Someriidoistaan tunnettu räppäri väittää Oscar-palkitun näyttelijän käyneen hänen päälleen juhlissa, kertoo The Sun.
Rap-tähti Azealia Banks oli viikonloppuna vieraana näyttelijä Russell Crowen järjestämissä juhlissa Beverly Hillsissä sijaitsevassa hotellissa. Juhlailta sai kuitenkin ikävän käänteen, kun Banks heitettiin ulos juhlista.
Todelliset syyt ulosheittoon ovat kuitenkin hämärän peitossa, sillä räppäri itse teki juhlien isännästä kovasanaisia väitteitä nyt jo poistetussa Facebook-päivityksessään.
The Sun -lehdelle antamassaan haastattelussa Banks väittää näyttelijän kuristaneen, sylkeneen ja haukkuneen häntä alatyylisesti.
Toisten juhlavieraiden mukaan Crowe ei ole syyllinen, vaan Banks itse olisi alkanut uhkailla muita juhlissa olleita, jolloin Crowe oli tarttunut tähän ja kantanut räppärin ulos.
Sekä Crowe että Banks ovat niittäneet kyseenalaista mainetta räjähdysherkkinä ihmisinä. Gladiaattori-elokuvasta Oscar-palkinnon saanutta Crowea on syytetty useisiin tappeluihin osallistumisesta.
Banks puolestaan on haukkunut kovasanaisesti sosiaalisessa mediassa esimerkiksi One Direction -bändistä tunnettua Zayn Malikia sekä laulaja Lily Allenia.