola-alan yrityksille. Keino on kuitenkin kovia rajoitustoimia parempi.