Parisuhde ja työ lohkaisevat ison osan elämästä. Jos ne eivät tunnu omilta, ihminen saattaa katkeroitua. Cracked.com on listannut kaksi kysymystä, joihin vastaamalla voit estää elämän valumisen hukkaan.
Olenko huonossa suhteessa?
Huono suhde muistuttaa hyvää yöunta – sitä ei huomaa, ennen kuin herää. Mitä syvempi uni, sitä epätodennäköisemmin pystyy ajattelemaan: "Luoja, olenpa syvessä unessa!". Sama pätee parisuhteeseen.
Itsestäänselvästi paha suhde on helppo huomata ja jättää. Jos kumppani heittelee päälle tavaroita heti, kun toinen kävelee ovesta sisään, kukaan tuskin jää katselemaan touhua. Oikeasti huonot suhteet sen sijaan nakertavat ja kerryttävät kuonaa pikkuhiljaa. Ne ovat suhteita, joissa oikeasti tuntee jotain ja avautuu – joihin jää, koska elämää ilman kumppania ei voi kuvitella.
Avautuminen ei ole huono asia. Juuri kyky antaa itsestään jotain tekee elämästä elämisen arvoista. Mutta kun pariskunta oppii vetelemään toisiaan oikeista naruista, paljastuvat myös heikot lenkit. Noista lenkeistä tulee sodankäynnin välineitä: kumpikin tietää, mitä tekemällä tai sanomalla toisen saa raivon partaalle.
Pian yhteiset neuvottelut vaihtuvat molemminpuoliseen syyttelyyn. Ongelmaa ei nähdä, koska ollaan tultu liian riippuvaisiksi omista tunne-elämän tarpeista. Niistä, joita kauniisti nimitetään rakkaudeksi.
Varma tapa saada tietää, onko suhde hyvä vai ei, on oikeastaan vain mennä naimisiin ja katsoa, miten käy. Jos liitto kariutuu, ajattelet luultavasti jo pari vuotta eron jälkeen, ettette koskaan edes sopineet toisillenne.
Mikäli et halua käyttää elämästäsi 12 vuotta suhteen testaamiseen, kiinnitä huomiota varoitusmerkkeihin. Perustuuko rakkautesi sellaisiin odotuksiin, jotka toivot kumppanisi täyttävän myöhemmin? Ajatteletko, että rakastat häntä, kun hän ei juo? Tai että rakastat häntä, kunhan hän laihtuu kymmenen kiloa?
Jos vastasit kyllä, tulet pettymään. Vaikka kumppania jollain ilveellä saisikin muutettua, se jäytää toisen mieleen katkeruutta, joka vielä jonain päivänä tulee esiin. Kukaan ei halua muuttaa itseään vain siksi, ettei kelpaa toiselle sellaisenaan.
Olenko oikeassa työssä?
"Vai että "paskaduuni"? Minulla sentään on työ! Sitä ei voi jokainen tässä taloudellisessa tilanteessa sanoa. Moni ottaisi iloiten paikkani!"
Edellisen kaltainen litania voisi kuulua monen suusta. Viisaat ihmiset läpi historian ovat kehottaneet ihmisiä olemaan tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, koska asiat voisivat olla vieläkin huonommin.
Minkälaista työntekoa tahansa onkin toki helppo puolustaa, kun sitä vertaa vaikka nälänhätään. Mutta ei työn tarvitse tuntua pelkältä ajan, energian ja elämän hukkaamiselta. Se voi olla muutakin kuin verojen maksua. Siitä voi välittää.
Työpaikkaansa tyytymättömät ihmiset helposti unohtavat, että on niitäkin, jotka eivät vietä päiviään tuijottaen kelloa ja rukoillen viisareita liikkumaan nopeammin; ihmisiä, jotka eivät lähde kotiin pienimmästäkin tekosyystä vaan vievät töitä lounaalle, kotiin ja jopa sairauslomalle, koska ovat niistä oikeasti niin innoissaan.
Ole onnellinen siitä, mitä sinulla on -mantra kannattaisi unohtaa työelämässä. Jos sinusta ei siltä tunnu, niin ei, "mikä tahansa työ" ei ole tarpeeksi hyvä.
Mikäli hampurilaisten paistaminen on intohimosi ja parasta, mitä voit tässä maailmassa tehdä, tee sitä. Mutta jos kääntelet pihvejä vain pakosta maksaaksesi laskusi, muista, että töiden tekeminen ei tunnu kaikista sellaiselta – eikä sen tarvitse tuntua siltä myöskään sinusta.
Lähde: Cracked.com
Asiantuntijan käytännön vinkit: Näin pääset eroon ahdistuksesta!
Tällaiset ihmiset pärjäävät elämässä – onko sinulla nämä kolme ominaisuutta?
Kuinka olla onnellinen? Asiantuntija neuvoo!
Näin voit elää onnellisena 120-vuotiaaksi!
Kuvat: Colourbox.com