Natalia teeskenteli unelmaloman Balilla muistuttaakseen seuraajiaan tärkeästä asiasta.
Natalia Taylorin lomakuvat herättivät keskustelua – tosin siitä syystä, että ne olivat täyttä huijausta. Somevaikuttaja teeskenteli loman unelmakohteessa Balilla, kertoo CNN.
Teeskenteli lomansa lähellä sijaitsevassa Ikeassa
Kuvissaan Natalia poseerasi kylpyammeessa ja kukkasin koristellun peilin edessä "hotellihuoneessaan". Kuvien sijainniksi oli merkitty Bali, Indonesia.
– Kuningatar on saapunut, nainen julisti kuvatekstissään.
Unelmien loma oli kuitenkin pelkkää silmänlumetta. Myöhemmin YouTube-videollaan Natalia tunnusti, että kaikki on huijausta. Hän teeskenteli lomansa kotinsa lähellä sijaitsevassa Ikeassa.
"Joskus ihmiset haluavat valehdella"
Natalian mukaan ideana oli huijata katsoja uskomaan, että otos on otettu lomakohteessa. Hän halusi nähdä, voisiko vedättää seuraajiaan.
– Joskus ihmiset haluavat valehdella siitä, keitä ovat, eikä se ole edes vaikeaa, Natalia kuvasi.
Hän tälläsi itsensä upeaksi ja teeskenteli kuvat valokuvaajaystävänsä avulla. Natalia jopa kertoi ennen valelomaansa, että tarvitsee mekon "lomaa" varten; lisäksi hän julkaisi Instagram Storiesiin Balilla otettuja videoita, joita oli saanut ystäviltään tai löytänyt netistä.
Selaa kuvia nuolilla. Toisessa kuvassa näkyy hintalappu, jonka yksi seuraaja bongasi. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Minäkin olen Balilla"
Natalia kehotti kuvaajaansa muokkaamaan kuvat, mutta pyysi tätä jättämään otoksiin joitakin vihjeitä siitä, että kyseessä on huijaus. Naisella on satoja tuhansia seuraajia, joihin "lomakuvat" vaikuttivat menevän täydestä. 20 minuutissa ensimmäisten kuvien julkaisun jälkeen Natalia oli saanut vain lomaa suitsuttavia kommentteja.
Lopulta yksi seuraaja huomasi Ikean peilistä heijastuvan hintalapun, mutta edes se ei estänyt muiden ihailevia kommentteja.
– Bali-prinsessamme, Instagram-nimimerkki breannaboyd._ ihasteli kuvia.
Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Minäkin olen Balilla, rubycarter kirjoitti.
– Olen ollut Balilla! Se on mahtavaa. Missä yövyt? Nimimerkki furandfabric kyseli.
"Älkääkä uskoko kaikkea, mitä näette netissä"
Natalia julkaisi "lomaltaan" lisää kuvia, joissa näkyi esimerkiksi Ikean tabletti. Lopulta kuviin alkoi ilmaantua ihmettelyä siitä, miksi otokset näyttävät siltä, että ne on "kuvattu Ikeassa".
Nainen paljastikin lopulta suunnitelmansa YouTube-videollaan.
– Tänä päivänä on helpompaa kuin koskaan olla kuka tahansa haluatkin olla. Ja se on upeaa! Mutta suurta voimaa seuraa suuri vastuu. Kuten kaikki tiedämme, kaikki eivät netissä ole sitä, miltä vaikuttavat, Natalia sanoo.
– Me kaikki tarvitsemme hauskaa muistutusta siitä, että sosiaalinen media pitäisi ottaa vähemmän vakavasti. Älkääkä uskoko kaikkea, mitä näette netissä.
LUE MYÖS: Vuokraemäntä paljasti törkyisen totuuden kiinalaisen sometähden elämästä – kaukana glamourista!
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: CNN.com, YouTube.com, Instagram.com