Tongalla 15. päivä tammikuuta tapahtunut merenalaisen tulivuoren purkautuminen oli voimakkuudeltaan satoja kertoja vahvempi kuin Yhdysvaltain Hiroshimassa vuonna 1945 räjäyttämä atomipommi, kertoo Nasa. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.
– Se oli mekaanisen energian voimakkuudeltaan satoja kertoja voimakkaampi kuin Hiroshiman räjähdys, totesi Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan johtava asiantuntija Jim Garvin Tongan tulivuorenpurkauksesta.
Garvin kuitenkin tarkensi, että kyse on alustavasta arviosta. Nasassa kuitenkin uskotaan, että tulivuorenpurkaus vastasi noin 4–18 megatonnia TNT:tä.
Tongan tulivuorenpurkaus syöksi tuliperäistä materiaalia 40 kilometriin ja aiheutti 15 metriä korkeita tsunamiaaltoja, jotka osuivat muun muassa maan pääsaarelle.
Purkauksen aiheuttama vulkaaninen pilvi peitti kaikki maan noin 170 saarta, kertoi maan pääministeri. Näin ollen tulivuorenpurkaus ja sen seuraukset vaikuttivat jokaiseen maan yli 100 000:sta asukkaasta, toteaa CNN.
Tulivuorenpurkauksen ja sitä seuranneiden tsunamiaaltojen arvioidaan vaatineen ainakin kolmen ihmisen hengen. Lisäksi ne tuhosivat satoja koteja ja katkoivat yhteyksiä eritoten Tongan syrjäisimpiin saariin.
Tulivuorten asteikolla Tongan purkaus ei ollut mikään ennennäkemätön jysäys. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sijaitseva St. Helensin tulivuori purkautui vuonna 1980 24 megatonnin voimalla. Indonesian Krakataun purkaus vuonna 1883 puolestaan pamahti Nasan arvion mukaan 200 megatonnin voimalla.