Helsingin Messukeskuksessa järjestetty I love me -hyvinvointitapahtuma keräsi viikonloppuna suuren kävijäkunnan, yli 56 000 ihmistä. Muodin, hyvinvoinnin ja kauneuden ystäville tarkoitettua tapahtumaa varjostivat kuitenkin havainnot näpistyksistä.
MTV Uutisten saamien silminnäkijähavaintojen mukaan tapahtumassa koettiin lukuisia näpistystilanteita, jotka kohdistuivat tapahtuman esillepanijoiden tuotteisiin.
Tapahtumassa oli suuren suosion takia ruuhkaa, mikä sekä helpotti näpistyksiä että vaikeutti myyjien mahdollisuuksia puuttua asiaan.
Varkauksien kohteeksi joutui esillepanijoista ainakin suomalainen korealaisen kosmetiikan kauppa Yeppo & Soonsoo. Kaupan valikoimaan kuuluu erityisesti sosiaalisessa mediassa suosituiksi nousseita korealaisia kosmetiikkatuotteita.
Yeppo & Soonsoo -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Elisa Ahonpää-Kim kertoo MTV Uutisille, että kosmetiikkatuotteita oli viety tapahtumassa suoraan pakkauksista. Tyhijä pakkauksia löytyi lojumasta yrityksen tapahtumapisteellä.
Eräs toinen tapahtuman esillepanijoista vahvistaa MTV Uutisille, että näpistykset vastaavissa tapahtumissa eivät ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö.
Lue myös: Minna Haapkylä näpisti ruokakaupasta, osti lohta väärällä hintalapulla ja aiheutti vahinkoa kiinniottotilassa – näyttelijä MTV:lle: "Iso väärinkäsitys"
Somessa suositut tuotteet näpistäjien kynsiin
Ahonpää-Kim kiteyttää, että näpistäjien kynsiin tarttuvat yrityksen tuotteista erityisesti sosiaalisessa mediassa esille nousseet tavarat.
– Usein nämä ovat TikTokissa suosittuja tuotteita, muun muassa aurinkorasvoja. Ne ovat kokonsa puolesta pieniä tuotteita.
Jokainen näpistetty tuote on pois yrityksen kassavirrasta. Messuilla tappiota varkauksia koettiin tuntuvasti.
– Uskoisin, että muutaman tuhannen euron edestä vietiin tavaraa, Ahonpää-Kim arvioi.
– Meille jokainen tuote on arvokas ja vaikuttaa yrityksen menestykseen.
Tapahtuman suosio ja suuri kävijämäärä näkyivät toisaalta yrityksen myyntiluvuissa, jotka olivat Ahonpää-Kimin mukaan kolminkertaiset viime vuoteen verrattuna.
Lue myös: Kauppiaalta tiukka viesti vanhemmille: "Jos varastat meidän lähikaupasta, varastat Päiviltä"
Yhtä henkilöä sakotettiin tapahtumassa
Helsingin poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että viikonlopun aikana sakotettiin yhtä henkilöä I love me -tapahtumassa tapahtuneista näpistyksistä. Poliisin mukaan henkilö oli vienyt tavaroita useammaltakin esittelypöydältä.
Muita ilmoituksia tapahtumaan liittyen ei ole poliisille ainakaan toistaiseksi tullut. Mahdolliset sähköiset rikosilmoitukset poliisi saa käsittelyynsä hieman viiveellä.
Messukeskuksesta kerrotaan, että heidän tietojensa mukaan tapahtumassa ei jouduttu puuttumaan näpistystilanteisiin. Poliisilla ei ollut hälytystehtäviä paikalle viikonlopun aikana.
Ahonpää-Kim ei osannut maanantaina arvioida, joutuivatko järjestyksenvalvojat puuttumaan näpistystilanteisiin viikonlopun tapahtumassa.