Tänäkin jouluna miljoonat paketit kulkevat jakelukeskusten läpi kohti vastaanottajiaan.
Joulun aikana paketteja liikkuu erityisen paljon, ja viime vuosina niiden määrä on vain ollut kasvussa.
Suomessa suurin pakettien toimittaja on edelleen Posti. Sen kautta kuljetettiin pelkästään Black Friday -viikolla lähes 1,5 miljoonaa pakettia – lähes 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Toiseksi eniten paketteja lähetetään Matkahuollon kautta. Matkahuolto on tämän vuoden sesongissa kuljettanut lähes 20 prosenttia enemmän paketteja kuin samaan aikaan viime vuonna. Myös koko vuoden pakettimäärä tulee olemaan viime vuotta suurempi.
Lue myös: Anne, 19, tietää, ettei joululahja ole itsestäänselvyys – tänä vuonna hän auttaa muita: "Aion laittaa hyvän kiertämään"
Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleet Postin verkkokauppapalveluiden vastaava johtaja Kaj Kulp ja Matkahuollon pakettipalveluiden johtaja Kati Nevalainen kertovat, että valmistautuminen joulusesonkiin alkaa molemmissa yrityksissä jo hyvin varhain.
– Me olisimme tiukilla, jos sesonkiin ei olisi valmistauduttu hyvin. Valmistautuminen aloitetaan heti tammikuussa edellisestä sesongista selvittyä, sanoo Nevalainen.
Myös Postin Kulp on samoilla linjoilla.
– Meillä on normaalisti yhteensä 17 000 työntekijää, mutta sesonkiin on otettu 1700 kausityöntekijää jouluavuksi. Hyvin menee ja hyvin olemme valmistautuneet. Kun sesonki päättyy, ryhdymme keräämään oppeja seuraavaa sesonkia varten.
Lue myös: Näin paketoit joululahjan kauniiseen "taskupakettiin" – 10 vuotta lahjoja pakanneet Aleksi ja Jani jakavat niksinsä
Vuosi vuodelta joulusesonki aikaistuu
Jouluaikana erityisesti pakettipisteet ovat usein tukossa. Postin Kulpin mukaan suomalaiset kuitenkin ovat verrattain nopeita lähetysten noutajia.
– Osa hakee ihan minuuteissa, valtaosa hakee sitten vuorokauden kuluessa. Mutta jos hakee pakettinsa nopeasti, niin se on myös kanssaihmisille ystävällistä.
– Paketti kannattaa noutaa niin nopeasti kuin mahdollista. Me Matkahuollossa myös palkitsemme nopeasta noudosta ja jos on lähettämässä pakettia, niin sekin kannattaa tehdä nyt tai ihan viimeistään tämän viikon lopulla, jotta paketit ehtivät varmasti perille vastaanottajilleen jouluksi, sanoo Matkahuollon Nevalainen.
Kilpailu alalla on kovaa, sillä toimijoita löytyy useita. Suomeen on tullut myös pakettipalveluja tarjoava Postnord, jonka tämän vuoden kiireisimmällä viikolla kuljettamien pakettien määrä kasvoi peräti 41 prosentin verran edellisvuoden kiireisimpään viikkoon verrattuna.
– Nyt on ollut aika reipas joulusesonki, on ollut tosi paljon volyymia liikkeellä. Toki meillä on myös kasvatettu markkinaosuutta, mikä varmaan näkyy luvuissa myös, sanoo Postnordin toimitusjohtaja Johanna Starck.
Kaikki toimijat sanovat kuitenkin samaa: nykyään joulusesonki alkaa aina vain aikaisemmin.
– Aiemmin sesonki keskittyi joulukuuhun ja linkittyi ehkä myös veronpalautusten maksuun, mutta nykyään se alkaa jo singles daystä eli 11. marraskuuta, sanoo Matkahuollon Nevalainen.