Naisen vapaaehtoinen lapsettomuus herättää edelleen raivoa: "Iän, älyn ja harkintakyvyn vähättely on arkipäivää"

Video: Kun nainen ei halua lapsia, se aiheuttaa paheksuntaa: "On huoli siitä, että ei kai tuo toinen jää jostain isosta paitsi"

Äitiyttä pidetään naiselle luontaisena tilana, johon tulisi pyrkiä. Kahvihuoneissa ympäri maan puhutaan lasten tarhapäivistä tai harrastuksista. Kun joku ei haluakaan lapsia, tilaan laskeutuu miettivä hiljaisuus.

Sitten alkavat kuluneet fraasit: "Kyllä sinunkin mielesi vielä muuttuu!"

Jos tunnistat tilanteen omasta elämästäsi, saatat olla "vela" – siis vapaaehtoisesti lapseton.

Kysyimme lukijoiltamme, miten heidän vapaaehtoiseen lapsettomuuteensa on reagoitu. Tällaisia vastaukset olivat!

"Lähipiiri suhtautuu asiaan positiivisesti. Olen myös onnekas, sillä ystävistäni puolet on vapaaehtoisesti lapsettomia. Heidän kanssaan voi heittää rankkaa huumoria 'prismaperheiden' elämän ankeudesta. Muille ei samoja asioita voisi sanoa ääneen, edes huumorilla. Siitä suututtaisiin.

Olen tiennyt lapsesta saakka, etten halua omia lapsia. Olen kuullut kommentteja, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Nykyään kukaan ei enää kyseenalaista päätöstäni, sillä olen jo 42. Ex-anoppi oli sitä mieltä, ettei sellaisia naisia ole olemassakaan, jotka eivät haluaisi lapsia. Muuten hän oli erittäin ihana ihminen, joten en jaksanut jankuttaa hänelle asiasta. Olimme kuitenkin ex-mieheni kanssa samoilla linjoilla asiasta. Kumpikaan ei halunnut elämäänsä rajoitteita.

Olen tyytyväinen päätökseeni erityisesti silloin, kun tapaan kiljuvia kakaroita. Se maailma on minulle niin vastenmielinen. Arvostan omaa vapautta enemmän kuin mitään muuta."
– Nimimerkki N42

"Toitotetaan joka näkemisellä lasten saantia. Yleensä aloitetaan samalla kysymyksellä 'no, koskas teille tulee lapsia/pikkuisia/vauva', vaikka on vastattu jo miljoona kertaa aiemmin, ettei koskaan, kun en halua. Ja usein samalla näkemiskerralla asiasta sanotaan monta kertaa, sen jälkeen kun on pari kertaa vastannut, etten halua yhtään lasta ikinä, aletaan osoittelemaan lapsiperheitä ja kehotetaan ottamaan heistä mallia. Toiset sanovat mielen vielä muuttuvan ja toiset tyrkyttävät vauvaa syliin, että 'sinäkin saat vauvakuumeen'.

Nykyään vastaan kerran, etten ikinä edes yritä saada lasta, ja jos vahingossa olisin raskaana, tekisin abortin. Vauvoja en huoli enää syliin, koska tyrkyttäminen ahdistaa sekä minua että vauvoja. Pidän kyllä lapsista, esimerkiksi kummipojastani kovasti, en vain tykkää tyrkyttämisestä. Ja olen 35-vuotias onnellisesti naimisissa ja menestynyt työelämässä."
– Nimimerkki K

"Olen tainnut tietää jo lapsesta asti, että äitiys ei ole minun juttuni. Kun minulta lapsena kysyttiin, monta lasta haluan, vastasin aina, että vain yhden. En silloin vaan tajunnut, että nolla on myös vaihtoehto, naisten piti vaan normikäsityksen mukaan mennä naimisiin ja tehdä lapsia, piste.

Suurin arvostelijani on ollut ex-anoppini, hän syytti minua siitä, että hänen poikansa jäi lapsettomaksi, vaikka päätös oli yhteinen. Minulta on myös kerran kysytty suoraan, mikä minua vaivaa, kun totesin, etten halua lapsia. 'Kyllä se mieli vielä muuttuu' -fraasia olen kuullut lukemattomat kerrat. Miten se voi olla joiltain ihmisiltä pois, jos minä en halua lapsia? En minäkään kritisoi lisääntyvien lapsilukuja, tehköön kukin miten parhaaksi näkee."
– Nimimerkki Vastavirtaan uiva

"Jo lapsena tätini suuttui, kun vastasin 'en yhtään' hänen kysymykseensä 'montako lasta aiot saada'. Minulle on sanottu muun muassa, että muuttuisin aivan erilaiseksi ihmiseksi, jos saisin lapsen, tai että vain äiti voi ymmärtää ynnä muuta. Töissä en välillä ole uskaltanut puhua mitään, koska jos olen kertonut käyneeni jossain harrastuksessa, on voinut tulla kommentti 'tuo, että sinä käyt tuollaisissa jutuissa, johtuu vain siitä, että sinulla ei ole perhettä'. Tosin työpaikalla ei välttämättä muisteta, että olen vela (vapaaehtoisesti lapseton).

Perheettömyydestä kuulin lähes päivittäin töissä kolmekymppisenä, muun muassa 'sinähän et näistä asioista ymmärrä mitään, kun sinulla ei ole lapsia' tai muuta sellaista. Eläinrakkauttani ja lemmikkiharrastuksiani on useaan kertaan analysoitu, että se johtuu vain siitä, että minulla ei ole omia lapsia.

Olen myös eläinsuojelupuolella vapaaehtoisapuna; sitä on usein kommentoitu, että pitäisi mieluummin auttaa ihmisiä. Joskus tuntuu siltä, että monien ihmisten mielestä lemmikki on hyväksyttävä vain perheen lasten viihdykkeenä silloin, kun he ovat kouluikäisiä, että miten aikuinen nainen on niin lapsellinen, että hoivaa lemmikkejä. Miehiltä näitä kommentteja en muista kuulleeni, mutta perheenäidit ja yksinhuoltajat ovat kyllä muistuttaneet 'vajavuudestani' säännöllisesti."
– Nimimerkki Prinsessa65

"Vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut ihan kamala asia lähes kaikille, joille asiasta olen sanonut. Ei sitä ymmärretä. Ei lähipiireissä, ei outojen kesken. Kuulemma kadun valintaa, tai 'en voi vielä tietää, kun olen niin nuori'. Pahin oli, kun minulle päin naamaa mekastettiin, että päätös ei ole minun vallassani. Se lapsi tulee jos on tullakseen, halusin tai en. Se tuntui ihan kamalalta, niin päätäntävaltani kyseenalaistuksen kuin sen hypoteettisen lapsenkin puolesta. Jokainen lapsi on ansainnut kodin, jossa hänet on haluttu sinne. Toiselle lapsen toivominen vastoin henkilön omaa tahtoa on mautonta.

Itse kuitenkin pidän lapsista ja heidän kanssaan olemisesta. Tiettyjen tahojen läsnäollessa en kuitenkaan uskalla edes hengittää lapsiin päin, koska se aloittaa sairaalloisen 'NYT SE MUUTTI MIELENSÄ, NYT SILLÄ ON VAUVAKUUME' -riemun. Mutta kun ei. Olen aina ollut kuitenkin tällainen, nauttinut lasten seurasta sopivina annoksina. Mutta omia en tahdo. Nykyään pitää oikein pelätä lapsia tietyssä seurassa, että vältyn kiusalliselta tilanteelta. En jaksa selittää valintojani uudelleen ja uudelleen. Ei äiditkään jatkuvasti joudu perustelemaan, miksi se lapsi tuli hankittua. Miksi minun pitää perustella lapsen hankkimattomuus yhä uudelleen ja uudelleen?"
– Nimimerkki Lapsivapaa, ei lapseton

"Olen lapsesta asti tiennyt, että en halua lapsia. Mutta todella tajusin asian vasta aikuistuttuani. Oma perheeni, eli vanhempani, sisarukseni ja isovanhempani, ovat suhtautuneet asiaan hyvin. Asiasta on käyty hedelmällisiä keskusteluja heidän kanssaan. Sulhaseni on tiennyt velaudestani jo seurustelun alusta. Hänellä on edellisestä parisuhteesta yksi lapsi, eikä halua enempää.

Tuleva anoppini on suhtautunut asiaan passiivis-aggressiivisesti. Hän korostaa keskusteluissa tarpeettomasti lapsia ja äitiyden merkitystä. Suurimpaan arvosteluun on törmännyt sairaaloiden hoitajien kahvihuoneessa. Tervehditään. Esitellään itsensä ja kerrotaan kuinka monta lasta on. Kun kerron, että ei ole eikä tule, niin kliseitä alkaa satamaan. 'Kyllä se biologinen kello vielä syttyy', 'kyllä se mieli vielä muuttuu', 'äitiys on maailman ihanin asia', 'itsekästä' ja niin edelleen.

Vapaaehtoisia naisia kuvataan usein itsekkäinä tyhjäpäinä, jotka haluavat itsekkäästi nauttia elämästä. Oman kokemukseni mukaan naisveloista suurin osa on kuitenkin ihan tavallista arkea eläviä naisia."
– Nimimerkki Mirvana

"Äiti alkanut ymmärtämään viimein kantaani ja sanookin, että oikeasti ihan fiksua olla hankkimatta lisää ihmisiä tälle pallolle. Veljeni on myös vela, samoin paras ystäväni. Muuten kaikki kollegoita myöten vähättelevät kykyäni tehdä moisen päätöksen ja sanovat tilanteen muuttuvan kunhan kasvan aikuiseksi (olen 25-vuotias nainen), tai kun oikea mies tulee kohdalle, niin alan haluta lapsia. Vähintään kadun tulevaisuudessa. Iän, älyn ja harkintakyvyn vähättely on arkipäivää.

En kumminkaan ole hissukka tästä asiasta, vaan perustelen valintani siten, että moni hankkii lapset, koska 'kuuluu asiaan', mutta minä sen sijaan olen perustellut, harkinnut ja miettinyt valintani tarkasti, kuten useimmat tuntemani velat.

Kerron myös kantani siitä, ettei lapsia tulisi hankkia, ellei niitä varmasti ja oikeasti halua, sillä lapsen hankkiminen sillä oletuksella, että lapsen tulisi tehdä sinut onnelliseksi, on väärin, se on väärin jo lasta kohtaan.

Samaten kysyn, että eivätkö itseäni paljon nuoremmat ole liian nuoria päättämään, että ovat valmiit kantamaan vastuun uuden ihmisen elämästä ja tulevaisuudesta? Mutta minä olen liian nuori tietämään, että minusta ei sellaiseen vastuuseen ole enkä sellaista vastuuta halua? En voisi olla onnellinen äitinä, eikä silloin lapsikaan olisi onnellinen.

Kun joku kysyy, eikö elämäni ole tyhjää ilman ja eikö vain ole oikeaa miestä löytynyt, niin kysyn vastaisesti, että onko oma elämäsi tai parisuhteesi ollut niin tyhjää, että lapset on tehty tuomaan sisältöä? Yleensä pointti menee perille näin. Korrektius ei enää kuulu tapoihini tässä asiassa, sillä saan niin usein kuulla epäasiallisia ja loukkaavia komentteja, jotka kyseenalaistavat jopa naiseuteni ja älyni."
– Nimimerkki Onnellisesti ja ylpeästi lapsivapaa