Artisti Mirella, 19, nousi suosioon kappalellaan Timanttei vuonna 2023. Nuori artisti on saanut isältään muusikko Tero Roiniselta tärkeitä ohjenuoria urallensa.
Suureen suosioon noussut artisti Mirella, 19, esiintyy 4. syyskuuta ensimmäistä kertaa Elämä Lapselle -konsertissa.
– Uskomatonta! On iso kunnia olla esiintymässä. Olemme joka vuosi katsoneet tämän konsertin perheen kanssa, niin on ihanaa olla näin tärkeässä asiassa mukana. Jännittää, Mirella kertoi tunnelmiaan mediatilaisuudessa MTV Uutisille ennen esiintymistään.
Nuori artisti on suosiostaan hämillään. Hän käsittelee sitä lähinnä puhumalla läheisilleen ja työtiimilleen.
– Heille voin avautua ja purkaa asioita. Pyrin olemaan myös yliajattelematta. Näin pääni jaksaa ehkä vähän pidempään, Mirella pohti.
Mirellan isä on muusikko-kitaristi Tero Roininen, joka on perustanut hip hop -yhtye GG Caravanin ja soittanut muun muassa Deep Insight -rockyhtyeessä. Hän myös säveltää ja sanoittaa kappaleita. Tytär on saanut isältään musiikkialalle erityisesti kolme vinkkiä.
– Iskä on antanut niin monia vinkkejä. Tärkeimpänä ehkä se, että pyri olemaan aina rehellinen ja oma itsesi. Silloin ei voi oikeastaan sattua mitään pahaa. Ja se, etten saa sulkea tunteitani ja pidän yllä herkkyyttäni. Kannan herkkyyden supervoimanani, Mirella kiteytti.
Mirellan hittikappaleita ovat muun muassa Timanttei ja Luotahan, jossa on mukana myös rap-artisti Lauri Haav.