Näyttelijä Evan Rachel Wood kertoi maanantaina Instagram-tilillään muusikko Marilyn Mansonin ahdistelleen ja hyväksikäyttäneen häntä vuosien ajan.
Näyttelijä Evan Rachel Wood syyttää Instagram-tilillään muusikko Marilyn Mansonia vuosia kestäneestä hyväksikäytöstä ja väkivaltaisuudesta. Wood julkaisi Instagram-tilillään maanantaina kirjoituksen, jossa hän mainitsi Mansonin nimeltä.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
– Hyväksikäyttäjäni nimi on Brian Warner, jonka maailma tuntee myös nimellä Marilyn Manson. Hän aloitti ahdistelun, kun olin teini-ikäinen ja hyväksikäytti minua järkyttävällä tavalla vuosien ajan, Wood kirjoittaa.
– Olen kyllästynyt elämään koston, parjauksen ja mustamaalaamisen pelossa. Paljastan nyt vaarallisen miehen ja tahdon saattaa vastuuseen teollisuudenalat, jotka ovat mahdollistaneet hänen toimintansa ennen kuin hän turmelee lisää elämiä.
33-vuotias Wood oli suhteessa Mansonin kanssa vuodet 2006–2010, ja pari oli myös kihloissa vuonna 2010. Wood on USA Todayn mukaan kertonut olleensa suhteen alkaessa 18-vuotias. Manson, 52, puolestaan oli tuohon aikaan jo 36-vuotias.
Wood kertoi vuonna 2018 vuosia sitten kokemastaan perheväkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä osana seksuaalisen väkivallan uhrien oikeuksia koskenutta hanketta. Hän on myös kertonut tulleensa raiskatuksi. Hän ei kuitenkaan ole ennen maanantaita kertonut, että Manson liittyisi hänen kokemuksiinsa.
Vanity Fair -lehti kertoo verkkosivuillaan, että Woodin lisäksi myös neljä muuta naista syyttää Mansonia ahdistelusta. Manson ei ole toistaiseksi kommentoinut häneen kohdistuneita syytöksiä.