Naisen pakettiautosta löytyi 11 koiranpentua Helsingin satamassa – epäillään pentutehtailusta

AOP Poliisi kuvituskuva 27082024
Naista epäillään eläinsuojelurikoksesta ja salakuljetuksesta.Kuvituskuva.Mikko Lieri / All Over Press
Julkaistu 18.10.2024 17:23

MTV UUTISET – STT

Varoitusmerkkejä pentutehtailusta ovat esimerkiksi suosittu rotu, edullinen hinta, puuttuvat tiedot sekä myyjän pyrkimys nopeisiin kauppoihin.

Virosta Suomeen saapunutta naista epäillään pentutehtailusta. Poliisi kertoo saaneensa lauantaina tehtävän Helsingin Länsisatamaan, missä vartijat olivat ottaneet naisen kiinni. 

Vuonna 1977 syntyneen naisen pakettiautossa kahdessa häkissä oli 11 koiranpentua. Poliisin mukaan naisen oli tarkoitus myydä pennut Suomessa.

–  Koirat vaikuttivat hyvävointisilta, ja autossa oli ruokakippoja, vesitonkka ja koiranruokapurkkeja, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Nainen otettiin kiinni ja pennut vietiin löytöeläintaloon.

–  Valvontaeläinlääkärien tarkastuksessa selvisi, että koiranpennuilla oli esimerkiksi matoja. Koirat myös vaikuttivat nuoremmilta kuin epäilty oli väittänyt. Poliisi epäilee, että koirien todistukset oli väärennetty, poliisi sanoo tiedotteessa.

Naista epäillään eläinsuojelurikoksesta ja salakuljetuksesta.

Poliisi huomauttaa, että pentutehtailu on järjestäytyneen rikollisuuden muoto.

Lue: Älä anna lemmikin alhaisen hinnan houkuttaa: Näin erotat pentutehtailijan ja vastuullisen kasvattajan toisistaan

"Eläinten hoitoa laiminlyödään"

Varoitusmerkkejä pentutehtailusta ovat poliisin mukaan suosittu rotu, edullinen hinta, puuttuvat tiedot ja rekisteröinti, pentujen kasvattaminen muualla kuin Suomessa sekä myyjän pyrkimys nopeisiin kauppoihin ja ostajan tunteisiin vetoaminen.

–  Myyjä voi väittää pentua suomalaiseksi, vaikka eläin olisi todellisuudessa tuotu ulkomailta. Tällöin epäilty saattaa luovuttaa eläimen ostajalle Suomessa sijaitsevassa asunnossa. Hän voi myös esitellä uudelle omistajalle pennun vale-emon, tiedotteessa sanotaan.

Alle puolen vuoden ikäistä koiran- tai kissanpentua ei saa tuoda Suomeen, jos tarkoituksena on myydä tai luovuttaa se neljän kuukauden kuluessa. Tulli voi määrätä eläimen palautettavaksi lähtömaahan.

–  Pentutehtailussa eläinten hoitoa laiminlyödään, jotta epäillyt saisivat mahdollisimman suuren voiton eläinten myymisestä. Eläimet kärsivät erilaisista terveysongelmista, minkä seurauksena ne saatetaan joutua lopettamaan, sanoo tutkinnanjohtaja Juha-Matti Suominen tiedotteessa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt