Naisten formulasarjalta synkkä ilmoitus: "Meidän oli pakko"

2:41img
Emma Kimiläinen MTV Uutisten viikon vieraana elokuussa 2022. Näin hän hallitsee riskejä radalla ja sen ulkopuolella
Julkaistu 10.10.2022 21:04

MTV URHEILU – STT

Rata-autoilun naisten W Series -sarjan kauden kolmea viimeistä kilpailua ei ajeta, sarja tiedotti maanantaina. Sarja aikoo keskittyä varainhankintaan ja vakuuttaa, että ensi kaudellakin ajetaan.

Sarjaa piti ajaa vielä lokakuussa Yhdysvaltain Austinissa sekä Mexico Cityssä, jossa kausi oli tarkoitus päättää kahteen kisaan. 

17.57965241

Kauden ennenaikainen loppuminen merkitsee sitä, että britti Jamie Chadwick voittaa W Series -mestaruuden jo kolmannen kerran eli hän on ollut ykkönen sarjan jokaisella kaudella. Suomen Emma Kimiläinen sijoittui sarjassa kahdeksanneksi.

Sarjan päättäminen juontuu talousvaikeuksista. Lokakuun alussa kisatun Singaporen kilpailun yhteydessä tuli jo ilmi, että sarjan toivomaa sopimusta amerikkalaissijoittajan kanssa ei saada, ja nyt sarja päätti jättää viemättä kauden loppuun.

–  Vaikka olemme äärettömän pettyneitä tästä, luotamme yhä W Seriesin tulevaisuuteen pitkällä tähtäimellä. Naisten urheilu saa huomattavan paljon vähemmän tukea kuin miesten vastaavat sarjat, eikä W Series ole tässä poikkeus, sarjan toimitusjohtaja Catherine Bond Muir totesi sarjan sivustolla.

–  Meidän oli pakko tehdä tämä pragmaattinen päätös. Katsomme eteenpäin, ja olen erittäin luottavainen sen suhteen, että W Seriesiä ajetaan ensi vuonna, Bond Muir kertoi vielä muun muassa Autosportille.

LUE MYÖS: Kammokolari DTM:ssä: tulipallo roihusi, kuskeja vietiin sairaalaan – Schumacherin, 20, vammasta tietoa

LUE MYÖS: Kuljettaja pimahti täysin – katso videolta, miten takoi kilpailijaa paljain nyrkein kolarin jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

Moottoriurheilu