Suomessa syntyy hälyyttävän vähän vauvoja, mikä vaikuttaa koko yhteiskuntaan – myös liikuntaan ja urheiluun. MTV Urheilun Marko Leppäsen mielestä urheiluväen on otettava huolestuttava trendi tosissaan.
Helsingin Sanomat teki laajan artikkelin, josta valkeni karu tilanne: uusia suomalaisia parkaisee maailmaan yhä vähemmän. Tilastokeskus julkaisi väestöennustuksen, jonka mukaan vuonna 2070 Suomessa on alle 700 000 alle 15-vuotiasta nuorta.
Luku ei äkkiseltään kerro paljon, mutta kun sen asettaa aikajanaan, alkavat mittasuhteet paljastua. Nuoria on ollut Suomessa yhtä paljon 1870-luvun lopulla. Ja silloin Suomessa asui alle kaksi miljoonaa ihmistä.
Trendi on jatkunut jo pitkään, ja se alkaa näkyä muiden muassa koulumaailmassa. HS:n mukaan pääkaupunkiseudulla tilanne on vielä kohtalaisen hyvä, mutta esimerkiksi Etelä-Karjalassa luokat ovat kutistuneet. Lappeenrannassa koulunsa aloittavien määrä on pienentynyt kolmanneksella.
Näin merkittävät muutokset ulottavat lonkeronsa liikuntaan ja urheiluunkin. Onko kymmenen vuoden kuluttua uimahallien varauskalentereissa yksi vauvauinti kymmentä eläkeläisten vesijuoksutuntia kohti?
Se ettei Suomi saa Teemu Selänteen ja Jari Litmasen kaltaisia supertähtiä, ei ole suurin kauhukuva. Urheilun ja liikunnan taso on kuitenkin yksi hyvä mittari kansakunnan hyvinvoinnista.
***
Ikäluokkien pienentyminen vaikuttaa varsinkin maakuntien pienempien paikkakuntien joukkuelajeihin.
Kun Lappeenrannasta oli puhe: SaiPan junnutoimistolla joudutaan miettimään lähivuosina tarkkaan, miten omiin kiekkokouluihin saadaan haalittua pelaajia, että ikäkausijoukkueet saavat vastaisuudessa pelaajia. Ja sitä kautta SM-liigajoukkue joskus kyvykkäitä pelaajia.
Lappeenranta on vielä kohtuullisen iso maakuntakeskus. Iso osa NHL-pelaajista on ottanut alkupotkunsa pienillä paikkakunnilla, josta tie on vienyt yläkouluikäisenä isomman kaupungin isompaan seuraan.
Mitä jos joukkueita ei enää saada kasaan pikkupaikkakunnilla? Harva ekaluokkalainen lähtee sadan kilometrin päähän treeneihin. Moni tähti jää syttymättä.
Edesmenneessä Rauman maalaiskunnassa palloilun ensiaskeleita ottaneena ajatus pikkupaikkakuntien palloilukulttuurin näivettymisestä lyö haikean olon puseroon.
Muutos konkretisoituu hyvin, kun katselee tutun urheilukentän rapautunutta kuntoa.
***
Nuorten isot lopettamisprosentti eli niin sanottu "drop-out-ilmiö" on ollut yksi huolenaihe junnu-urheilussa. Peräti 70 prosenttia lapsista ja nuorista lopettaa urheilun tai liikunnan ennen teini-ikää. Vaikea kuvitella, että vapaa-ajan tarjonnan lisääntyessä massalopettamiset vähentyisivät.
Kun alhainen syntyvyys ja isot lopettamisprosentit yhdistetään, se alkaa näkyä jossain vaiheessa huipputasollakin väistämättä. Yksittäiset superlahjakkuudet nousevat edelleen esiin, mutta hekin tarvitsevat varhaisessä iässä tasokasta sparrausta.
Lajien taistelu harrastajamääristä käy jo nyt kiivaana. Vaikka jääkiekko on monella mittarilla Suomen ykköslaji, harrastajamäärissä se on jäänyt jalkapallon jalkoihin. Salibandyn suosion nousu jatkuu edelleen.
Uudet urheilumuodot lyövät kiilaa perinteisten lajien väliin, ja varsinkin e-urheilu puskee esiin koko ajan entistä väkevämmin. Elektroninen urheilu on jo nuorten miesten keskuudessa kolmanneksi suosituin laji jalkapallon ja jääkiekon jälkeen.
Pahimmassa tapauksessa kilpailu pienimmistä junnuista yltyy liian "verikseksi". Vaikka joka puolelta hehkutetaan laajan lajivalikoiman ja monipuolisuuden puolesta, todellisuus on raadollisempaa jo pikkujunnuissa, kun valmentajat houkuttelevat lahjakkuuksiaan keskittymään omaan lajiin liian aikaisin.
Eikä kyse ole vain jäävuoren huipusta, tulevaisuuden ammattilaisista. Junioriurheilu on merkittävä yhteiskunnallinen tekijä, hyvinvoinnin mittari, joka pitää sekä perheen ison että pienen väen virkeänä.
***
Syntyvyyden määrä on asia, johon ei edes Suomen Olympiakomitean tai muiden urheilujärjestöjen väkevä koura pysty vaikuttamaan.
Kun tilanne on mikä on, seurojen on pakko kyetä yhteistyöhön, jos ne aikovat säilyä hengissä. Viidellä pelaajilla ei vielä pelata isolla kentällä jalkapalloa, mutta kun ottaa mukaan pari kiekkojunnua, korispelaajan maaliin ja laitalinkiksi pikajuoksijan, saa jo pelin pystyyn.
Nirsoilu, omaan pussiin vetäminen ja lajikateus syöksevät suomalaisen junnu-urheiluun vaikeutuvassa tilanteessa väistämättä umpikujaan.
On sitten niitä huumoripitoisiakin vaihtoehtoja.
Ehkä Suomessa pitäisi alkaa jaella kansalaisuuksia huippupelaajille yhtä löyhästi kuin esimerkiksi afrikkalaiset koripallomaajoukkueet, jotka lyövät ensimmäisissä treeneissä käteen pelipaidan ja uuden passin.
Rion olympiakisoissa jaettiin urheilijoille kisakylässä 450 000 kondomia. Ehkä se suojavälineiden jakaminenkin pitäisi lopettaa.