Imitaattori Jarkko Tamminen on imitoinut eri henkilöitä jo yli 30 vuotta.
Imitaattori, ääninäyttelijä ja näyttelijä Jarkko Tamminen on varmasti monelle tuttu erityisesti tunnettujen suomalaisten henkilöiden imitoimisesta. Nyt hän saa myös oman tv-ohjelman, sillä Jarkko Tammisen maailma -niminen ohjelma alkaa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 9. syyskuuta.
Ohjelmassa tullaan näkemään Tammisen imitoimana jopa 83 hahmoa. Tuohon lukuun lisätään vielä hänen vastanäyttelijöidensä imitoimat henkilöt. Yhteensä mielenkiintoisia imitaatioita nähdään yli 100.
Vastanäyttelijöiden joukossa on muun muassa Helmi-Leena Nummela, joka esittää Jenni Haukiota.
Tamminen saikin vuonna 2017 kutsun Linnan juhliin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi tuolloin pitävänsä Tammisen imitaatioista ja hänen puolisonsa Haukio puolestaan oli tykästynyt niihin myös kovasti.
– On ollut todella mukavia kohtaamisia imitaatioideni kohteiden kanssa, Tamminen kertoi MTV Uutiset Livessä 17. elokuuta.
Pari ihmistä on kuitenkin joskus tullut sanomaan Tammiselle, etteivät haluaisi, että jotakin tiettyä elämän osa-aluetta käsitellään hänen imitoinneissaan.
Lue myös: Tässä on imitaattori Jarkko Tammisen perhe! Saapuivat yhdessä Tanssii Tähtien Kanssa -yleisöön
– Mutta niistäkin on aikaa, saadaan mennä toistakymmentä vuotta taaksepäin, kun sellaisia keskusteluja on ollut. Vuosien varrella on hioutunut ja oppinut, millaisista jutuista haluaa itse tehdä hauskaa ja mitkä kokee vitsikkäiksi. Yleisöhän sen lopulta päättää – jos yleisö nauraa, niin homma toimii, ja jos ei saa paljon nauruja, niin juttu menee saman tien vaihtoon. Idea ei ole se, että haettaisiin sitä, että imitaation kohde loukkaantuu. Mutta halutaan kuitenkin esittää asioita hieman vinksallaan, Tamminen kertoi.
Viime aikoina imitaattori on lisännyt repertuaariinsa muiden muassa julkkiskokki Kape Aihisen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan, artisti Käärijän ja oopperalaulaja Karita Mattilan.
Tamminen on imitoinut eri ihmisiä yli 30 vuotta, joten niitä on kertynyt noin 250–300.
– Aktiiviset, joita eniten käyttää, on siellä parin- ja kolmenkymmenen välissä, Tamminen pohti.