Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on kasvanut – kuinka tilanne voisi olla vielä parempi?

7:07img
Mikä selittää naisten osuuden kasvua pörssiyhtiöiden hallituksissa? Katso video.
Julkaistu 18.03.2022 21:51
Toimittajan kuva

Inka Jurkka

inka.jurkka@mtv.fi

Suomessa naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa ylitti vuonna 2020 ensimmäistä kertaa 30 prosentin rajan. Asiantuntijan mukaan naisten osuuden kasvattamiseen tarvitaan niin yritysten panostusta kuin myös yhteiskunnallisia toimenpiteitä. 

– Suomessa on jo pitkään kiinnitetty huomiota naisjohtajuuteen ja naisten osuuteen pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä, MTV Uutiset Livessä perjantaina vieraillut Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala kertoo.

Pörssiyhtiöiden hallituksiin päädytään Kajalan mukaan usein liiketoimintajohdon, toimitusjohtajan tai talousjohtajan tehtävien kautta.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että johtoryhmätasolle on tullut uusia naispuolisia johtoryhmän jäseniä ja jatkossa se tulee näkymään hallituksissa. Pieni puute on ollut siinä, että liiketoimintajohdossa sekä toimitusjohtajina ei ole ollut tarpeeksi naisia.

Naisten osuuden kasvaminen pörssiyhtiöissä vaatii Kajalan mukaan yritysten huomion kiinnittämistä johtajuuteen sekä laajempia yhteiskunnallisia toimenpiteitä.

– Jos ajatellaan meidän pörssiyhtiöitä, niin siellä on paljon teknologiasektorin yhtiöitä ja naisten osuus teknologiakoulutuksen puolella on ollut alhainen. Joskin sekin on viime vuosina ollut kasvussa. Tätä kautta varmasti potentiaalia varmasti tulee jatkossa lisää, Kajala toteaa.

Lue lisää: Pörssit pienessä laskussa hurlumhei-viikon päätteeksi

Tuoreimmat aiheesta

Talous