Brittitutkimuksessa huomattiin, että lokin tuijottaminen pitää linnun erossa himoitsemastaan ruoasta.
Röyhkeät, ruokia anastelevat lokit ovat ulkona syövien ihmisten riesa. Toisinaan linnut saattavat napata lihapiirakan tai jäätelön suoraan kädestä.
Esimerkiksi Helsingin kauppatorilla ruokailevia ihmisiä piinaavien lokkien julkeaa käytöstä on yritetty hillitä pylväisiin viritetyillä piikeillä, elintarvikkeita myyvien telttojen ylle pystytetyillä verkoilla ja soittamalla lintuja karkottavia ääniä. Keinoista on ollut laiha hyöty.
Exterin yliopiston tutkimus ehdottaa yllättävää lähestymistapaa ongelmaan. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että lokit saa pidettyä erossa ihmisen eväistä – tai ainakin pelattua aikaa ruoan pelastamiseen – tuijottamalla suoraan lintua kohti.
LUE MYÖS: Ulla opetti lokin steppaamaan mökillä – huikea video: "Parasta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan”
Katse viivytti ruoan anastamista
Tutkimuksessa maahan asetettiin sipsipussi. Sitten tutkijat testasivat, miten ihmisen harmaalokkiin suuntaama katse vaikutti linnun haluihin anastaa sipsipussi.
Tutkijoiden tavoitteena oli testata 74 lokin käyttäytymistä, mutta suurin osa linnuista lensi pois heti alkukättelyssä. Lopulta tutkijat saivat tietoa 19 lokin käyttäytymisestä.
Keskimäärin lokeilla kesti 21 sekuntia kauemmin kerätä rohkeutta sipsipussin varastamiseen silloin kun ihminen katsoi sitä suoraan silmiin verrattuna siihen, että ihminen katsoi linnusta poispäin. Osa lokeista ei koskenut ruokaan alkuunkaan.
Toisaalta osa linnuista ei vaikuttanut huomaavansa olevan tarkkailun alaisena alkuunkaan. Tässä vähemmistössä ihmisen katse ei vaikuttanut lokin haluihin napata sipsipussi. Tutkijat uskovat erojen lokkien välillä johtuvan esimerkiksi siitä, että osa lokeista oli tullut ihmisten syöttämiksi aiemmin.
Lokin katsominen näyttäisi yleisesti ottaen kuitenkin vaikuttavan lokin röyhkeyteen sitä hilliten. Tutkijat ehdottavatkin, että lokkien ruoan anastelua voi vähentää muuttamalla omaa käyttäytymistään. Eli siis katsomalla lokkia tarkasti.
Tutkimus ilmestyi Biology Letter -julkaisussa.
LUE MYÖS: Lokki on lentänyt tapaamaan pelastaajansa 12 vuoden ajan liki päivittäin: "Ihmiset ovat tyrmistyneitä, kun kerron tästä"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: University of Exeter, BBC