Kahdella matkailijalla on todettu koronavirustartunta heidän palattuaan Leviltä kotipaikkakunnalle. He ovat saattaneet altistaa muita alueella oleskelleita vuodenvaihteessa.
Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkärin Markku Broaksen mukaan Levillä on todettu yhteensä kaikkiaan viisi koronavirustartuntaa viimeisen viikon aikana.
Kaksi ulkopaikkakuntalaista matkailijaa on saanut tiedon koronatartunnasta palattuaan kotipaikkakunnalle. He ovat saattaneet altistaa muita matkailijoita virukselle oleskellessaan Levillä.
Broaksen mukaan koronavirukselle on voinut altistua ravintola Gondolassa 30.12. kello 13.30–14.30 välisenä aikana sekä 31.12. ravintolassa Hook kello 17–19 ja Bar Ihkussa kello 19–22.
Kolme muuta koronatartunnan saanutta matkailijaa on saanut positiivisen testituloksen koronatestistä ollessaan Levillä. Heidän tapauksessa kaikki altistuneet on saatu kartoitettua, Broas kertoo.
Lue myös: Tämä Levillä kuvattu video aiheutti raivon Twitterissä – rikottiinko baarissa koronaohjeistuksia karaoken tuoksinnassa?
Noudatettiinko juhlinnassa koronaturvallisuutta?
Levin uudenvuoden tienoon juhlinnat ovat herättäneet keskustelua sen jälkeen, kun videomateriaalia juhlinnasta levisi sosiaalisessa mediassa.
Videomateriaalissa näkyy, ettei kaikista koronaturvallisuusohjeista pidetty huolta; turvavälit olivat unohtuneet ja ihmisjoukko laulaa yhdessä karaokea ilman kasvomaskeja.
Vasta myöhemmin selviää, aiheuttaako uuden vuoden juhlinta tartuntaketjuja.
– On erityisen tärkeää, että matkailijat ja yrittäjät yhdessä huolehtivat turvallisuudesta. Hyvin paljon on varmasti vastuullista käyttäytymistä, mutta yritysten rooli korostuu tässä, Broas toteaa.
Lue myös: Levillä on 15 000 ihmistä: "Varmasti Ihkun jonossa aika monelle tulee tartuntoja ja ne leviävät ympäri Suomea"
Lue myös: Kotimaiset matkailijat täyttivät ulkomaisten turistien jättämän aukon Lapissa: "Tunturi on lähes täynnä" – ilo voi kuitenkin jäädä lyhyeen
Lapin sairaanhoitopiiri on tällä hetkellä koronaviruksen perustasolla.
Broaksen mukaan alueella todettavat koronatartunnat tuodaan tällä hetkellä maakunnan ulkopuolelta, niitä todetaan joko alueella liikkuvilla matkailijoilla tai sairaanhoitopiirin alueen asukkailla, jotka ovat puolestaan matkanneet alueen ulkopuolelle. Alueella todettiin viime viikolla yhteensä 16 koronatartuntaa.
Lue myös: Oulussa ja Rovaniemellä satoja nuoria kokoontui vastoin koronarajoituksia – poliisi: "Ilmeisesti olivat vuokranneet tiloja"
Katso lisää: Tämä video sai aikaan kohun Twitterissä – rikottiinko Levillä baarissa koronarajoituksia?
0:41