EU:n tavoite on saada aikuisväestöstä rokotettua 70 prosenttia kesän loppuun mennessä.
EU-maiden aikuisväestöstä 70 prosenttia on saanut vähintään yhden koronarokotteen. Täysin rokotettuja on nyt 57 prosenttia.
Lue lisää: EU:n aikuisista 70 prosenttia saanut vähintään yhden koronarokotteen – Ursula von der Leyen: "Ottakaa rokote"
EU-maista parhaiten rokotuksissa ovat edenneet Unkari, Kypros, Espanja ja Saksa, jotka ovat rokottaneet aikuisväestöstään yli puolet jo kokonaan.
Romania, Suomi ja Kroatia sen sijaan ovat antaneet eniten ensimmäisiä rokoteannoksia, yli 75 prosentille väestöstään.
Erityisesti unionin suurimmassa jäsenmaassa Saksassa innostus ensimmäisen rokotuksen ottamiseen on pudonnut dramaattisesti ja noin 15 miljoonaa rokoteannosta on jäänyt käyttämättä.
Saksan rokoteviranomaisten mukaan maan pitäisi päästä rokotekattavuudessa nykyisestä 50:stä 85 prosenttiin, jotta riittävä laumasuoja toteutuisi.
Ranskassa ja Italiassa rokotustahti on pysynyt yhä hyvänä, koska rokotetuilla taataan enemmän etuoikeuksia kuin rokottamattomille.