Marilynin Mansonin entinen assistentti syyttää rock-muusikkoa seksuaalisesta häirinnästä, seksuaalisesta pahoinpitelystä ja sukupuolisesta syrjinnästä, jotka tapahtuivat väitetysti vuonna 2011.
Rock-muusikko Marilynin Mansonin, 54, oikealta nimeltään Brian Warnerin, entinen assistentti Ashley Walters voitti 13. joulukuuta valituksen, joka mahdollistaa sen, että hän voi nostaa aiemmin jo hylätyn kanteensa Warneria vastaan.
Walters haastoi alun perin Warnerin oikeuteen toukokuussa 2021 väittäen, että hän oli syyllistynyt seksuaaliseen pahoinpitelyyn, seksuaaliseen häirintään ja sukupuoliseen syrjintään. Hän väitti, että vaikka väitetty hyväksikäyttö tapahtui vuonna 2011 päättyneen ”hirvittävän" työvuoden aikana, tyypillinen kahden vuoden vanhentumisaika ei päde, koska hän oli tukahduttanut muistonsa vuoteen 2020 asti.
Walters sanoi, että "delayed discovery" -sääntö, joka lykkää vanhentumisaikojen alkamista tapauksissa, joissa uhrit hautaavat tuskallisia muistoja, oli pidentänyt hänen kanneaikaansa. Lisäksi hän väitti Warnerin käyttäneen uhkaavaa käytöstä varmistaakseen hänen vaikenemisensa.
Tuomioistuin hylkäsi tapauksen toukokuussa 2022, koska Walters ei ollut esittänyt tosiseikkoja, joiden perusteella hän voisi vedota tähän viivästyneen tiedonhankinnan sääntöön.
Lue myös: Marilyn Manson sovitteli raiskauskanteen vain noin viikko ennen oikeuskäsittelyn alkamista
Walters valitti asiasta, ja keskiviikkona 13. joulukuuta Kalifornian muutoksenhakupiirin tuomioistuin kumosi alemman oikeusasteen tuomion ja lähetti asian takaisin tuomarille oikeudenkäyntiä varten.
Warner on kiistänyt Waltersin väitteet ja yli tusinan muun naisen esittämät vastaavat väitteet hyväksikäytöstä.
Waltersin asianajaja James Vagnini kertoi Rolling Stonelle, että on merkityksellistä, että tuomioistuin teki tällaisen päätöksen ja ymmärtää, miksi ihmisillä on tukahdutettuja muistoja, ja miten ne tulevat esiin myöhemmin elämässä. Warner määrättiin myös maksamaan muutoksenhakukulut, mikä sekin lähettää Vagninin mielestä tietynlaisen viestin.
Warnerin asianajajat eivät ole vastanneet Rolling Stonen kommenttipyyntöön.
Lue myös: Evan Rachel Woodilta järkyttävä väite: Marilyn Manson raiskasi musiikkivideon kuvauksissa
Syyskuussa Warner teki yksityisen sovinnon tuntemattoman syytetyn kanssa, joka väitti Warnerin raiskanneen hänet vuonna 2011. Tuntematon väitti lisäksi, että Warner riisti häneltä ruokaa ja unta heidän väkivaltaisen seurustelusuhteensa aikana ja että hän uhkasi "hakata hänen päänsä tohjoksi", jos nainen ilmoittaisi hänestä.
Sopimus tehtiin sen jälkeen, kun Warner oli tehnyt erillisen sovinnon Game of Thrones -tähti Esmé Biancon kanssa tammikuussa. Bianco oli väittänyt Warnerin raiskanneen ja pahoinpidelleen häntä.
Lue myös: Näyttelijältä karuja syytöksiä muusikko Marilyn Mansonia kohtaan – ahdistelu alkoi jo teini-iässä: "Hyväksikäytti minua järkyttävällä tavalla vuosien ajan"
Toinen tuntematon haastoi Warnerin tammikuussa oikeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Myös näyttelijä Evan Rachel Wood on väittänyt elämästään kertovassa Rising Phoenix -dokumentissa Warnerin raiskanneen hänet kameran edessä, kun muusikon musiikkivideolle kuvattiin seksikohtausta.
Lähde: Rolling Stone