Näyttelijä Russell Crowe otti liian uskaliaan loikan Robin Hood -elokuvan kuvauksissa vuosia sitten. Vammat selvisivät vasta kymmenen vuotta myöhemmin.
Näyttelijä Russell Crowelle, 59, sattui vuoden 2010 Robin Hood -elokuvan kuvauksissa vahinko, jonka seuraukset paljastuivat vasta vuosia myöhemmin.
– Hyppäsin linnan laskuportilta kivikovalle epätasaiselle maalle. Meidän olisi pitänyt valmistella maata ja haudata siihen tyyny, mutta meillä oli kiire saada kuvaukset tehtyä hämärässä, Crowe kertoi Peoplelle tällä viikolla julkaistussa haastattelussa.
Crowe ei tuolloin tajunnut tilanteen vaarallisuutta ennen kuin oli jo hyppäämässä. Kohtauksessa oli paljon meneillään, nuolet lentelivät ja polttopullot sytyttivät linnan tuleen, joten Crowella ei ollut mahdollisuutta vetäytyä.
– Kun hyppäsin, muistan ajatelleeni, että tämä tulee sattumaan, Crowe muisteli.
Hän tunsi kantapäidensä osuvan ensimmäisenä kovaan maahan.
– Se oli kuin sähköisku, joka kulki kehoni läpi. Kuvasimme isoa elokuvaa, joten vain sinnittelin sen läpi, mutta viimeisen kuukauden aikana työ oli todella vaikeaa. Oli useita viikkoja, jolloin jopa kävely oli haastavaa, Crowe kertoi.
Näyttelijä ei koskaan keskustellut vammoistaan tuotannon kanssa tai ottanut sairauslomaa, vaan jatkoi vain töitä.
Kymmenen vuotta myöhemmin hänellä alkoi ilmetä outoja kipuja alaraajoissa, joten hän meni lääkäriin magneetti- ja röntgenkuvausta varten. Hän kuitenkin ajatteli, ettei kyseessä ole mitään vakavaa.
Lääkäri kysyi kuvien ottamisen jälkeen, milloin hän on murtanut jalkansa. Kuvissa nimittäin näkyi murtumien jäänteitä molemmissa sääriluissa. Lääkäri vielä totesi, että olisiko se mahdollisesti tapahtunut 10 vuotta sitten.
Näin Crowe muistikin heti Rodin Hood -kuvauksissa tapahtuneen tilanteen. Hän siis mitä ilmeisimmin teki elokuvan loppukuvaukset kahdella murtuneella jalalla. Hänellä ei käyttänyt kipsejä tai lastoja, eikä hän ottanut särkylääkettä, joten murtumat paranivat itsestään.
Crowen voi nähdä tuoreessa Land of Bad -toimintatrillerissä, joka sai ensi-iltansa 16. helmikuuta.
Lähde: People