Näyttelijä Kevin Spaceya seksuaalisesta ahdistelusta syyttänyt kieltäytyi maanantaina todistamasta oikeudenkäynnissä. Päätös horjuttaa Hollywood-tähteä vastaan nostettujen syytösten käsittelyn ja Spacey saattaa välttää oikeudenkäynnin.
William Little on syyttänyt 59-vuotiasta näyttelijää siitä, että tähti olisi kourinut häntä baarissa Massachusettsin osavaltiossa vuoden 2016 kesäkuussa. Syytösten seurauksena Spaceyä vastaan nostettiin tammikuussa syytteet pahoinpitelystä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Massachusettsin piirioikeuden tuomari pyysi Littleä todistamaan maanantaina.
Little kieltäytyi kuitenkin todistamasta oikeudenkäynnissä, koska pelkäsi todistavansa itseään vastaan. Littlen pelot johtuvat siitä, että hänen todistusaineistona oleva kännykkänsä ja täten myös hänen oma toimintansa on joutunut epäilyksenalaiseksi.
Todistusaineistona ollut puhelin on kadoksissa
Little kertoo kuvanneensa älypuhelimellaan videota tapahtuneesta. Väitetty ahdistelu tapahtui Nantucketissa sijaitsevassa ravintolassa, jossa tuolloin 18-vuotias Little oli töissä tyhjentämässä pöytiä.
Kuvissa väitetään näkyvän, kuinka Spacey tunkee kätensä Littlen housuihin ja hyväilee häntä. Littlen mukaan hän on jakanut kuvat silloiselle tyttöystävälleen ja ryhmälle ystäviä.
Puhelin on sittemmin kadonnut. Little ja hänen vanhempansa ovat vahvistaneet puhelimen katoamisen.
Eräs poliisi on kertonut palauttaneensa puhelimen perheelle sen jälkeen, kun tarvittavat tiedot otettiin puhelimesta. Hän kuitenkin myöntää, ettei tajunnut pyytää palautuksesta kuittia. Perheen mukaan he eivät ole saaneet puhelinta takaisin.
Littleä on kuulusteltu puhelimella olevista viesteistä ja siitä, mitä hän teki puhelimelle. Littlen mukaan hän ei ole poistanut puhelimesta mitään.
Mies kieltäytyi todistamasta sen jälkeen, kun häntä varoitettiin siitä, että tietojen vääristäminen voisi johtaa syytteiden nostamiseen häntä vastaan.
Hänen äitinsä Heather Unruh, Bostonin alueella tunnettu uutisankkuri, on myöntänyt poistaneensa mahdollisesti häpeällisiä kuvia, ennen kuin puhelin annettiin poliisille. Hänen mukaansa hän ei ole kuitenkaan poistanut mitään, mikä liittyy väitettyyn ahdisteluun.
Puolustus: Tekstiviestejä on poistettu
Spaceyn asianajaja Alan Jackson on vihjannut, että Littlen lähettämiä tekstiviestejä olisi poistettu puhelimen muistista. Näiden tekstiviestien väitetään osoittavan hänen suostumuksensa miesten välillä tapahtuneeseen.
Jackson julisti oikeussalissa, että tapauksen käsittely pitäisi lopettaa välittömästi. Tuomari ei ole tehnyt asiasta päätöstä, mutta näyttelijän lakitiimi kertoi vaativansa käsittelyn lopettamista pikaisesti. Spacey ei ollut itse paikalla oikeudessa.
Syyttäjä ei tehnyt päätöstä tapauksen jatkosta, vaan pyysi tuomarilta viikon aikaa päättää siitä luovutaanko syytteistä vai ei.
Rikoksista, joista tähteä syytetään, voidaan tuomita jopa viideksi vuodeksi vankilaan. Spacey on kiistänyt syyllisyytensä.
Näyttelijä potkittiin syytösten vuoksi pihalle Netflixin suositusta House of Cards -sarjasta ja Ridley Scottin All The Money In The World -elokuvasta.